Mitä ihmettä minä teen tuon koiran kanssa

Mikään ei tehoa, alan olla epätoivonen.

Yrittää alistaa meitä aikuisia, mikä nyt on jääny vähemmälle viimein. Mutta lapsia, varsinkin vauvaa koittaa niivittää eikä siedä yhtään että joku huomioi lapsia ja hoitaa vauvaa.
Nyt on alkanut sitten kissojakin alistaa. Kävelee kissan vieressä ja oikein kurkottaa itseään isommaksi ja painaa itseään kissan selän päälle kun tuo kolli käppäilee. Koiranpentu on pikkasen isompi ku tuo kissa kooltaan.

Ja kaiken näköstä on nyt kokeiltu, ollaan tiukasti komennettu EI, ollaan suihkautettu suihkepullolla ( se tehoaa kyllä jotenkuten mutta oppi ei mene perille, tottelee vain suihkepullon nähdessään ), ollaan laitettu arestiin, ollaan oltu huomioimatta.

Se tulee vaan röyhkeesti ja näykkii minun kättä kun vaihdan vauvalle vaippaa tai muuten leikin vauvan kanssa. |O
 
Meillä kyllä kissat ja koirat on itse välinsä saanu kuntoon, joskus koirat niitä koittaa alistella mut yleensä lopettavat aika lyhyeen kun kissoilta palaa käpy.

Mut räyhäse sille pennulle. Kun se lähestyy sua "alistusaikeissa" niin murise sille niinku koirat murisee laumas, varotat siis että nyt alkaa kohta tassuja polttaa, pomon alueelle on tultu ilman lupaa.
Ja sit jos ei siitäkään usko niin räyhäset. Sillai kun koira räjähtää kun sen reviiriä rikotaan.
Sit hyvittelet kun se on palannu takasin omalle alueelle.

 
No ensinnäkin,koiralle annetaan huomiota vain sillon kun ihminen haluaa.Eli jos koira tulee kerjäämään huomiota,niin se ärähdetään pois.Jäljittelet koiran ärähdystä.Koiraa saa ja pitää helliä ja lelliä,mutta AINA ihmisen aloitteesta.
Vauva on lauman pomon suojeluksessa ja te suojelette vauvaa lauman alimmilta jäseniltä.
Johtajuutta voi myös tehostaa eleruokinnalla.Eli ennen kuin annatte koiralle ruuan niin syötte esimerkiksi yhden keksin tms.Myös lapset.Sitten koiralle käsky istu ja sen jälkeen ruoka.
Ja kun menette ulos,niin lauman johtaja menee ensin ovesta.Sitten vasta muut.
www.koiraneuvola.fi sieltä löytyy apuja.
=)
 
vieras
Yhdyn villivadelman kommenttiin, tuossa kuria ilman fyysisiä otteita.
tietyllä äänensävyllä tiukka "ei". Jos on pentu niin vielä hyvä aika opettaa ja koiran oppia!
Hakekaa ammattiapua jos ei muu auta, käy vielä huonosti jos koira pääsee niskan päälle.
Eli ammattikoirankouluttaja kehiin.

Itse opetin pennulle heti esim. että siltä voidaan viedä ruoka kesken syönnin ja tulla yht äkkiä takaapäin kiinni kesken syönnin, jotta se tottuisi lapsien arvaamattomiin tekosiin. Tehosi, nyt ei käy äkäiseksi vaikka lapsi tulisi kesken syönnin käymään kiinni.
 
tiina
Alkuperäinen kirjoittaja Villivadelma:
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
kevyt ravistus niskavilloista ja selälleen pyöräytys.näin alistat pennun ja se ymmärtää olevansa alapuolellasi
Tähän en kyllä lähtis.Koiran saa kuriin,ilman fyysisiä otteita.
saa kyllä,mutta jos tilanne on se,että koira näykkii vauvaa ja lapsia,niin mieluummin palautan koiran maanpinnalle pienellä alistuksella,kuin annan purra lapsia varsinkaan vauvaa.
 
koiraihminen
Jos pentu tai aikuinen koira ei muuten tottele, sitä SAA ja PITÄÄKIN ottaa niskasta kiinni ja katsoa sitä silmiin ja sanoa EI!
Tietty muut keinot ensin, mutta koira ei mene rikki siitä että niskasta otetaan kiinni, niinhän niiden emotkin tekevät ja muut vahvemmat koirat että pentu tai aikuinenkin oppii ja kunnioittaa vanhemman sääntöjä.
LYÖDÄ EI SAA!

Tuire Kaimion kirjasta saa myös hyviä kasvatusapuja. Kirjastostakin varmaan löytyy.

En heti luopuisi pennusta, jos jotain olisi vielä tehtävissä. Mutta jos aika ei riitä, on syytä etsiä uusi koti. Ole kuitenkin tarkkana kenelle annat tai myyt, ettei lähde kiertolaiseksi!
Kaikenlaisia koirien haluajia on nykyään paljon.
Meilläkin tällä hetkellä 7 pentua ja hommaa riittää! :)
 
vinkki
ammu se. niskalaukaus saunan takana.
koiria on jo nyt ihan liikaa, varsinkin onnettomien kouluttajien perheissä. ja sitten on taas lööpeissä uutiset rakeista, mitkä purevat.

koiria riittää, samoin sikoja (mitä syöt) ja broilereita (mitä myös syöt).
 
