Pitäisikö perhe hajottaa miehen työpaikan takia - mitä tekisitte tässä tilanteessa?

Mitähän työkkärikin sanoisi tuohon mikäli saavat tiedon, että miehellesi on tarjottu työpaikkaa muttei ota sitä vastaan. Karenssi, kun pamahtaa niin tiukilla olisitta. Antaa miehen ottaa työpaikka vastaan, kyllä te selviätte. Verotuksen kauttahan saatte takaisin sitten toisesta asunnosta mikäli naimisissa oletta

 

Tätä mä just ajoin takaa . Eli kun tarkoitus on ajatella kaikkien hyvinvointia ja onnellisuutta, miksi niiden muiden pitää lähteä onnellisesta elämästä ja asuinpaikasta siksi, että sillä yhdellä olisi hyvä olla?

Palstanäkemyksen mukaan varmaan siksi, että suomalainen mies on herkkä kuin mimosa ja jos miehellä ei ole koko ajan kivaa tai vähintään siedettävää, niin koko perhe kärsii suunnattomasti. Miestä pitää suojella pettymyksiltä ja antaa riittävästi vapaata perheestä, koska liika sitovuus elämässä on miehelle kova stressi ja aiheuttaa ahdistusta ja kiukuttelua.

 

Ja tosiaan, elämä ei aina ole kivaa ja joutuu sopeutumaan, mutta miksei se sopeutuja ole se mies ? .

Millä se sopeutuu jos se ei saa tötä?

 

Millä se sopeutuu jos se ei saa tötä?

Sopeutuu siihen, ettei ole töitä, tai sopeutuu siihen, että vaihtaa työpaikkaa.

Edelleen mietin sitä, että kuinka monen mies suostuisi jättämään kaiken sen hetkisen siksi, että vaimo saa töitä muualta?

 

Ei se ole mikään perheen hajoaminen jos toinen on viikot työn takia eri paikkakunnalla.

 

[QUOTE="Vieras";28968198]Ei se ole mikään perheen hajoaminen jos toinen on viikot työn takia eri paikkakunnalla.[/QUOTE]

Niinpä, siksi ap:n kannattaisi miettiä tätä vaihtoehtoa. Mutta jos lapset kärsivät siitä suunnattomasti, se ei ole sen arvoista.

Muoks: tänä päivänä on tosin hyvät mahdollisuudet pitää päivittäin yhteyttä vaikka skypen tms. kautta, jolloin lapset näkevätkin isän päivittäin. Muistan joskus lukeneeni lehdestä, miten muualla töissäoleva vanhempi luki aina iltaisin iltasadun lapsille skypen kautta. Ja kuitenkin viikonloppuisin olisi aina mahdollisuus nähdä.

 

[QUOTE="Vieras";28968198]Ei se ole mikään perheen hajoaminen jos toinen on viikot työn takia eri paikkakunnalla.[/QUOTE]

Kerro se lapsille.

 

Jos tuo tilanne olisi omalla kohdalla, niin mies ottaisi työn ja asuisi sielä toisella paikkakunnalla (joku pieni vuokra yksiö ei paljoa maksa), mutta etsisi aktiivisesti työtä omalta paikkakunnalta.
Olisi ehkä ollut syytä jo pari vuotta sitten totuttaa sitä tokaluokkalaista olemaan itekseen kotona, ettei tuollaista ongelmaa olisi päässyt syntymään! Ei voi olettaa että aina olisi mahdollista että joku on iltapäivällä koululaisen kanssa kotona, kun elämän tilanteet tuppaavat muuttumaan nopeastikin.

 

moni on ilman isää viikot kun mies tekee reissuhommia.selviää jos haluaa.

 

Joskus asioiden stressaavuus lapsille riippuu siitäkin että kuinka stressaavaksi tai ahdistavaksi ne asiat heille muotoilee.
Miehen kannattaisi ottaa se työpaikka ja hakea jatkuvasti töitä lähempää. Lapsille asian voisi muotoilla mahdollisimman rennosti, "Me nyt ollaan kolmistaan tässä ma-to illat ja touhutaan yhdessä kaikkea kivaa mutta hei, Isi tulee pe-iltana ja on meidän kanssa koko viikonlopun".
Ja arki-illat menee lapsilla hujauksessa, jos lapset menevät nukkumaan jo 21 maissa.

