olipas hienosti kumottu minun argumentit!
Tässäpä sinullekin hieman kusettajille ja sen mielisille historiaa:
Varsinainen korkotuottoon perustuva pankkitoiminta oli keskiajalla papiston toimesta vielä ankarasti kiellettyä. Koronkiskonta oli kirkollisen lainsäädännön mukaan rahan hankkimista ilman työtä. Rahan lainaamisesta ei saanut periä minkäänlaista lisämaksua.
Rahan tehtävä oli toimia kaupankäynnin helpottajana ja edesauttaa siten ihmisten tyydyttävää elintasoa ja hyveellistä elämää. Koron periminen rahasta oli epäeettistä ja soti ihmisten oikeuskäsitystä vastaan. Kaikki ymmärsivät, että ihmisten myös koron perijöiden hyvinvointi syntyi ja oli riippuvainen tavallisen kansan tekemästä työstä, joten ylellistä elämää viettävät koronperijät nähtiin ahkeran ja rehellisen kansan verta imevinä vapaamatkustajina, eräänlaisina parasiitteina.
Ei ollut oikein tehdä rahaa rahalla. Suljetussa rahajärjestelmässä, jossa rahaa oli kierrossa vain rajattu määrä, koron periminen rahalainasta keskittäisi rajalliset rahavarat yhä harvempien käsiin, mikä johtaisi väistämättä tavallisen kansan köyhtymiseen. Jokaista, joka harjoitti koronkiskontaa, oli kohdeltava kerettiläisenä, vääräoppisena, ja rangaistava olemassa olevan lainsäädännön mukaan, mikä ei keskiajalla tarkoittanut erityisen lempeää kohtelua.
Keskiajan Italiassa katolilaiset papit olivat kuitenkin näiden sääntöjen suhteen huolettomampia. Kun korko puettiin taidokkaaseen valeasuun ja kun samalla huolehdittiin siitä, että papitkin saivat oman osansa, koronperijöiden toimintaa katsottiin läpi sormien. Ajan saatossa koron perimisestä tuli yhä vain julkisempaa, ja lopulta katolinen kirkko joutui myös virallisesti tinkimään koron perinnän ehdottomasta kiellosta. Syntyi teoria, jonka mukaan vain määrätyn prosenttimäärän ylittävä korko oli koronkiskontaa. Mitään muuta pankkijärjestelmä ei syntyäkseen tarvinnutkaan.
Päätös koron perimisen sallimisesta sai aikaan perinpohjaisen muutoksen kultaseppien ja tallettajien välisiin suhteisiin. Vanhan järjestelmän aikaan holveihin talletettu kulta oli säilytyksessä ollessaan jatkuvasti tallettajan henkilökohtaista omaisuutta, jonka säilyttämisestä tallettaja maksoi asiaan kuuluvaa vuokraa säilytyspalvelun ylläpitäjälle. Uuden järjestelyn myötä sopimus kullan säilyttämisestä vaihtui kultasepälle nyt siis pankkiirille myönnetyksi lainaksi. Tehtiin pano-merkintä pankkikirjaan, ja niin kulta siirtyi pankkiirin määräysvallan alaisuuteen. Vaikka muutos saattaa käytännössä tuntua pieneltä, on kysymys varsin merkittävästä asiasta. On eri asia omistaa omaisuutta konkreettisesti kuin lainata se toiselle osapuolelle ja saada vastineeksi pelkkä lupaus takaisinmaksusta. Silti tallettajat ottivat riskin. Olihan järkevämpää lainata tallelokeroiden kulta pankkiirille ja saada samalla korkotuloa kuin seisottaa kultaa tallelokerossa tyhjän panttina ja maksaa siitä hyvästä säilytyspalkkiota.
Pankkiirit lainasivat asiakkaidensa kultaa koron hinnalla omaan käyttöönsä. Lainaamalla kultaa eteenpäin hieman suuremmalla korolla he tekivät summien erotuksen verran tuottoa itselleen.
Vaikka uusi järjestely lisäsi huomattavasti kultatalletusten riskiä, oli kullan tallettaminen pankkeihin silti äärimmäisen houkuttelevaa, sillä talletusta vastaan maksettu korko mahdollisti varakkaille tallettajille hyvän elintason ilman työponnisteluja. Kun pelkkä rahan tallettaminen pankkiin tarkoitti varallisuuden lisääntymistä ilman vaivaa ja työntekoa, vain hyvin harva varakas ihminen jätti tällaisen mahdollisuuden hyödyntämättä. Vähintään osa varallisuudesta kannatti siirtää tallelokeroista pankkitalletuksiksi.
Ajan saatossa pankkien holveihin virtasi yhä enemmän kultaa. Kun rahoituksen hakija pyysi pankista lainaa, hän ei saanutkaan käteensä konkreettista fyysistä kultaa vaan kultaan oikeuttavia kuitteja, seteleitä. Setelit olivat tulleet aiemmin tunnetuksi varakkaiden kauppiaiden keskinäisessä kaupanteossa, jota tavallinen rahvas oli hieman ihaillen seurannut sivusta. Sen vuoksi paperirahalle oli luontaista kysyntää onhan rahvas aina tahtonut jäljitellä menestyvämpien ihmisten toimia eikä setelirahan käyttöönottoa siksi tarvinnut juuri tyrkyttää tavalliselle kansalle. Paperiraha oli uuden ajan ja edistyksen merkki, josta jokainen aikaansa seuraava ihminen tahtoi päästä osalliseksi. Näin seteliraha korvasi pikkuhiljaa fyysisen kullan vaihdon välineenä.
