Yksin synnyttämään, en kestä!!!

Mies ilmoitti viime metreillä, että ei tule minua tukemaan synnytykseen. Aikaisemmin ollut aina mukana. Olen kuulemma niin kauhea ihminen siellä, ettei jaksa. Pelottaa niin paljon mennä yksin, koska edellinen synnytys oli kauhea, kun en saanut mitän kivunlievitystä. Tuskin kerkeän enää ketään tukihenkilöä saada, enkä edes haluaisi ketään tuntematonta mukaan, koska jos todella oon niin hirveä ihminen synnyttäessä. Viikko aikaa laskettuun. Tuun kuolemaan tai vähintäänkin päätyy sektioon.

 

Joku kaveri tai sukulainen?

 

Nössö ja mulkku mies...

 

äiti? ois mulla vastaavassa

 

Hyvin se synnytys varmasti menee. Ja toka on yleensä helpompi kun eka.

Onko sulla siskoja tms. joka vois tulla. Sitten on ne doulat joita voi "käyttää" mutta niihin pitänee varautua aikaisemmin?

Tai jos sovitte miehesi kanssa että voi poistua välillä hetkeksi jos touhu menee hänelle liian kovaksi.

 

Käsket sen miehen sinne mukaan, et ole kauhea vaan miehes on jos sut yksin jättää. Tai sit pyydät tosiaan jonkun läheisen mukaan. Tai soitat synnytyssairaalalle ja kerrot tilanteen, ehkä sulle voisi järjestyä joku sieltä mukaan synnytykseen? Tai neuvolasta joku? Jos joudut yksin sinne, niin pärjäät sä silti. Voisko miehes vaikka odottaa ees synnytyssalin ulkopuolella?

 

Tämä lienee provo. Jättäisin mieheni välittömästi, jos jättäisi minut tuollaisessa tilanteessa yksin tahallisesti (eli kieltäytyisi tulemasta synnytykseen), lapsi on tietääkseni yhteinen projekti ja synnytys sen verran rankka, elämäämullistava ja muutoin tärkeä kokemus.

 

Mitä sä sitten olet siellä tehnyt jos kerran olet "niin kauhea siellä"?? Toki on ikävästi tehty mieheltä että vasta viime metreillä ilmoittaa ettei tule mukaan,mutta itse olet sen tainnut aiheuttaa?

Itse en ole koskaan (etenkään omien synnytysteni jälkeen) ymmärtänyt niityä jotka synnytyksessä raivoaa miehelleen,kiroilee,huutaa jne.. Mikä siinä tilanteessa niin kauheasti raivostuttaa? Mulla ainoa "kiukunhetki" oli kun spinaalia laittamaan tullut lääkäri tuntui jutustelevan kätilön kanssa ihan niitä näitä.. Sillon tiuskasin miehelleni jotain että "voisko se nyt vaan laittaa sen ja jatkaa juttua sitten.." - mies sitten rauhoitteli mua että lääkäri valmisteli välineitä samalla kun puhui..

Mutta,jos sulla on joku kaveri/sisko/äiti/anoppi/kuka vaan läheinen niin pyydä tukihenkilöksi. Itse olin molemmilla kerroilla sopinut parin ystävän kanssa että jos jostain syystä mies ei pääsiskään mukaan..

 

Kyllä siellä yksinkin pärjää;oma asenne vaikuttaa paljon

 

Ei jumalauta!

 

Mä niiiiiin monottaisin miestä naamaan jos se kehtaisi noin sanoa. Ei paljon pahempaa ja typerämpää juttua vois mies naiselleen tehdä. Ole sille niin vittumainen ennen synnytystä että se on sitä mieltä että oot synnärillä ku enkeli.

 

[QUOTE="Vieras";28771205]Tämä lienee provo. Jättäisin mieheni välittömästi, jos jättäisi minut tuollaisessa tilanteessa yksin tahallisesti (eli kieltäytyisi tulemasta synnytykseen), lapsi on tietääkseni yhteinen projekti ja synnytys sen verran rankka, elämäämullistava ja muutoin tärkeä kokemus.[/QUOTE]Tyypillistä palstauhoa. Et takuuvarmasti jättäisi.

Eikä siellä yksin tarvitse kenenkään olla, sen verran on aina väkeä paikalla työnsä puolesta.

 

Hyvin se menee ilman miestä / tukihenkilöä. Mulla eka synnytys meni ilman mitään kivunlievitystä (pyysin, mutta oli niin kiireittä osastolla etten saanut). Mies oli mukana. Ekan synnytyksen jälkeen kuvittelin, etten voisi mitenkään synnyttää ilman miestä. Toka synnytyksessä kävi kuitenkin niin, että mies ehtinyt paikalle kuin viimeiseksi 10 minuutiksi (asuttiin tunnin matkan päässä ja mies sai tiedon synnytyksestä niin myöhään, ettei ehtinyt aiemmin). Jälkikäteen ajatellen oli mukavampi synnyttää ilman miestä, kun sai keskittyä vain ja ainoastaan itseensä eikä tarvinnut huomioida ketään muuta - ei ollut mies häiritsemässä "tyhmine" kysymyksineen ja ehdotuksineen (esim. mies ehdottaa keinutuoliin istumista, vaikka en pysty olemaan hetkeäkään paikallaan).

