Kivojen ihmisten sisäpiiriketju VAIN KIVOILLE JUTUILLE!

Tykkäyksiä taas kaikille!

Tästä on tulossa ihana viikonloppu. Alan pian pakkaamaan tavaroita mukaan pienelle karkumatkalle. Aamu alkoi heti hyvin, olin voittanut eräässä arvonnassa palkinnon. :)

Eilen sain säilöttyä paljon satoa talteen, nyt on puolukkamehua ja -hilloa, omenoita on soseena, paloina ja mehuna. Yllätys, sieniäkin laiteltiin eilen.

Löysin todella loistavan mustavahakas-paikan. Kaksi isoa paistinpannullista sain niitä paistella. Aivan mahtavaa! Mustavahakkaita kun löytää, ne ovat yleensä täynnä matoja. Nämä olivat puhtaita, kauniita sieniä.


Mustavahakkaita
 
  • Tykkää
Reactions: Bitch ja Kais
Tänään oli Eka työpäivä kuntouttavassa työtoiminnassa, ihan kiva päivä, vaikkka olikin aikamoinen
tohina ja kiire.
Nyt vähän väsynyt olo, mutta hyvä olo. :)

Mie rentoudun kahvin ja masterchefin parissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kotona ollaan oltu taas jokunen tunti. Oli todella ihana reissu! :heart: Neiti oli pärjännyt hyvin, voimme siis toistekin päästä jonnekin kahdestaan.

Nyt pyörii pesukone jonnin aikaa. Lisäksi mietin kunnon suklaaherkun tekemistä, jälkiruoissa laivalla oli todella paljon toivomisen varaa. Suklaaholismi on parantumaton sairaus, mitkään pussimousset eivät kelpaa enää tässä sairauden asteessa. :D
 
  • Tykkää
Reactions: FreezeCat ja Kais
Likka kävi tänään viemässä kielimatkahakemuksensa postiin ja koulusta tuli lappu et pääsee ens viikolla muutamaks päiväks tutustumaan sinne kouluun mihin keväällä haki,
vielä kun sais tiedon työharjoittelupaikastaan (päiväkotiin haki ) ni olis aika täydellinen viikko sillä :heart: (ja äidillä kans )

Neiti ollu kipeänä, huomenna jo pääsee kouluun.

eli aika hyvältä näyttää taas tää meidän elämä :heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kais ja FreezeCat
emmiina - neuloosisyndroomahan on aivan ihastuttavan ihana oireyhtymä :hug: :D. Siinä jos missä saa sitä tekemisen riemua ja iloa, kun huomaa hetkessä omien kätöstensä taidot ja työnsaran. Puhumattakaan siitä, kuinka monelle se valmiiksi taatu työ tuottaakaan iloa :)! Jatka siis vain oirehtimistasi :)

Kais - hienoa, että sait heti kivan startin ja hyvän mielenkin tuossa kuntouttavassa työtoiminnassasi :). Alku voikin varmasti väsyttää aivan erilailla ennen kuin pääset uimaan kunnolla sisään - kyllä se uusien asioiden oppiminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen ihan työstä käy! Joten...palautuminen on aina paikallaan :). Mukavia uusia puuhastelupäiviä sinulle!

kantojäärä - irtiotto arjesta parisuhteilun merkeissä ei voi muuta ollakaan kuin todellista luxuselämystä täynnänsä, aivan ihana juttu :)! Ja kun on huomannut, että jälkikasvukin sietää pienet erot ja tukiverkko toimii, niin mikä sen parempaa. Pienikin maisemanvaihdos vain aukaisee omia silmiään suuresti huomaamaan, kuinka hyvin asiat ovat ja mikä se tärkeintä onkaan :heart:... Ja mä jään niin loppasuuna odottelemaan sun suklaaherkkuas :snotty: :p...nieleskelen jo!:D

keppälerttu - teillähän näyttäis natsaavan tähän saumaan elo paremmin kuin hyvin :). Hyvässä fiiliksessä siis viikkoa eteenpäin ja mä peukuttelen tyttäresi harjoittelupaikan puolesta.

Ja mitäs minä? Naatiskellut näistä syksyisistä päivistä suurella sykkeellä - oliko ihanaa, kun tänä aamuna oli ekaa kertaa semmonen kivan kirpsakka kuulas keli, että jopa iholta tunsi että vilakkaa on :heart:...