Nimim. Hyvin pitkiä työpäiviä tekevän miehen vaimo jonka lapset eivät vaikuta ahdistuneilta

 

[QUOTE="friidu";28968144]Eikö tossa alotuksessa ollu että 100km päähän. Musta se ei ole mikään mahdoton työmatka, ei kovin kiva, mutta mahdollinen. mies voisi vaikka samalla etsiä uutta duunia lähempää.[/QUOTE]

ap sanoi USEAN sadan kilometrin päässä.

 

Tätä mä just ajoin takaa . Eli kun tarkoitus on ajatella kaikkien hyvinvointia ja onnellisuutta, miksi niiden muiden pitää lähteä onnellisesta elämästä ja asuinpaikasta siksi, että sillä yhdellä olisi hyvä olla? Pahimmassa tapauksessa kolme muuta joutuu tyytymään huonompaan elämään kuin mitä aiemmin oli, ja yksi on ainoa tyytyväinen. Ja tosiaan, elämä ei aina ole kivaa ja joutuu sopeutumaan, mutta miksei se sopeutuja ole se mies ? Mä en ole valmis uhraamaan omaa hyvinvointiani ja elämääni siksi, että miehellä olisi työpaikka. Vaikka mä tiedän, että saisin taatusti oman alani töitä melkein mistä vain, mulla on täällä muutakin kuin vain se ihana työ. Mulla on ystäviä, ikääntyvät vanhemmat, lapsella hyvä sosiaalinen verkosto jne. Kuinka monen mies olisi valmis luopumaan kaikesta siksi, että vaimo saisi töitä toiselta paikkakunnalta? Veikkaampa, ettei kovinkaan monen mies irtisanoisi itseään hyvästä, vakituisesta paikasta siksi, että vaimon työpaikka siirtyy toiselle puolelle Suomea .

Me ajatellaan hyvin erilailla.

Mä taas ajattelen, että perheen paras on se kun kaikilla on hyvä olla, jokainen joutuu ehkä jostain tinkimään ja jossain joustamaan. Mun miehelle työ on niin iso asia, että ilman sitä, hän ei voisi olla onnellinen. Tai hyvinvoiva. Eli jos meillä toisessa vaakakupissa on minun täydellinen onnellisuuteni ja miehen masentuminen kotona "nyhjäämiseen" tai toisessa vaakakupissa se että me muutamme perheenä jonnekin jossa kummallakin on "jotain kivaa" .. niin jälkimmäinen painaisi enemmän. Meillä koko perhe voisi paljon paremmin jos otamme miehenkin voinnin huomioon.
Mutta mun on varmaankin helppo täältä huudella, kun asutaan siellä missä suurin osa suomen työpaikoistakin. Ollaan kummatkin työllistytty aina tarpeen mukaan siedettävässä ajassa.

 

Sopeutuu siihen, ettei ole töitä, tai sopeutuu siihen, että vaihtaa työpaikkaa.

Edelleen mietin sitä, että kuinka monen mies suostuisi jättämään kaiken sen hetkisen siksi, että vaimo saa töitä muualta?

Entä jos mies ei sopeudu? Alkaa juomaan? masentuu? passivoituu?

Jos mieskin saisi, niin mun mies. Muutti aikoinaan meille ja sopeuti siihen. Enkä usko, että hän on siinä suhteen ainutlaatuinen. Niinkuin sanoin elämässä joutuu tekemään välillä kipeitäkin kompromisseja. Minusta näissä asioissa ei voi olla ehdotonta "minä en luovu mistään" näkemystä. Tärkeintä olisi löytää sellainen ratkaisu ettei kukaan perheestä kärsi. Joskus se muutto voi olla ratkausu, vaikka alussa tuntuukin kauhealta vaihtoehdolta.

 

Meille tämä tilanne on tällä hetkellä arkipäivää. Mies on kotona työttömänä eikä todellakaan viihdy. Mutta hänen tapauksessaan ei ole mitään työpaikkaa odottamassa muualla, joten jos hän jostain saisi töitä, ei mikään takaisi sitä että se olisi pysyvä työpaikka. Mulla sellainen kuitenkin on ja mua on melko vaikea irtisanoa, joten ilman muuta mennään mun töiden mukaan. Turun kokoisessa kaupungissa on taatusti jossain vaiheessa joku työpaikka, johon mieheni kelpaa. Sitä odotellessa...

 

Onhan se tietysti tärkeää, että on työtä, mutta minusta työ ei kuitenkaan saisi olla se tekijä, joka määrittää, missä ihminen asuu elämänsä ja minkä perusteella tehdään päätökset. On se niin iso projekti siirtää koko elämä satojen kilometrien päähän ja aloittaa kaikki alusta, sittenhän ap olisi siinä tilanteessa, että pitäisi etsiä uusi työ. Tosi rankkaa on myös sellainen etäsuhde. Pelkääkö sun mies sitä, että ei saa uutta työtä vai pelkääkö uuden työnantajan palveluksessa aloittamista? Liiton rahoilla pärjää ihan hyvin hetken aikaa.

