Onko täällä muita, kellä suhde alkanut menemään alamäkeen vauvan tultua?

[surullinen äiti]

Meillä on reilu kuukauden ikäinen vauva ja tämä meidän ensimmäinen lapsi. Vauvan kanssa ei ole erityisen rankkaa, mutta tottakai yöheräämiset väsyttävät. Mutta miehen kanssa melkeempä kokoajan vaan tiuskimme tai saamme jostain kränää aikaiseksi. Raskausaikana kaikki meni hyvin ja oltiin todella onnellisia ja sekä kun lapsi syntyi.

Mistä tämä johtuu? Hormooneistako ja väsymyksestä? Mies kyllä saa omaa aikaa päivittäin ja itsekkin ehkä kerran viikossa saatan käydä tunnin verran kaupungilla yksin tai jtn.. Voisiko tämä vain johtua, että uusi elämäntilanne ja vaatii meiltä sopeutumista. Ja mies myös osallistuu vauvan hoitoon ja en koita sulkea häntä ulkopuolelle ainakaan tahallisesti.

Mutta oisko täällä muita kellä tilanne ollut sama? Ne hellät tunteet toista kohtaan vähän hukassa vaikka kuinka toivoisi että tunne elämä olisi ennallaan. :/ Surettaa vaan kun elämme elämän onnellisinta aikaa mutta sitä varjostaa tämä. Sanokaa, että tää menee ohi..

 

["mama"]

Kyllä se ohi menee! Meilläki on ollu välillä semmosta et ei oikein meinaa sietää toista, mut nyt ku tää nuorimmainen on 9kk, on parisuhde palautunut ennalleen.
Sulla vaikuttaa hormoonitki oot niin vasta synnyttäny.

 

["vieras"]

Ainakin omassa tuttavapiirissä tuo on enemmän sääntö kuin poikkeus. Eihän tuon suurempaa elämänmuutosta olekaan! Ei ihme, että tunteet heittelee. Kyllä tuosta ajasta selviää, kun osaa ajatella, että kyseessä on väliaikainen tilanne. Kuukauden ikäinen vauva on todella pieni etkä sinä ole vielä edes täysin toipunut synnytyksestä.

Itse olin vastaavassa tilanteessa parikymmentä vuotta sitten, ja silloin neuvolassa minulle sanottiin, että suurin osa eroista tapahtuu silloin, kun perheessä lapsi on alle vuoden ikäinen. En tiedä, onko tuo totta, mutta silloin se siltä tuntui. Siitä sitä mekin selvittiin, toisen lapsen kanssa oli sitten ihan erilaista.

Kovasti jaksamista teille ja onnea vauvasta

 

["vieras"]

Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla kävi juurikin noin. Lapsemme nukkui huonosti, itse nukuin vielä huonommin ja olin muutenkin vähän alamaissa, koska koin olevani kovin yksin vauvan kanssa. Mies oli siis päivät töissä ja siihen aikaan työpäivät venyivät välillä pitkiksi. Tai siltä ainakin itsestäni tuntui. Kiukuttelin miehelleni omaa väsymystäni ja huonoa fiilistä ja hän luonnollisesti vastasi samalla tavalla. Tästä syntyi melkoinen kierre, joka onneksi katkesi lähes itsestään ajan myötä. Yksi ratkaiseva juttu oli se, kun rehellisesti myönsimme kinastelevamme täysin turhista asioista ja siitä, kumpi on väsyneempi kuin toinen.

Aikaa vanhemmaksi sopeutuminen vaatii, siitä ei kaiketi pääse mihinkään. Yritimme antaa toisillemme omaa aikaa ja mikä tärkeintä, yritimme järjestää myös yhteistä aikaa. Yhteisen ajan järkkääminen ei ollut helppoa, eikä ole vieläkään, koska asumme kaukana kaikista isovanhemmista ja muista mahdollisista hoitajista. Ystäviä en ole koskaan oppinut kysymään hoitajiksi. Mutta aina siis kun mahdollista, kävimme esim. kaupassa kahdestaan tai ihan vaan kävelyllä. Kun lapsi oli isompi ja suostuimme jättämään hänet yökylään, vietimme yhteistä aikaa esim. teatterin, ravintolaillallisen ja hotelliyön merkeissä. Näin teemme edelleenkin, vaikka pahimmat vauva-ajat ovat jo takana päin.

Tsemppiä!

 

[M32]

Parisuhdetyytyväisyyden huononeminen on hyvin tutkittu ja tiedetty lasten hankinnan seuraus. Olen tosi yllättynyt, jos et ole kuullut asiasta. Harvardissa psykologiaa opettava onnellisuustutkija Daniel Gilbert käy kirjassaan Stumbling On Happiness läpi kymmeniä tutkimuksia, jotka kaikki osoittavat, miten pariskunnat ovat kaikkein onnellisempia ennen lasten saantia ja miten onnellisuus palautuu entiselleen vasta lasten muutettua omilleen. Monet lapsia hankkivat parit aliarvioivat sekä parisuhteen merkityksen onnellisen elämän osatekijänä että sen vahingon, jonka lapsi voi parisuhdeonnelle aiheuttaa.

