ai kukaan ei oo katunut lapsia,no mä kadun

[Leila L]

mun elämästä katosi lapsen myötä kaikki mistä tykkäsin, tilalle tuli häedelli meteli,rauhattomuus,vapauden menetys, kaikki pitää tehdä, tai siis ennemminkin jättää tekemättä.

ymmärrän toki että joillakin on äärettömän rauhalliset lapset,sekin varmaan vaikuttaa että esikoisella on adhd.. jos ei olis elämä voisi olla helppoa. mutta nyt elämä on jatkuvaa hälytysvalmiudessa elämistä.

naapurilla saman ikäinen koululais tyttö vahtii ulkona pikkusiskoaan, mä taas vahdin tota samanikäistä, kun se ei osaa varoa edes itseään(jos se menis ulos yksin joko satuttais itsensä pahasti->tippuis katolta) tai sitte jos suuttuu hakkais vaikka tuolilla kaveria vaikka tää olis puolet pienenpi.

mä inhoon mun elämää. Kadun lasten tekoa monta kertaa viikossa.. en osannut kuvitellakkaan kuinka rankkaa vanhemmuus voi pahimmillaan olla.

älkää siuis pliis huudelko abortin miettiöille ettei kukaan kadu lapsia.kyllä katuu,asiasta ei vaan puhuta.

mä olin ennen onnellinen, en oo ollut vuosiin.

tottakai on hetkiä jolloin on kivaa ja tuntuu hyvältä.. ottakai rakastan lapsiani. mutta jos se ei olis traumatisoivaa niin voisin luovuttaa tuon adhd lapsen kasvatus vastuun pariksi vuodeksi jollekkin muulle!

 

[Strösselit ja kaikki!]

Tyrkkää kakrut hoitoon.

 

[leijona-76]

En kadu. En vaikka lapsi on adhd-oireinen ja haastava tapaus. Tottakai elämä on muuttunut ja antanut myös.

 

["mami"]

Nyt hanki apua itsellesi. Ongelmasi ei ole lapset, vaan se mitä sulla on korvien välissä. Kirjoituksesi perusteella kärsit masennuksesta, ei ole normaalia ettei tunne iloa elämässään pitkään aikaan.

 

["vieras"]

Mene lääkäriin, tuollainen asenne ja ajattelutapa tuhoaa sinut. Todennäköisesti kärsit masennuksesta, ja siihen on hyvää apua kun ensin sinne lääkäriin vain pääset! Varaapas se aika.

 

["vieras"]

Noi on ihan normaaleja tunteita, anna itsesi tuntea niin ja uskalla puhua jollekulle ja hakea apua. Elämä nyt on tätä haastavan lapsen kanssa tasapainoilua, mutta voit yrittää saada siihen itsellesi apua ja koittaa nähdä asioiden valoisammat puolet, tilannetta kun ei voi enää muuttaa.

 

[M32]

[QUOTE="mami";28747102]Nyt hanki apua itsellesi. Ongelmasi ei ole lapset, vaan se mitä sulla on korvien välissä. Kirjoituksesi perusteella kärsit masennuksesta, ei ole normaalia ettei tunne iloa elämässään pitkään aikaan.[/QUOTE]Tämä on taas tätä tyypillistä äitimyytin ylläpitoa. Nainen, joka ei pidä äitiydestä ja toivoo, että olisi tehnyt toisenlaisia ratkaisuja elämässään, on automaattisesti mieleltään sairas. Joidenkin ihmisten tavattoman vaikea hyväksyä, että osa vanhemmista todella katuu lasten hankkimista. Tässä on esimerkki aika tyypillisestä kertomuksesta.

Ei kannata sotkea masennuksen ja katumisen syy-yhteyttä. Totta kai sitä masentuu helposti, kun elämä on perustavanlaatuisella ja peruuttamattomalla tavalla erilainen kuin se, jota itselleen haluaisi.

 

[Nenja]

Ymmärrän hyvin! Mulla on rauhallinen lapsi joka on todella kiltti sekä avulias. Silti tulee niitä päiviä kun katuu että on lähtenyt koko perhe-elämään ja ryhtynyt äidiksi. Mulle oli iso paikka hankkia lapsia ja jäädä kotiäidiksi ja sen kanssa joudun taistelemaan viikottain - vaikkakin rakastan lapsiani paljon ja nautin heidän seurastaan.

 

["mami"]

Tämä on taas tätä tyypillistä äitimyytin ylläpitoa. Nainen, joka ei pidä äitiydestä ja toivoo, että olisi tehnyt toisenlaisia ratkaisuja elämässään, on automaattisesti mieleltään sairas. Joidenkin ihmisten tavattoman vaikea hyväksyä, että osa vanhemmista todella katuu lasten hankkimista. Tässä on esimerkki aika tyypillisestä kertomuksesta.

