paniikkihäiriö ja opiskelu. olen aivan rikki...

["vieras"]

aloitin työvoimakoulutuksen ja nyt taas iskee paniikit päälle. en jaksa. en jaksa tätä mun päätä. en pysty istumaan koulussa. luulin että olin valmis tähän itkettää ahdistaa. olen luusereista luuserein. miten kerron miehellekkin etten enää jaksa äitinikin sanoo vaan että olen heikko kun aina sairastan. en jaksa häneenkään pitää enää yhteyttä. koittaahan toi soitella mutta en enää vastaa.. kohta olen aivan yksin..

kadehdin niitä jotka elävät normaalia elämää ja pystyvät itsensä elättämään työllä ja ovat koulunsa käyneet...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";29074473]kadehdin niitä jotka elävät normaalia elämää ja pystyvät itsensä elättämään työllä ja ovat koulunsa käyneet...[/QUOTE]

Eipä kaikki tuohon koskaan pysty.

 

["mmmmm"]

mulla sama vaikkei mulla mitään paniikkihäiriötä oo diagnosoitu...

 

["vieras"]

Kannattaa sinnitellä hetki, itselläni meni muutama kuukausi eikä paniikkioireita enää tule

 

[miiih]

Mullakin paniikkih./ahsistusta,mulla lääke varalla aina. Opiskelen myös,hanki lääkkeet! Mitä alaa opiskelet?

 

["vieras"]

Minä sinnittelin vähän yli vuoden koulutuksessa vaikka harjoittelut työelämässä meni ihan päin peetä, koulu taas sujui loistavasti. Juuri viikko sitten vihdoinkin erosin koulusta, B1-lausunto kourassa. Nyt sitten työkyvyn arviointiin ja katse eteenpäin. Tsemppiä, ei kaikki normaaleja ole, älä soimaa itseäsi sellaisesta mille et "voi mitään"!

 

["vieras"]

Minäkin kamppailen samankaltaisten asioiden kanssa. Se on niin turhauttavaa, kun tahtoisi niin onnistua ja päästä elämässä eteenpäin, mutta kun ei vain pysty! Se vaan olisi niin paljon helpompaa erakoitua ja jäädä yksin kotiin. Silloin ei tarvitsisi kamppailla näiden asioiden kanssa. Mutta en minä sitäkään tahdo. Tahdon pystyä elämään normaalisti ilman mielenterveysongelmia. Mutta niistä tuntuu olevan todella vaikea päästä eroon. Tsemppiä sinulle...

 

[ap..]

kiva kuulla etten ole ainoa jolla on näitä ongelmia. tuntuu vaan että olen taakka kaikille. elättekö te yksin? jotenkin yritän esittää vahvempaa kuin olen ettei miehenikin pitäisi mua ihan luuserina. ja entäs miehen perhe sitten.. hmm... ne nyt jo pitää mua ihan luuserina...
lääkitystä olen kokeillut monta kertaa mutta tuntuu että ne ei sovi mulle, saan niistä kaikennäköisiä vatsaoireita hitto kun joku apu olisi..

 

[miiih]

Perheellinen olen ja alprox mulla auttaa. Mitä alaa opiskelet?

 

[-.-]

cipralex auttaa,monella samanlaisia ongelmia.

 

[ap..]

laitoshuoltajaksi opiskelen. mitä sinä opiskelet? ja miten olet pärjännyt opiskelussa?

 

["vieras"]

Hae ihmeessä lääkitys, se auttaa usein eniten vaikka kokonaan ei kaikkea ongelmaa poistakaan. Minulla on 6v.lapsi ja miesystävä, kukaan läheisistä ei oikein tahdo ymmärtää sairauttani (minulla ollut paniikkihäiriö 13-vuotta) mutta älä anna sen lannistaa, et ole todellakaan luuseri, tälläistä vaivaa on monen vaikea ymmärtää, tuskin sitä aina ymmärtää itse paniikkihäiriöinenkään

 

[Pro(pral)]

Ootko kokeillu beetasalpaajia? Itsellä myös jännitys ja paniikkioireita, mutta propralin avulla kävin yliopistokoulutuksen ja nyt työelämässä. Nykyään enää satunnaisesti otan.