 

Synnytin keskimmäisen yksin, hyvin siitä selvis.

 

[QUOTE="vieras";28771208]Mitä sä sitten olet siellä tehnyt jos kerran olet "niin kauhea siellä"?? Toki on ikävästi tehty mieheltä että vasta viime metreillä ilmoittaa ettei tule mukaan,mutta itse olet sen tainnut aiheuttaa?

Itse en ole koskaan (etenkään omien synnytysteni jälkeen) ymmärtänyt niityä jotka synnytyksessä raivoaa miehelleen,kiroilee,huutaa jne.. Mikä siinä tilanteessa niin kauheasti raivostuttaa? Mulla ainoa "kiukunhetki" oli kun spinaalia laittamaan tullut lääkäri tuntui jutustelevan kätilön kanssa ihan niitä näitä.. Sillon tiuskasin miehelleni jotain että "voisko se nyt vaan laittaa sen ja jatkaa juttua sitten.." - mies sitten rauhoitteli mua että lääkäri valmisteli välineitä samalla kun puhui..

Mutta,jos sulla on joku kaveri/sisko/äiti/anoppi/kuka vaan läheinen niin pyydä tukihenkilöksi. Itse olin molemmilla kerroilla sopinut parin ystävän kanssa että jos jostain syystä mies ei pääsiskään mukaan..[/QUOTE]

Jos sä tiuskaset tossa kohdassa, niin kuvittele miten mukava on siinä kohdassa kun oot odottanu epiduraalia 4 tuntia ja anestesia lääkäri on koko ajan tulossa "ihan just". En ole ap, mutta voin kuvitella olleeni aika kauhea ekassa synnytyksessä. Aivan varmasti tuli kaikki kirosanat jotka osasin ja vähän päälle. En raivonnu miehelle, ihan yleisesti vaan kun sattu niin perkeleesti.

Ap:lle mä todennäkösesti antaisin miehelle tasan 2 vaihtoehtoa. tulla mukaan tai pakata kamansa. Jos vaimo kestää synnytyksen, niin miehen tulee kyetä kestää vaimoa. Eri asia olis jos synnytyksessä ois jotain muuta mikä miehelle ois vaikeeta...

 

mä olen synnyttänyt kaikki 4 lasta yksin ilman miestä, ja selvitty on , se oli yhdessä sovittu asia ja ok molemmille!

 

Mä niiiiiin pakottaisin miehen mukaan ei kyllä varmana laita mua yksin synnyttämään.
Ihan sama vaikka sillä ois pelkoja tms, helvata niin on mullakin
Ihan sama vaikka oisin kuinka kamala siellä, osaan aivan varmasti olla vieläkin kamalempi, ellei mies tulis mukaan

 

mä olen synnyttänyt kaikki 4 lasta yksin ilman miestä, ja selvitty on , se oli yhdessä sovittu asia ja ok molemmille!

Mä olen synnyttänyt kaikki 5 elossa syntynyttä yksin ja samoin yhden kuolleen. Hyvin siitä selvis.Kummajaisena mua tosin on tämän vuoksi melkein pidetty. Lehteenkin pieni haastattelu tehty.

 

Mies voi jäädä silloin pois, jos nainen ei halua miestä sinne, mutta mies ei voi mitenkään vain päättää ettei hän vaan tule. Vittu mikä idiootti, haluaisinpa nähdä yhden jos toisenkin ukon synnytystuskissa, olis varmaan jokainen persereikä yhtä hymyä siinä tilanteessa.

 

Ei oo ketään niin läheistä muuta, jonka haluaisin mukaan. Synnytys on mulle niiiin intiimi juttu, että en halua että kellekkään muulle jäis mitään muistikuvia synnytyksestäni. Ooon kai sitten outo sen puoleen, että en äitiänikään mukaan haluaisi. Ei ole häneen kovin läheiset välit. Ooon nyt aika yksin asian kans ja yritän asennoitua että oon menossa yksin, mutta en vaaan pysty ajattelemaan että selviäisin siitä. En milläään!!! Aiemmat synnytykset on ollu yhtä helvettiä varsinki viimenen, mutta sen jotenki kestäisin, jos mies olis mukana. Mieluummin vaikka pidän tämän lapsen loppuelämän sisälläni kuin menen yksin synnyttämään. Ja teille kelle se synnyttäminen on ollu niin ns. helppoa ja ihanaa (jota en voi uskoa) niin koittakaa ees jotenki ymmärtää, että se ei mulle sitä oo koskaan ollu. Ja joo, oon itteni tähän pisteeseen tuonu ei voi mitään, eli itseäni voin vain syyttää. Mutta viimeiseks jää...!!