Ymmärrettävistä syistä näistä asioista ei hirveästi puhuta. Mitä siitäkin tulisi, jos ihmiset etsisivät onnellisuuden elämäänsä muualta kuin vanhemmuudesta ja lapsista.

 

["anne"]

Meillä huononi ja ero oli useasti mielessä kun lapsi oli alle 1v. Hänellä oli koliikki,refluksi yms oli vaativa ja hermoja vievä vauva. Päätettiin ettei erota ja nyt kun lapsi 5v niin parisuhde tosi hyvä.

 

["Ainu"]

Heips! Mulla on 10 kk vauva ja meilläkin parisuhteessa rankkaa. Riitoja päivittäin, usein mä vihaan miestäni, "haaveilen" erosta, mä itken päivittäin... Mulla on semmosia hepuleita = hermoromahduksia. Mutta siis meillä on myös paljon onnen hetkiä myös Mun mielestä ihan liian vähän puhutaan näistä asioista, ei olla osattu varautua... Sitten kun vähän juttelee muiden äitien kanssa niin huomaa että kaikilla on samat ongelmat! Se on lohduttanu mua ainakin. Kun vaan ymmärtää että tää on tätä vauva-aikaa ja niin kuin sanoit, uus tilanne.. Asiat kyllä tasoittuu aikanaan, älä huoli

Hyvä että otat miehen mukaan vauvanhoitoon ja otatte molemmat omaa aikaa, yrittäkää saada myös yhteistä aikaa sitten kun tuntuu että pystyt jättämään lapsen hoitoon vähäks aikaa.

Tsemmppiä!

 

["vieras"]

Parisuhdetyytyväisyyden huononeminen on hyvin tutkittu ja tiedetty lasten hankinnan seuraus. Olen tosi yllättynyt, jos et ole kuullut asiasta. Harvardissa psykologiaa opettava onnellisuustutkija Daniel Gilbert käy kirjassaan Stumbling On Happiness läpi kymmeniä tutkimuksia, jotka kaikki osoittavat, miten pariskunnat ovat kaikkein onnellisempia ennen lasten saantia ja miten onnellisuus palautuu entiselleen vasta lasten muutettua omilleen. Monet lapsia hankkivat parit aliarvioivat sekä parisuhteen merkityksen onnellisen elämän osatekijänä että sen vahingon, jonka lapsi voi parisuhdeonnelle aiheuttaa.

Ymmärrettävistä syistä näistä asioista ei hirveästi puhuta. Mitä siitäkin tulisi, jos ihmiset etsisivät onnellisuuden elämäänsä muualta kuin vanhemmuudesta ja lapsista.

No, jopas on sontaa tuo kirjoitus!

 

[M32]

[QUOTE="vieras";28724347]No, jopas on sontaa tuo kirjoitus![/QUOTE]Totuus sattuu.

 

[Normimeininkiä]

Kuulostaa varsin normaalilta. Ja en halua vähätellä tuntemuksiasi, mutta varsin kesyltä

En tiedä yhtään perhettä, jossa vauva ei olisi aiheuttanut kriisiä. Minulle viisaat naiset sanoivat ettei kannata erota ennen kuin nuorin täyttää viisi. Meidän kohdalla se oli erinomainen neuvo.

Luulin, että olimme selvinneet kaikesta ja lapsi ei hetkauta parisuhdetta. Mutta lapsi on ehdottomasti suurin kriisimme. Miehen ja naisen oma-aika on suurimmassa osassa perheitä hieman erilaista. Mies voi pötköttää sohvalla rauhassa, naisen pitää aina lähteä jonnekin.

Vaikka vauva-aika oli kamalaa mahtui siihen myös tuhansia onnenhetkiä! Ja parisuhde meni kyllä uusille leveleille kunhan molemmat omaksuivat roolinsa. Tsemppiä!

 

[surullinen äiti]

Parisuhdetyytyväisyyden huononeminen on hyvin tutkittu ja tiedetty lasten hankinnan seuraus. Olen tosi yllättynyt, jos et ole kuullut asiasta. Harvardissa psykologiaa opettava onnellisuustutkija Daniel Gilbert käy kirjassaan Stumbling On Happiness läpi kymmeniä tutkimuksia, jotka kaikki osoittavat, miten pariskunnat ovat kaikkein onnellisempia ennen lasten saantia ja miten onnellisuus palautuu entiselleen vasta lasten muutettua omilleen. Monet lapsia hankkivat parit aliarvioivat sekä parisuhteen merkityksen onnellisen elämän osatekijänä että sen vahingon, jonka lapsi voi parisuhdeonnelle aiheuttaa.

Ymmärrettävistä syistä näistä asioista ei hirveästi puhuta. Mitä siitäkin tulisi, jos ihmiset etsisivät onnellisuuden elämäänsä muualta kuin vanhemmuudesta ja lapsista.

