Sain kuulla melko järkyttävän uutisen liittyen entisen miesystäväni itsemurhaan. Emme ole olleet tekemisissä aikoihin (yli 15 vuoteen). Näin ollen hänen sukulaisiinsa tällaisen tauon jälkeen yhteydenottaminen tuntuu tungettelulta. Tiedän vaan yhteisten tuttujen kautta, että hänen elämänsä ei ole viime aikoina näyttänyt kovin ruusuiselta.
Nyt sitten tästä itsemurhasta kuulin, ja itse asiassa kahdelta taholta. Tekotapa on ollut melko poikkeuksellinen, ja olen niillä hauilla yrittänyt saada osumia. Mitään uutisointia ei aiheesta ole löytynyt. Ja ymmärrän kyllä tutkinnalliset syyt, koska teen itse Debriefing-työtä ja tapaan lähes viikoittain itsemurhan tehneiden omaisia kriisityössä, olen yhteydessä poliiseihin ja muihin viranomaisiin jne. Eli se, ettei mikään iltapäivälehti aiheesta kirjoita, ei tarkoita, etteikö sitä olisi tapahtunut. Useimmista itsemurhistahan ei lehdessä kirjoiteta lainkaan.
Mutta onko olemassa jotakin sivustoa, jolta saa selville esim. tulleet hälytystehtävät tai jotakin häiriintyneiden (aivan, ymmärrän paradoksin) stalkkerisivustoa, jolle näistä asioista sairaalloisen kiinnostuneet ihmiset keräävät "faktojaan", eli huhuja?
Nyt tarvitsisin vain tiedon siitä, onko tämä asia totta vai ei. Jotta saan rauhan sielulleni. Ja kuten sanottu, hänen tämänhetkisiä läheisiään (esim. mahdollinen naisystävä tms.) en tunne, enkä koe sopivaksi alkaa sellaisia metsästämäänkään.
Jos en saa asiaa netin kautta selville, näkyyhän se kuolinilmoitus sitten varmaankin lehdessä -joskaan ei välttämättä Aamulehdessä.
Osaatteko neuvoa?