 

[QUOTE="vieras";28771208]Mitä sä sitten olet siellä tehnyt jos kerran olet "niin kauhea siellä"?? Toki on ikävästi tehty mieheltä että vasta viime metreillä ilmoittaa ettei tule mukaan,mutta itse olet sen tainnut aiheuttaa?

Itse en ole koskaan (etenkään omien synnytysteni jälkeen) ymmärtänyt niityä jotka synnytyksessä raivoaa miehelleen,kiroilee,huutaa jne.. Mikä siinä tilanteessa niin kauheasti raivostuttaa? Mulla ainoa "kiukunhetki" oli kun spinaalia laittamaan tullut lääkäri tuntui jutustelevan kätilön kanssa ihan niitä näitä.. Sillon tiuskasin miehelleni jotain että "voisko se nyt vaan laittaa sen ja jatkaa juttua sitten.." - mies sitten rauhoitteli mua että lääkäri valmisteli välineitä samalla kun puhui..

Mutta,jos sulla on joku kaveri/sisko/äiti/anoppi/kuka vaan läheinen niin pyydä tukihenkilöksi. Itse olin molemmilla kerroilla sopinut parin ystävän kanssa että jos jostain syystä mies ei pääsiskään mukaan..[/QUOTE]

Kun meitä vain on niiin moneen junaan. Loppuavautumisvaiheessa vaan en pystyny enää itteäni hillitsemään kipujen keskeltä ja ponnistusvaiheessa. En ole miehelleni kiroillu vaan yleisesti vaan olotilaani manannu. Enkä usko, että ainoa olen.

 

Ei oo ketään niin läheistä muuta, jonka haluaisin mukaan. Synnytys on mulle niiiin intiimi juttu, että en halua että kellekkään muulle jäis mitään muistikuvia synnytyksestäni. Ooon kai sitten outo sen puoleen, että en äitiänikään mukaan haluaisi. Ei ole häneen kovin läheiset välit. Ooon nyt aika yksin asian kans ja yritän asennoitua että oon menossa yksin, mutta en vaaan pysty ajattelemaan että selviäisin siitä. En milläään!!! Aiemmat synnytykset on ollu yhtä helvettiä varsinki viimenen, mutta sen jotenki kestäisin, jos mies olis mukana. Mieluummin vaikka pidän tämän lapsen loppuelämän sisälläni kuin menen yksin synnyttämään. Ja teille kelle se synnyttäminen on ollu niin ns. helppoa ja ihanaa (jota en voi uskoa) niin koittakaa ees jotenki ymmärtää, että se ei mulle sitä oo koskaan ollu. Ja joo, oon itteni tähän pisteeseen tuonu ei voi mitään, eli itseäni voin vain syyttää. Mutta viimeiseks jää...!!

Mulla synnytykset olleet nopeita, mutta ei se mitään ihanaa koskaan ole ollut. Kuitenkin siitä on hyvin selvinnyt. Kuopuksen synnytys on ollut pisin...kesti 20h...käynnistys rv 35+3 ja sitten kohtu väsähti kesken kaiken. Leikkuriin alettiin valmistella, mutta siinä odotellessä pikkuinen päättikin sitten syntyä.

 

Johan sinä tiedät, mitä synnytyssalissa tapahtuu, niin ei se ole kauheaa enää. Oikeastaan oli kiva olla yksin ja kokea se tunne, kun selviää itsenäisesti!

Jos on jo aiempia lapsia, niin on ihan hyväkin, ettei heitä tarvitse raahata muualle, kun mies jää kotiin.

 

[QUOTE="sondersson";28771235]Mä niiiiiin monottaisin miestä naamaan jos se kehtaisi noin sanoa. Ei paljon pahempaa ja typerämpää juttua vois mies naiselleen tehdä. Ole sille niin vittumainen ennen synnytystä että se on sitä mieltä että oot synnärillä ku enkeli.[/QUOTE]Mahtaa olla onnekas se mies joka sinun kanssasi on parisuhteeseen lähtenyt ja lapsia tehnyt / tulee tekemään.

Voi jeesus.

 

Kun meitä vain on niiin moneen junaan. Loppuavautumisvaiheessa vaan en pystyny enää itteäni hillitsemään kipujen keskeltä ja ponnistusvaiheessa. En ole miehelleni kiroillu vaan yleisesti vaan olotilaani manannu. Enkä usko, että ainoa olen.

Mä taas olin päinvastainen...kun oikein olin tuskissani, niin mä hiljenin ja käperryin omaan hiljaiseen maailmaani, enkä silloin kaivannut yhtään ylimääräistä hlöä lähelleni.Näin me ihmiset olemme erilaisia.