Ei kannata sotkea masennuksen ja katumisen syy-yhteyttä. Totta kai sitä masentuu helposti, kun elämä on perustavanlaatuisella ja peruuttamattomalla tavalla erilainen kuin se, jota itselleen haluaisi.

Jos ei ole ollut vuosiin onnellinen, sanoisin kyllä että on masentunut ja pitää hakeutua hoitoon. Ap laittaa syyksi lapset, mutta terve ihminen oppii elämään peruuttamattomien valintojensa kanssa vaikka ne eivät aina olisikaan sellaisia kuin alunperin on suunnitellut. Miksi itkeä läikkynyttä maitoa? Siksi sanoisin, että turha syyttää lasten hankkimista masennuksestaan. Syy on korvien välissä eli omassa epäterveessä suhtautumisessa elämään. Jotain asioita ei voi perua eli niiden kanssa on opittava elämään.

 

[M32]

[QUOTE="mami";28747307]terve ihminen oppii elämään peruuttamattomien valintojensa kanssa vaikka ne eivät aina olisikaan sellaisia kuin alunperin on suunnitellut[/QUOTE]En ole eri mieltä. Ihminen on psykologisesti hyvin sopeutuvainen ja kykenee kokemaan onnellisuutta myös erittäin vaikeissa olosuhteissa. Nyt oli kuitenkin kyse siitä, voiko ihminen todella katua lasten hankkimista vai ovatko nämä tunteet aina seurausta mielen sairaudesta. Minusta on selvää, että vanhemmuutta voi katua siinä missä muitakin pieleen menneitä elämänvalintoja. Yhtä selvää on, että arvojensa ja toiveidensa vastaiseen tilanteeseen joutunut ihminen on tavallista alttiimpi sairastumaan masennukseen.

 

[............]

Tämä on taas tätä tyypillistä äitimyytin ylläpitoa. Nainen, joka ei pidä äitiydestä ja toivoo, että olisi tehnyt toisenlaisia ratkaisuja elämässään, on automaattisesti mieleltään sairas. Joidenkin ihmisten tavattoman vaikea hyväksyä, että osa vanhemmista todella katuu lasten hankkimista. Tässä on esimerkki aika tyypillisestä kertomuksesta.

Ei kannata sotkea masennuksen ja katumisen syy-yhteyttä. Totta kai sitä masentuu helposti, kun elämä on perustavanlaatuisella ja peruuttamattomalla tavalla erilainen kuin se, jota itselleen haluaisi.

Viisaita sanoja.

 

[bbcc]

Totta kai myös äidiksi ryhtymistä voi katua, silloin masennus on seuraus eikä syy. Mutta silti olisi hyvä etsiä ulkopuolista apua, jotta voisi löytää edes jotain työkaluja selvitä eteenpäin, peruahan lapsia ei enää voi.

 

["vieras"]

[QUOTE="mami";28747307]Jos ei ole ollut vuosiin onnellinen, sanoisin kyllä että on masentunut ja pitää hakeutua hoitoon. Ap laittaa syyksi lapset, mutta terve ihminen oppii elämään peruuttamattomien valintojensa kanssa vaikka ne eivät aina olisikaan sellaisia kuin alunperin on suunnitellut. Miksi itkeä läikkynyttä maitoa? Siksi sanoisin, että turha syyttää lasten hankkimista masennuksestaan. Syy on korvien välissä eli omassa epäterveessä suhtautumisessa elämään. Jotain asioita ei voi perua eli niiden kanssa on opittava elämään.[/QUOTE]

Minusta kyllä kuulostaisi enemmänkin siltä, että AP on masentunut, koska teki lapsia. Se on ihan eri asia kuin, että katuu lastentekoa sen vuoksi, että on masentunut. Syy ja seuraus voivat mennä nimittäin näinkin päin.

Minä olen lapseton nainen, ja minua on kritisoitu siitä. Olen saanut kuulla kaikenlaista, mutta oikeasti, kaikki naiset eivät halua lapsia. Minä pidän lapsista, minusta on ihanaa hoitaa sukulaisten ja ystävien lapsia. Tulen hyvin toimeen lasten kanssa. Mutta, en ole koskaan halunnut omia lapsia.

 

["vieras"]

Ja AP:lle sanoisin, että hae rohkeasti tilanteeseesi apua - oli perimmmäisenä syynä mikä tahansa. Voit saada apua lastenhoitoon ja -kasvatukseen, uusia tapoja käsitellä asiaa ja hyväksymään elämäsi sellaisena kuin se on, ja toivottavasti jopa keinoja muuttaa se paremmaksi ja mielekkäämmäksi.

 

[wws]

En kadu lapsia, pettynyt ehkä olen tiettyihin asioihin mitä lasten mukana elämään on tullut. Katua voi minusta vain omia valintoja, eikä katumisesta oikein ole mitään hyötyä. Pettymys asioihin taas on toivottavasti muutoksen alku.