Vaahteramme on hiljaksiin pukeutumassa ihanaan värimekkoonsa, tytönpirpana (se 4vee) sai suureksi riemukseen taiotuksi haravallaan pienen lehtikasan, mihin jo pääsi kikatellen hervottomana heittäytymään :D...lapsen riemu on niin koskettavaa ja puhdasta :heart:

Itse olen tohkeissani tästä ompelukärpäsen puremastani. Olen ennen kaikkea yllättänyt itseni isosti, kun olen monen monituisen vuoden jälkeen ylipäätänsä uskaltautunut verestämään vanhoja ruostuneita taitoja. Tää on ihanaa hommaa! Nyt on työn alla elämäni ensimmäinen applikaatiopusero, mikä kyllä nostaa rimaa aivan huikeasti ja saa aikaan perhosia runsaasti sekä myös sitä uskon puutettakin mutta... kokeillaan nyt :)

Hiljaksiin käyviä ipanoita on torppa täynnänsä, yksi jo uneliaana köppelehti sänkyynsä ja nämä kaksi tulevat massut iltapalasta pökerryksissä perässä :heart:

Ja sitten saan hiljentyä minäkin ynnäämään päivän saldoa ja lyhyillä piuhoilla viihtymään Kolme kaverusta- leffan äärellä.

Oikein ihanaa ja energistä viikonjatkoa kaikille :)!
 
Tänään on ensimmäisen kerran moneen päivään aihetta pieneen varovaiseen hymyyn. Pojan hyvä ystävä joutui onnettomuuteen ja tilanne oli melko vakava muutaman päivän ajan. Tänään hän heräsi ja puhui vähän. On ollut melko kamalaa katsella oman lapsen tuskaa ja pelkoa ystävän puolesta kun ei osaa lohduttaa eikä auttaa.
 
Tänään on ensimmäisen kerran moneen päivään aihetta pieneen varovaiseen hymyyn. Pojan hyvä ystävä joutui onnettomuuteen ja tilanne oli melko vakava muutaman päivän ajan. Tänään hän heräsi ja puhui vähän. On ollut melko kamalaa katsella oman lapsen tuskaa ja pelkoa ystävän puolesta kun ei osaa lohduttaa eikä auttaa.
:hug:
 
  • Tykkää
Reactions: Bitch
Kökkö viikko takana, mutta nyt alkoi viikonloppu. Kävin muksun kanssa puutarhaliikkeessä ja ostin mahtiläjän kukkasipuleita. Narsissia, tulppaania, krookusta, helmililjaa yms. Istutetaan nämä taloyhtiön pihalle pensaiden juurille. Näitä voi sitten kaikki asukkaat keväällä ihailla ikkunoista ja pihalla. Pientä iloa pihamaalle :)
[istutukseen on taloyhtiön lupa...]
Kaunista ilmaakin on taas luvattu, eikus kaikki ulkoilemaan!
 
Hyvä fiilis! Sain tehtyä syksyn asetelmat ulos valmiiksi ja nostin monivuotisia kesäkukkia sisälle talvehtimaan. Neidin vaatteet kävin läpi ja laitoin pienet myyntiin. Hui hirvitys miten nopeasti nuo lapset kasvavatkaan ja itse ei sitä vanhene yhtään. :rolleyes:

Tänään vielä grillataan: entrecotea, maissia, tietty grilliluita ja halloumia. Lisukkeeksi tein kasvispateen mustavahakas-täytteellä. Minun ihana rakas sienimetsäni jaksaa vielä antaa satoa. :heart: Jälkkäriksi tein räjähtävän suklaakakun. :D Ei se kakku räjähdä, mutta pohjassa on jotain ekstraa. ;)

Väijyskelen pihamaan vaahteraa, jotta pääsen parhaalla hetkellä keräämään värikkäät lehdet ja tekemään niistä kranssin. Lehtiä rullalle ja nippuun ja niput kiinni kranssipohjaan, ihan vaan vinkiksi muille väkertämisestä innostuneille. :)

Tykkäsin taas kaikkien jutuista. Olette ihanaisia! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Moro murut :heart:
Ihan ok eka työviikko, vaikka onkin kipuja ollut.
Jee, nyt toimii uus tietokone ja netti :)
Teillä on ollu taas ihania juttuja.
 