Olen kyllä kuullut. Ennen lasta olin vahvasti sitä mieltä, että se on vaan omasta asenteesta kiinni ja oli jotenkin vaikea ymmärtää miksi noin käy. Ja nyt en ymmärrä miksi meille niin käy juuri noin. Pelkään vaan, että mies saa pian tarpeekseen ja häipyy. Kun taas äsken lähti kotoa pois rauhoittumaan..

 

[jepss]

se on iso elämänmuutos ja väsymys jne kiristävät pinnaa kaikilta, kyllä se helpottaa

 

["vieras"]

Totuus sattuu.

Tutkimuksia kun on monenlaisia. Mitä kokemusta sinulla on lapsiperhe-elämästä?

Meidän lapset ovat yhtä lukuunottamatta muuttaneet pois kotoa. Ystävätkin ovat samassa elämäntilanteessa, joten aiheesta on tullut keskusteltua. Toki pikkulapsivaihe on kiireistä ja raskasta, mutta ajan myötä tuokin helpottaa. Onnetonta sekään elämänvaihe ei ollut.

 

["vieras"]

Jo vähän ennen vauvan syntymään, kiitos kysymästä.
RV35 mies kertoi, ettei ole ollut onnellinen enää kuukausiin eikä kuulemma rakasta minua. Välittää minusta kyllä (lohduttaa tosi paljon) On kyllästynyt koko tähän elämään.

Tuossahan tuo vielä on, en tiedä onko millaisia aikeita hänellä tulevaisuuden suhteen. En pysty kysymään. Luottamus on mennyt.

Vauva syntyy päivänä minä tahansa, nyt rv40+3.

En tiedä totisesti mitä teen.

 

[M32]

[QUOTE="vieras";28724470]Tutkimuksia kun on monenlaisia. Mitä kokemusta sinulla on lapsiperhe-elämästä?[/QUOTE]Tutkimuksia on tosiaan monenlaisia. Jos sinulla on tietoa yhtä laajaasta tutkimuskatsauksesta (kymmeniä laadukkaita tutkimuksia ja tuhansien isien ja äitien kokemukset), jossa on havaittu parisuhdetyytyväisyyden paranevan lasten saamisen myötä, kerro toki. Sellainen otettaisiin onnellisuustutkimuksen kentällä vastaan suurella mielenkiinnolla.

 

["vieras"]

Parisuhdetyytyväisyyden huononeminen on hyvin tutkittu ja tiedetty lasten hankinnan seuraus. Olen tosi yllättynyt, jos et ole kuullut asiasta. Harvardissa psykologiaa opettava onnellisuustutkija Daniel Gilbert käy kirjassaan Stumbling On Happiness läpi kymmeniä tutkimuksia, jotka kaikki osoittavat, miten pariskunnat ovat kaikkein onnellisempia ennen lasten saantia ja miten onnellisuus palautuu entiselleen vasta lasten muutettua omilleen. Monet lapsia hankkivat parit aliarvioivat sekä parisuhteen merkityksen onnellisen elämän osatekijänä että sen vahingon, jonka lapsi voi parisuhdeonnelle aiheuttaa.

Ymmärrettävistä syistä näistä asioista ei hirveästi puhuta. Mitä siitäkin tulisi, jos ihmiset etsisivät onnellisuuden elämäänsä muualta kuin vanhemmuudesta ja lapsista.

Näinhän se ikävä kyllä on.

 

["rrrrrr"]

Minusta se johtuu vain siitä, että yhteistä aikaa ei ole. Ja sitten kun joskus sitä olisi, niin ollaan oikeasti niin väsyneitä, että ei jakseta kuin mennä nukkumaan. Väsymys ja kiire sen tekee. Ei koskaa ole aikaa jutella, ei enää edes muista mitä me yhdessä puhuttiin tai tehtiin silloin kun aikaa oli. Ja silloin kun lapset on siinä, niin ei se ole sama kuin kahden kesken. Ei voi puhua aikuisten juttuja ja koko ajan tulee keskeytyksiä. Mutta esikoisen kanssa helpotti vuoden jälkeen, joten ehkä tämä tästä...

 

["vieras"]

Tutkimuksia on tosiaan monenlaisia. Jos sinulla on tietoa yhtä laajaasta tutkimuskatsauksesta (kymmeniä laadukkaita tutkimuksia ja tuhansien isien ja äitien kokemukset), jossa on havaittu parisuhdetyytyväisyyden paranevan lasten saamisen myötä, kerro toki. Sellainen otettaisiin onnellisuustutkimuksen kentällä vastaan suurella mielenkiinnolla.

Siis anteeks mitä? Mulle lapsi ja sen saaminen on tuhat kertaisesti isompi ja arvokkaampi asia kuin mies. Ja niin on suuremmalla osalla naisista. Parisuhde tulee vasta lapsen jälkeen.