 

["vieras"]

En kadu lapsia, pettynyt ehkä olen tiettyihin asioihin mitä lasten mukana elämään on tullut. Katua voi minusta vain omia valintoja, eikä katumisesta oikein ole mitään hyötyä. Pettymys asioihin taas on toivottavasti muutoksen alku.

Minä kun luulin, että päätös tehdä lapsia on oma valinta... Totta kai sitä voi katua, ja katumus voi myös olla muutoksen alku. Miksi ei voisi olla? Minä olen tehnyt elämässäni asioita, joita olen katunut. Mutta olen virheistäni myös oppinut ja tehnyt muutoksia elämässäni.

 

[Orava123]

[QUOTE="vieras";28747126]Mene lääkäriin, tuollainen asenne ja ajattelutapa tuhoaa sinut. Todennäköisesti kärsit masennuksesta, ja siihen on hyvää apua kun ensin sinne lääkäriin vain pääset! Varaapas se aika.[/QUOTE]

Totta helvetissä sitä masentuu jos on tehnyt ison, peruuttamattoman virheen joka on muuttanut elämän pysyvästi.
Aivan varmasti masentuisit itsekin.

 

[wws]

[QUOTE="vieras";28753439]Minä kun luulin, että päätös tehdä lapsia on oma valinta... Totta kai sitä voi katua, ja katumus voi myös olla muutoksen alku. Miksi ei voisi olla? Minä olen tehnyt elämässäni asioita, joita olen katunut. Mutta olen virheistäni myös oppinut ja tehnyt muutoksia elämässäni.[/QUOTE]

Asia oli varmasti vähän kummallisesti sanottu, mutta en silti kadu päätöstä hankia lapsia ja kyllä olisin voinut jättää ne hankkimatta. Päätöksen pohjaksi on saatavissa tietoakin minusta riittämiin joten päätöstä sinänsä on turha jälkeenpäin katua. Vaikka kuinka katuisin päätöstä lapsia enää en tekemättömäksi saa katumalla.

Yllätyksiä, pettymyksiä elämä tuo tullessaan lapsien kanssa ja ilman niiitä. Pettymys kiinni pitäviin lapsiin saa ehkä miettimään lastenhoito avun hankkimista jne.

 

[gogsf]

Oletko alkanut vihaamaan lapsiasi heidän isiensä takia?

 

[minääää]

Minuakin joskus ärsyttää, kun sanotaan, ettei yksikään äiti ole lapsiaan katunut. Kun minä ainakin olen, monta kertaa. Jos saisin nyt päättää, tekisin lapset reilusti yli 30-vuotiaana, silloin olisin saanut elää rauhallista elämää, matkustella ja ehkä olisin jopa vähän jo kyllästynytkin siihen "helppoon elämään". Nyt sain lapset liian nuorena ja todella usein kadun valintaani. Olen sosiaalisesti aika kömpelö, en vaan osaa hoitaa kaikkia lapsiin liittyviä asioita niin hienosti kuin pitäisi eikä riitä oma jaksaminenkaan. Enkä ole mitenkään masentunut, en vaan ole mikään lapsiperheihminen, en nauti tästä yhtään. Tai välillä tottakai, mutta uskon, että voisin olla jopa onnellisempi ilman lapsia.

 

[minäää]

Tyrkkää kakrut hoitoon.

Ja tääkin varmasti helpottaisi elämää kauheasti, mutta kun hoitoapua ei ole! Tuntuu, että lasten myötä elämästä katosi kaikki ilo, koska ei ole mitään muuta enää kuin nuo lapset. Olisi ihana mennä miehen kanssa leffaan, kesäteatteriin, keikalle, syömään jne. mutta meillä se ei ole mahdollista, muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta näinä vuosia. Siksikin lapsiperhe-elämä tuntuu minusta niin raskaalta. Voin käydä vain kotona, puistossa ja töissä. Tai sitten jos jonnekin haluan mennä, niin sitten on mentävä yksin, ilman rakasta miestäni.

 

[ymmärrän ap:ta]

Mulla joskus samanlainen fiilis tästä lapsiperheen arjesta. Rakastan lastani enemmän kuin mitään, mutta välillä on kyllä mielessä että ois pitäny harkita paaaaljon pitempään sitä lastentekoa ja tehä vasta vuosien päästä (ja oikean ihmisen kanssa). Kaipaan aikaa ilman lasta, mutta asiat on nyt miten on ja en jaksa turhaan ruikuttaa.

 

[fewe]

mä olin nuorena sitä mieltä, etten koskaan hommaa lapsia, enkä sit hommannutkaan, kunnes yli 35-vuotiaana tuli mieleen, että miksi ei.

Luultavasti, jos olisin "yleiseen painostukseen" tai "kun tapana on" taipunut nuorempana, niin olisin katunut, nyt noita kahta neitiä en ole katunut koskaan.