 

[miiih]

Mä opiskelen artesaaniksi=) Koulussa ei oo tullu kohtauksia,kuin 1-2 keraa ruokalassa,joten en mene sinne. Karsastan tosin opettajia,jotka ikäviä,mutta kyllä niittenkin kans pärjää=) Luokkahenki minusta on ihan hyvä,että sekin helpottaa tilannetta. Eniten jännitän työharjoitteluja,mutta onnex yksi jo ohi=)

 

[okohi]

Voi rakas ap! Koita hommata itsellesi lääkitys, se on ainut mikä auttaa tehokkaasti. Punnitse lääkityksen haittoja ja hyötyjä ja jos hyödyt on vähänkään isommat, niin aloita heti! <3

Itse opiskelen ammattikorkeassa. Olen aina ollut kova jännittäjä, vaikka mitään diagnoosia minulla ei olekaan. Viime aikoina olen huomannut, että mitä stressaantuneempi olen, niin sitä enemmän alkaa tietyt tilanteet ahdistaan. Esim täyteen ahdettu luentosali on aivan hirveä, pakko päästä aina istumaan reunaan, että on mahdollisuus paeta kesken jos ahdistus iskee...

Älä suostu ajattelemaan, että olisit luuseri! Paniikkihäiriö on sairaus, joka vaatii hoitoa.

 

[okohi]

Itse muistelen omasta koulutuksestani, että Propralilla on hyvin vähän sivuvaikutuksia, mutta on tehokas paniikin hoidossa. Kysy lääkäriltä!

 

[miiih]

Mulle määrättiin sertralin orion,jos tää pahenee,mutta sitä en uskalla ees harkita.

 

["lumiukko"]

cipralex auttaa,monella samanlaisia ongelmia.

Joo, Cipralex menee pienellä annoksella (10mg päivässä) ja kyllä auttaa. Minusta ei moni uskoisi varmasti, että on sosiaalisten tilanteiden pelko ja saatoin ennen saada paniikkihäiriön isossa kaupassa tai jos piti mennä bussiin. Siskolla on kans Cipralex ja vielä jokin pilleri AINA vaqralta mukana, jos tulee paha kohtaus. Itselle riittää pelkkä Cipralex. Varaa lääkäriin aika ja keskustele lääkärin kanssa. Itse odotin liian mnta vuotta ja koulunkäynti kärsi. Tsemppiä, et ole ainut, tämä on tosi yleinen vaiva. Eikä mikään heikon merkki.

 

[---]

kiva kuulla etten ole ainoa jolla on näitä ongelmia. tuntuu vaan että olen taakka kaikille. elättekö te yksin? jotenkin yritän esittää vahvempaa kuin olen ettei miehenikin pitäisi mua ihan luuserina. ja entäs miehen perhe sitten.. hmm... ne nyt jo pitää mua ihan luuserina...
lääkitystä olen kokeillut monta kertaa mutta tuntuu että ne ei sovi mulle, saan niistä kaikennäköisiä vatsaoireita hitto kun joku apu olisi..

Mä oon ollut ihan samassa tilanteessa. Aloitin viimeksi cipralexin. Sinnittelin ekan kuukauden noiden vatsaoireiden kanssa ja sitten alkoi helpottaa. Mulle on auennut ihana "uusi" maailma.

 

[ap..]

kiitos kaikille vastanneille tuli parempi olo kun luin teidän viestejä ehkä mä nyt rohkaistun hankkimaan sen lääkityksen taas.

 

["vieras"]

kiva kuulla etten ole ainoa jolla on näitä ongelmia. tuntuu vaan että olen taakka kaikille. elättekö te yksin? jotenkin yritän esittää vahvempaa kuin olen ettei miehenikin pitäisi mua ihan luuserina. ja entäs miehen perhe sitten.. hmm... ne nyt jo pitää mua ihan luuserina...
lääkitystä olen kokeillut monta kertaa mutta tuntuu että ne ei sovi mulle, saan niistä kaikennäköisiä vatsaoireita hitto kun joku apu olisi..

Mulla on myös sellainen tunne, että olisin vain taakka kaikille (niin perheenjäsenille kuin opettajillekin). Yritän viimeiseen saakka peitellä ongelmiani, mutta välillä on tapahtunut sellaisia "romahduksia", ettei vaan enää ole pystynyt olla hiljaa ja on ollut pakko saada puhua jonkun kanssa. Eikä kukaan ole ikinä luuserina pitänyt. Päinvastoin ovat olleet tukena ja yrittäneet parhaansa mukaan auttaa. Sitä vain itse helposti ajattelee että on vain taakkana.

Itselläni on nyt viides lääkekokeilu menossa, eikä valoa vieläkään oikein tunnelin päässä näy. Täytyy vain sitkeästi jatkaa yrittämistä. Uskon että löytyy minullekin joskus se oikea lääkitys tai apu muista keinoista. Toivottavasti sinullekin löytyy oikeanlainen apu. Älä luovuta, vaan jatka sitkeästi.