 

[QUOTE="Vieras";28968198]Ei se ole mikään perheen hajoaminen jos toinen on viikot työn takia eri paikkakunnalla.[/QUOTE]

Minusta on, jos isä ei ole arjessa läsnä, vaan tulee vain viikonlopuiksi väsyneenä kotiin. Ja äitihän on tuolloin käytännössä yksinhuoltaja suuren osan viikosta. Ja etääntyyhän tuossa väistämättä puolisotkin toisistaan.

 

Itse miettisin asiaa kauemmas tulevaisuuteen, kuten aina teen. Onko nykyisellä paikkakunnalla varmasti töitä jatkossa? Entä miehen tulevassa työpaikkakunnassa? Kummassa tapauksessa perhe kärsii enemmän, miehen työpaikan vai vaimon työpaikan menetyksessä, entä lapset jos joutuu paikkakuntaa vaihtamaan? Miten onnistuu etäsuhde ja toisen yh:na oleminen? Jne. Jne.
Jokaisen perheen omia valintoja ja keskusteluja, tuntemattoman ihmisen on vaikea ottaa asiaan kantaa.

 

[QUOTE="vieras";28968147]Sanoit että pärjäisitte hyvin palkallasi ja ansiosidonnaisella. Mielestäni tämä on onnettoman lyhytkatseista sillä jos toteutatte tuon sinun visiosi ja mies jää kotiin etsimään parempaa työtä voi hyvin äkkiä olla että se 500 päivää on täynnä ja sitten ei enää olekaan varaa siiihen unelma-asunnon lyhennyksiin. Ei perheellinen voi katsoa elämää noin kapeakatseisesti.

Paras ratkaisu on että mies menee työn perässä mutta alkaa heti hakea uutta paikkaa lähempää. Sinä joustat ja kärsit sen aikaa mutta pidemmän päälle tämä on kannattavin ratkaisu.[/QUOTE]

Toisaalta jos asunto on jo melkein maksettu niin mieshän voi vaikka opiskella ansiosidonnaisella uuden ammatin. Mun mieheni vaihtoi alaa, samoin moni työkaverinsa kun heidät työllistänyt yritys lopetti tällä paikkakunnalla. Miehestä tuli opettaja, kaveristaan poliisi. Ei se aina tarkoita sitä jos on jonkin alan valinnut että sitä on pakko tehdä eläkeikään asti.

Minulla on itsellänikin yt-neuvottelut työpaikalla menossa ja olen vakaasti sitä mieltä että jos työt loppuvat tällä paikkakunnalla vaihdan alaa ja teen jotain muuta. Ensimmäisenä emme myy kotiamme, koska se ei ole mitenkään pakollista.

 

Onhan se tietysti tärkeää, että on työtä, mutta minusta työ ei kuitenkaan saisi olla se tekijä, joka määrittää, missä ihminen asuu elämänsä ja minkä perusteella tehdään päätökset. On se niin iso projekti siirtää koko elämä satojen kilometrien päähän ja aloittaa kaikki alusta, sittenhän ap olisi siinä tilanteessa, että pitäisi etsiä uusi työ. Tosi rankkaa on myös sellainen etäsuhde. Pelkääkö sun mies sitä, että ei saa uutta työtä vai pelkääkö uuden työnantajan palveluksessa aloittamista? Liiton rahoilla pärjää ihan hyvin hetken aikaa.

Paino sanoilla hetken vaikaa .

 

[QUOTE="vieras";28968346]Toisaalta jos asunto on jo melkein maksettu niin mieshän voi vaikka opiskella ansiosidonnaisella uuden ammatin. Mun mieheni vaihtoi alaa, samoin moni työkaverinsa kun heidät työllistänyt yritys lopetti tällä paikkakunnalla. Miehestä tuli opettaja, kaveristaan poliisi. Ei se aina tarkoita sitä jos on jonkin alan valinnut että sitä on pakko tehdä eläkeikään asti.

Minulla on itsellänikin yt-neuvottelut työpaikalla menossa ja olen vakaasti sitä mieltä että jos työt loppuvat tällä paikkakunnalla vaihdan alaa ja teen jotain muuta. Ensimmäisenä emme myy kotiamme, koska se ei ole mitenkään pakollista.[/QUOTE]

Tämä on myös erinomainen vaihtoehto. Ei ole pakko "jumiutua" samaan ammattiin ja alaan koko iäksi.

