Lapsi heittelee leluja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uhmakkaan äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uhmakkaan äiti

Vieras
Apuja kaivataan, millä saisi lelujen heittelyn kitkettyä. Poika kyseessä, joka tykkää ajeluttaa autoja "niiin lujaa" että lentää melkein seinään. Lisäksi saattaa vaan pyyhkäistä pöydältä tavarat lattialle kummempia sanomatta. Aloittaa juuri kerhossa, ja olisi kiva, kun olisi siellä edes heittelemättä tavaraa. Hävettää, kun muiden lapset leikkivät niin nätisti...

Kotiin ajattelin nyt uutena keinona ostaa pallon, jota SAA heitellä, mitään muuta ei. Tähän asti käytössä huomion ohjaaminen muuhun toimintaan (ne muutkin alkaa lentelemään) ja jäähy tavaroille. Ei auta. Niin ja lapsi 2,5-vuotias motorisesti erittäin vilkas. Suurin osa päivästä vietetään pihalla juosten, mutta olisi kiva kun kotona voisi edes jonkun verran olla...
 
Meillä on pojalla ollut aina älytön heittelyvimma! Esim. nuoremmalla siskollaan ei ollenkaan sellaista. Ne lelut lenteli ihan tuosta vaan, toisten päälle, koiran päälle, milloin minnekin. Varsinkin kun oli epävarma itsestään, ja vieraammassa porukassa (esim. kun aloitti kerhon 3-vuotiaana), niin selvästi vielä enemmän heitteli. Tiukasti siihen puututtiin kokoajan ja varsinkin sen kerhossa heittelyn jälkeen selitin sitten, että toisia pelottaa sellainen ja voi sattua jne. Nyt on 4-vuotias ja vieläkin haluttaa heitellä, mutta ei enää heitä kenenkään päälle. Tykkää heitellä kiviä ojaan, lammikkoon, lumipalloja puuhun jne.
 
Eli oikein joku ominaisuus siis :D Kesäisin vien lapsen usein rantaan heittelemään kiviä, tai sitten heittelemään sorsille leipää. Heittelyn vimme on ihan tajuton... Ei oikeastaan ihmisiä heittele, mutta muuten vaan kaikkea.
 
Kannattaa vaan jatkaa heitellyiden tavaroiden laittamista jäähylle. Laittaa ne näkyville, mutta niin korkealle, ettei lapsi saa niitä itse otettua. Ja näyttää lapselle, että tuo ja tuo lelu ovat nyt tuolla pois käytöstä, koska niitä on heitelty. Jos lapsi pyytää niitä, niin ei anneta moneen hetkeen vielä takaisin, vaan sanotaan, ettei voi antaa, kun niitä on heitelty. Sitten kun muutaman päivän päästä annetaan lelu takaisin, niin heti vaan uudestaan talteen, jos alkaa lentelemään.
Aattelisin, että jos tuokaan ei toimi, niin sitten pitää jäähyttää lasta.
 
[QUOTE="vieras";28858379]Meillä on pojalla ollut aina älytön heittelyvimma! Esim. nuoremmalla siskollaan ei ollenkaan sellaista. Ne lelut lenteli ihan tuosta vaan, toisten päälle, koiran päälle, milloin minnekin. Varsinkin kun oli epävarma itsestään, ja vieraammassa porukassa (esim. kun aloitti kerhon 3-vuotiaana), niin selvästi vielä enemmän heitteli. Tiukasti siihen puututtiin kokoajan ja varsinkin sen kerhossa heittelyn jälkeen selitin sitten, että toisia pelottaa sellainen ja voi sattua jne. Nyt on 4-vuotias ja vieläkin haluttaa heitellä, mutta ei enää heitä kenenkään päälle. Tykkää heitellä kiviä ojaan, lammikkoon, lumipalloja puuhun jne.[/QUOTE]

Meillä tosiaan otettiin aina se tavara pois, minkä heitti. Oli yksi konsti ja toimi ihan hyvin. Varmaan jäähyllekin joutui jos vaaralliseksi kävi touhu. Ja joka ikisestä heitosta kiellettiin/rangaistus. Lohduttaisin sillä, että se menee aikanaan ohi! Meillä tämä asia ei ole enää ongelma, nyt heittelee kuitenkin ihan sallituilla asioilla. Mikä pesäpalloilija mahtaa tullakaan tuosta.. :D
 
Heittely ei ole sellaista vihamielistä välttämättä, vaan puhtaasti himoa heitellä asioita. Kävin ostamassa lapselle pehmeitä tennispalloja, ja nyt se on heitellyt niitä tuossa tunnin putkeen ja juossut perässä. Trampoliininkin (pienenpienen) pistin tilaukseen, koska lapsi selvästi kaipaa erittäin fyysistä tekemistä aika ajoin, ja talven tullen ei jaksa pakata lasta koko ajan pihalle. Meillä saa juosta ja telmiä, mutta se ei pelkälteen riitä. Lapsi hyppii aamusta asti tasajalkaa ja hilluu koko ajan :D

Ja se tiukka EI ei auta, lapsi on alkanut vaan vitsillä komentaa takaisin. Voi elämä...
 
Taitaa vaan olla niin aktiivinen lapsi, ettei perushuttu riitä millään. Mutta ulkoiltiin me jo päälle vuosikkaana kolme kertaa päivässä, kun lapsen oli pakko päästä suunapäänä juoksemaan pihalle tai meno alkoi yltyä liian hurjaksi kotona. Tuntuu siis, että tämä heittely liittyy paljon tähän motorisuuteen eikä ole mitään mielen osoittamista.

ap
 

Yhteistyössä