B
Bad bad bad
Vieras
Ongelmani on etten tahdo millään laihtua. Olen 3 vuoden aikana yrittänyt kaikkea, kovaa treenaamista, kitudieettejä, karppausta, jne. mikään ei toimi. Vielä 5-10 vuotta sitten jo viikossa alkoi kiloja karista, vaikka olisin vain vähentänyt syömistä. Nyt kilot ovat eivätkä liiku mihinkään vaikka mitä tekisin.
Nyt sitten parin viime vuoden aikana olen alkanut pelätä PCO:ta. Minulla ei ole koskaan ollut epäsäännölliset kuukautiset, voiko PCO tulla aikuisiässä? Ongelmat alkoivat kun aloitin pillerit, lihoin tuolloin ja kun lopetin ne 2 vuotta myöhemmin, huomasin että huulen yläpuolelle kasvanut muutama tumma karva, samoin rintoihin, karvoitus hieman lisääntynyt reisien takaosissa ja hiuksia lähtenyt aikalailla. Selkääni ilmestyi akne, jota en saa hoidettua pois millään, edes ruokavaliolla. Olemme yrittäneet vauvaa vasta pari kuukautta, mutta pelkään että saan selville olevani sairas. Toisaalta, voihan joillain naisilla olla karvoitusta ilman PCOtakin?
Olenko luulotautinen vai voisiko PCO olla syy miksen laihdu, miksi vyötäröni on entisen siron ja kauniin sijasta täynnä löllöä ihraa, takamus selluliittia täynnä oleva muodoton ihrakasa johon ei treenikään pure?
Vai stressaanko vaan tyhjästä...