Aluksi jokaista pankin liikkeelle laskemaa seteliä vastaan pankin holveista löytyi vastaava määrä fyysistä kultaa. Kun asiakas toi setelin pankkiin ja tahtoi muuttaa sen kullaksi, oli pankkiiri velvoitettu myös tekemään niin. Näin ollen seteliraha oli käytännössä täsmälleen saman arvoista kullan kanssa. Vielä 1900-luvun alussa myös Suomen Pankin liikkeelle laskemissa seteleissä luki "tätä seteliä vastaan Suomen Pankki maksaa X markkaa kullassa".
Koska seteliraha oli jo yleisesti korvannut kullan maksuliikenteessä eikä kullalla ollut sellaisenaan ihmiselle mitään luonnollista arvoa, vain hyvin harva tahtoi enää vaihtaa paperirahansa kultarahaan. Niinpä kulta sai maata pankkien holveissa kaikessa rauhassa. Paperi oli korvannut kullan vaihdon välineenä.
Pikaisesti tarkasteltuna järjestelmä vaikutti oikeudenmukaiselta ja näytti hyödyttävän kaikkia osapuolia. Kullan omistajat olivat parhaassa asemassa. He saivat turvallisen säilytyspaikan kullalleen ja korkotuloa talletuksilleen. Raha tuli rahan luo. Nyt ihminen saattoi rikastua, vaikka hän ei olisi koskaan tehnyt mitään tuottavaa. Pankkiirit taas keräsivät saadun ja maksetun koron erotuksesta muodostuneen voiton itselleen. Rahoituksen hakijat puolestaan saivat tyydytyksen rahoituksen tarpeelleen. Yrittämisen ja riskinoton kautta myös tavallinen työväestö sai mahdollisuuden rikastua. Jos tavallinen työnteko tai yrittäminen ei kiinnostanut kansalaista, tuntui ihan oikeudenmukaiselta, ettei tällaisella ihmisellä ollut niin hyvä elintaso kuin häntä ahkerammalla kansalaisella. Pankkijärjestelmä nopeutti rahavirtojen hakeutumista tuottavimpiin kohteisiinsa, mikä yhdessä heikentyneen kirkon määräysvallan kanssa edesauttoi tieteen ja teknologian nopeaa kehitystä, johtaen yleiseen elintason ja hyvinvoinnin nousuun.
Jos peruskouluista, lukioista tai jopa kaupallisen alan korkeakouluista valmistuneilta nuorilta kysytään heidän käsityksiään pankki- ja talousjärjestelmän toiminnan peruslogiikasta, he suurella todennäköisyydellä selittävät kysyjälle juuri edellä esitetyn mekanismin. On loogista olettaa, että pankit todella lainaisivat eteenpäin toisten ihmisten pankkeihin tallettamia rahoja. Tällä tavoin ymmärrettynä pankkijärjestelmä todella tuntuu järkevältä ja pankkien toiminta on helppo oikeuttaa. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole totuus nykypäivän pankkitoiminnasta.
Jos nykyajan pankkijärjestelmä todella perustuisi pelkkään olemassa olevan rahan edelleen lainaamiseen, niin kuinka sitten selitetään kaikki talouteen syntyvät kuplat? Kuinka saavat alkunsa nousu- ja laskukaudet? Entä kuinka selitetään maailman talouksien jatkuva velkaantuminen yhdessä alati lisääntyvän köyhyyden kanssa? Miksi maailmassa on huomattavasti enemmän yhteenlaskettua velkaa kuin yhteenlaskettua rahaa? Miksi planeettamme on niin ylivelkaantunut, että se on käytännöllisesti katsottuna konkurssissa? Kenelle planeettamme on velkaa? Kenen syytä on, että juoksemme ikuisessa ja alati kiihtyvässä oravanpyörässä pakoon joko omaa henkilökohtaista köyhyyttämme tai valtion talouden velkaa? Miksi työelämän sääntöjä ja tahtia kiristetään jatkuvasti? Miksi hyvinvointipalveluitamme leikataan? Miksi verotusta ja eläkeikää korjataan pääasiassa vain ylöspäin, vaikka lisääntyneen teknologian tulisi päinvastoin vapauttaa meidät yksitoikkoisesta työstä ja turhasta aherruksesta? Miksi voimme niin kokonaisvaltaisesti niin pahoin? Miksi olemme pakotettuja tekemään aina vain enemmän työtä perustoimentulomme eteen?
Kaikki hyvinvointimme on peräisin luonnosta. Eikö jatkuvassa kiihtyvässä kasvussa olevan luonnontieteellisen ja teknologisen ymmärryksemme pitäisi näkyä suoraan lisääntyneenä kiireettömyytenä ja parantuneena hyvinvointina? Miksi näin ei ole? Missä vaiheessa meitä on huijattu? Onko jotain hyvin oleellista jätetty kertomatta? Mikä on talous- ja rahajärjestelmämme todellinen luonne?