 

Tämä on myös erinomainen vaihtoehto. Ei ole pakko "jumiutua" samaan ammattiin ja alaan koko iäksi.

Ihan totta Ei missään sanota, että kun olet kerran johonkin ammattiin valmistunut, sitä pitää sitten tehdä seuraavat 40 vuotta. Parikymppisenä ei välttämättä edes vielä oikein tiedä, mitä haluaisi tehdä, ja sitten kun on kouluttautunut johonkin, sitä vaan pysyttelee tutussa ja turvallisessa, vaikka ajatuksissa ehkä onkin, että voisko mulle olla jotain muutakin.

 

Mitähän työkkärikin sanoisi tuohon mikäli saavat tiedon, että miehellesi on tarjottu työpaikkaa muttei ota sitä vastaan. Karenssi, kun pamahtaa niin tiukilla olisitta. Antaa miehen ottaa työpaikka vastaan, kyllä te selviätte. Verotuksen kauttahan saatte takaisin sitten toisesta asunnosta mikäli naimisissa oletta

Höpö höpö. Ei työkkäri vaadi ketään muuttamaan usean sadan kilometrin päähän työn perässä. Mutta toisin päin karenssi toimii. Jos mies ottaa työn vastaan ja huomaa myöhemmin, ettei perheen luota poissaolo toimi, ja irtisanoutuu uudesta paikasta, niin silloin työkkäri voi laittaa pitkän karenssin.

Jos molemmat tykkäätte asua erillään, niin homma voisi toimia hyvinkin. Mutta jos mies kaipaa perhe-elämää, niin työskentely usean sadan kilometrin päässä ei ole toimiva ratkaisu. Joko muutatte koko perhe miehen uudelle työpaikkakunnalle tai jäätte nykyiselle paikkakunnalle, sillä riskillä ettei miehelle tule löytymään töitä myöhemminkään. Jos mies ei ota työtä vastaan (mikä on minusta järkevin ja ainut mahdollinen päätös), niin kannattaa heti tehdä suunnitelmat miehen jatkosta. Mitä pitempään on ilman työtä, sitä vaikeampi on myöhemmin työllistyä. Eli aktiivista työnhakua tai kouluttautumista heti eikä joskus tulevaisuudessa.

 

Tämä on myös erinomainen vaihtoehto. Ei ole pakko "jumiutua" samaan ammattiin ja alaan koko iäksi.

Kuulostaa kauhean helpolta.. Mennään tosta vaan töihin.. Ja jos ap sanoi että ovat maksaneet 7v "unelma kämppäänsä" niin rohkenen epäillä josko se olisi "kohta" maksettu.

 

[QUOTE="jenni";28968184]Palstanäkemyksen mukaan varmaan siksi, että suomalainen mies on herkkä kuin mimosa ja jos miehellä ei ole koko ajan kivaa tai vähintään siedettävää, niin koko perhe kärsii suunnattomasti. Miestä pitää suojella pettymyksiltä ja antaa riittävästi vapaata perheestä, koska liika sitovuus elämässä on miehelle kova stressi ja aiheuttaa ahdistusta ja kiukuttelua.[/QUOTE]

No nimenomaan näin. Ja nainenhan ei voi työttömänä ollessa passivoitua, masentua tai alkaa juoda, koska naisen elämäntarkoitus on pitää sekä etenkin mies että lapset tyytyväisenä ja sehän riittää jokaiselle naiselle.

 

[QUOTE="Vieras";28968455]Kuulostaa kauhean helpolta.. Mennään tosta vaan töihin.. Ja jos ap sanoi että ovat maksaneet 7v "unelma kämppäänsä" niin rohkenen epäillä josko se olisi "kohta" maksettu.[/QUOTE]

Sanoinhan että ansiosidonnaisella voi opiskella, jos nykyinen ammatti on sellainen ettei se työllistä. Ihmisellä on yleensä aina muitakin vaihtoehtoja. Voi tinkiä elintasostaan, tuossa pariskunnassa toinen oli kuitenkin vakitöissä. Jos laina ei ole ihan ylimitoitettu, siitä saattaa selvitä vaikka vain yhden ihmisen palkalla.

Ei kukaan ole sanonut että uuden ammatin tai työpaikan hankkiminen olisi helppoa, mutta ei se välttämättä ole myöskään mahdotonta. Turha ajatella liian kapeakatseisesti että jos on aina ollut insinööri, ei voisi tehdä muita kuin insinöörin töitä.