Tänään on ensimmäisen kerran moneen päivään aihetta pieneen varovaiseen hymyyn. Pojan hyvä ystävä joutui onnettomuuteen ja tilanne oli melko vakava muutaman päivän ajan. Tänään hän heräsi ja puhui vähän. On ollut melko kamalaa katsella oman lapsen tuskaa ja pelkoa ystävän puolesta kun ei osaa lohduttaa eikä auttaa.
:hug:
 
Tänään on ensimmäisen kerran moneen päivään aihetta pieneen varovaiseen hymyyn. Pojan hyvä ystävä joutui onnettomuuteen ja tilanne oli melko vakava muutaman päivän ajan. Tänään hän heräsi ja puhui vähän. On ollut melko kamalaa katsella oman lapsen tuskaa ja pelkoa ystävän puolesta kun ei osaa lohduttaa eikä auttaa.
:hug:....pelkkä läsnäolo, korvana ja suurena sydämenä olo riittää...mitä olet jo tehnytkin siis :)

Toivottavasti tilanne on kohentunut ja vakaa...
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Niin, ne omat kivat jutut on kyllä olleet vähissä viime aikoina. Mutta tänään varasin liput Robbie Williamsin leffakeikalle parin viikon päähän. :heart: En päässyt katsomaan herraa livenä, joten tää on ihan toiseks paras vaihtoehto. Naapuri lähtee mukaan, joten seurakin on hyvää. Varasin paikat reunasta niin pääsen rappusille joraamaan. :D
Voi veljet!! Nyt on pakko sanoa, että...joraatte sitten jalkanne tärviölle :D!!! Aivan mieletön juttu!!
 
  • Tykkää
Reactions: Kais ja rockyroad
Kökkö viikko takana, mutta nyt alkoi viikonloppu. Kävin muksun kanssa puutarhaliikkeessä ja ostin mahtiläjän kukkasipuleita. Narsissia, tulppaania, krookusta, helmililjaa yms. Istutetaan nämä taloyhtiön pihalle pensaiden juurille. Näitä voi sitten kaikki asukkaat keväällä ihailla ikkunoista ja pihalla. Pientä iloa pihamaalle :)
[istutukseen on taloyhtiön lupa...]
Kaunista ilmaakin on taas luvattu, eikus kaikki ulkoilemaan!
Laitat hyvää kiertämään - todella kivasti ajateltu ja tehty :). Niitä onkin sitten riemukasta lähteä kevättalvella odottelemaan, että milloinka ne ensimmäiset bongahtavat pinnalle...
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Terkkusii kaavaviivojen ja ompeluohjeiden keskeltä :D! Ei voi mitään, nyt se hurahtaminen iski ja pahimman kerran :snotty:...istuinlihakset olleet koetuksella ja kielen nahkakin, kun oon mennyt ja ähertänyt tuon ompelukoneen kanssa :p :D. Valmistakin saanut aikaiseksi - jos tuota sanomistakin :D - mutta rakkaat tilaajani ovat olleet ylen onnellisia ja iloisia. Ja se ensimmäinen applikaatiopuserokin onnistui ekaksi viritelmäksi ihmeen hyvin :O

kantojäärä - kiitos sinullekin kivasta vaahteranlehtiaskarteluvinkistä :)! Menin lehtikasaharavoinnissamme lohkaisemaan pirpanalle tuosta keppälertun linkkaamasta ruusu- askartelusta....suossapa olen tässä ollut ja sujuvasti, kun olen opiskellut tuosta ohjetta ja yrittänyt väkertää :D...onneksipa tuota harjoittelumateriaalia on runsaasti!

Naapurin rouva se jälleen muisti ja ilahdutti suuresti meikäläistä - oli laittanut tytön mukana jumalaisen kauniin kukkakimpun pihakukistaan; erivärisiä daalioita ja harsokukkaa :heart:... lämminsydäminen ihminen kaikin puolin.

Viikonloppu siintää siis silmissä. Kohta löylytän kotiväeltä viikon pölyt ja mahdolliset mielenhapatukset pois saunan lauhkeissa ja rentouttavissa löylyissä ja sitten laskeudutaan illanviettoon. Ja kelit ne vain meitä hivelöö :), naatitaan edelleen!
 
Tykkään teidän kaikkien jutuista nääiiin paljon Jonkunlainen keski-iän piirre itsellä kiinnostus käsitöihin, kukkiin yms. Ennen ei olis voinu vähempää kiinnostaa oliko pihalla asfaltin lisäksi mitään. Nyt kiinnostaa ihan simona kaikenlainen touhuaminen kotosalla. Tuo vaahteranlehtiruusu näytti jännältä. Täytyypä pitää pihan vaahteraa silmällä...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kais ja FreezeCat

Yhteistyössä