Ei me kyllä tuosta ihan helpolla luovuta!!! Se jos joku on varmaa. Mutta kyllä tuossa on kouluttamista, jos vertaa muihin koiriin joiden kanssa olen elellyt. Mutta ehkä ajan kanssa. Ja kun saa jotain oppimaan niin nostaa itsetuntoa sen verran että pystyy taas enempään.
Välillä on vaan pakko päästellä paineita.
 
koirista
10 viikkoinen ei tiedä mitään alistamisesta. Se on nyt vaan keksinyt kivan keinon saada teiltä huomiota. Vasta joskus vuoden paikkeilla se voisi alkaa olla oikeaa uhmailua ja alistamista.
Minkä rotuinen pentu on kyseessä? uros vai narttu? mitä sen kanssa touhuillaan yms?
Älä missään nimessä noin pientä vaavia kurita niskavilloista tms. se vaan pelästyy sitä ja alkava suhde suhun murenee.
Noin pienen kanssa tehokkainta lienee huomioimattomuus silloin kun se tekee väärin. Käännät vaan selän ja annat sen vaikka repia lahjetta tms. se kyllä lopettaa kun hokaa, ettet edes vilkaise sitä jos tommosia tekee. Mutta muista myös huomioida pienetkin eleet jolloin pentu on toivotusti!
Lapsen lähelle pentua ei saa päästää, niin ettei tuommoisia tilanteita synny.
 
Kymmenenviikkoinen on vauva.
Ei siltä voi olettaa että se olisi kuin aikuinen.

Sehän leikkii.

Ei niskavilloihin saa mennä. Missään tapauksessa koskaan.
Parempi et opetat sen ein sille.
Eli, kärsivällisyyttä kehiin.
Namupala lattialle ja sanot tiukan ein aina kun koira koettaa ottaa sen.
Ja kun annat, toteat "ole hyvä" tai saa ottaa tms.

Ruuan kanssa istumaan ja ole hyvä...

Mutta, ei voisitko sinä vaatia esim puolivuotiaalta etikettisääntöjä?
 
Kaisa
Juuri, itsekin olen käyttänyt noita koiraneuvolan oppeja ja toimineet PARHAITEN. Eli ei mitään niskavilloista ottamisia kannata harrastaa, kun laitat koiran ruotuun "henkisillä" keinoilla, koskematta koiraan. Jos lähdet fyysiselle tielle, saat aina vain käyttää kovampia ja kovempia otteita ja kun koirastasi kasvaa aikuinen se voi antaa joku päivä joko lapsille tai sinulle samalla mitalla takaisin. Eli kannattaa tosiaan opettaa pennulle kieltosana ei. Kun pentu tekee jotain kiellettyä sanot ei, jos ei tottele ja lopeta sanot kovemmin ei ja tarvittaessa tehostat kieltoa jollain esim. kovalla äänellä, suihkupullolla tms, koska kieltoasi on aina toteltava. Lisäksi otat koiran kanssa päivittäin hetkiä jolloin pyydät sen luoksesi silittelet ja paijaat sitä ja leikit sen kanssa. Kun paijaushetki on ohi sanot koiralle pois ja koiran on poistuttava. jos ei poistu rähähdä sille vähän niin että se poistuu. Ja pidä oma henkilökohtainen alueesi muuna aikana eli jos koira tunkee esim. 0,5 metriä lähemmäs sinua ärähdä se pois, koska silloin ei ole koiran huomion aika.
 
Jos on vielä pentu, niin kaipaa ilmeisesti aika paljon tekemistä! Kuulostaa siltä, että on menossa "uhoiluvaihe" jolloin kannattaa JOHDONMUKAISESTI kouluttaa asioita pennulle. Ei huutamalla, repimällä eikä väkivalloin. Noilla konsteilla saat vain pelkäävän, ahdistuneen koiran joka äkkitilanteessa puolustautuu lopulta puremalla. Kouluta koiraasi kiitoksella ja palkkiolla. Koiranpentu on innokas oppija ja tykkää touhuta. Vauva vie tietysti aikaasi mutta jos olette koiranpennun ottaneet samaan aikaan on se syytä myös kouluttaa asiallisesti niin siitä on iloa teille pitkäksi aikaa. Mikäli taas tuntuu, ettet jaksa koulutusta, luovu pikaisesti koirasta. Hae koiralle sellainen koti jossa sille on riittävästi aikaa.

Huomasinkin just, että kyseessä on vasta 10 viikkoinen pentu!!! Eihän sellainen vielä mitään osaa, sehän on "vauva". Et voi vaatia koiralta vielä juuri mitään, sinun on opetettava kaikki alusta alkaen sille, eihän se mitään itsestään opi. Joka päivä vain useita pieniä pätkiä kerrallaan pientä tottelevaisuutta niin siitä pikku hiljaa syntyy luottamus ja kunnioitus. Ajattele, että koira on vasta erotettu hiljattain emosta, kaikki on sille uutta, myös vauvan hajut ovat sille uusia ja ihania. Ole johdonmukainen mutta napakka. Se mikä on kerran kiellettyä on aina kiellettyä jne. Toistoja toistoja vaan.
 
Ajdjdjdj
Dominoiva pentu 9vk tai vaikka 10vk ON epänormaalia ja voi ja yleensä johtaakin ongelmiin koiran kasvaessa. Potaskaa ihmiset puhuvat jos luulevat, etteikö jo 10vk pennussa näkyisi selvää dominoivaa käytöstä! Kysymys nyt kuitenkin on; alistaako muita koiria? Uroksia ja narttuja yhtälailla? Jos koira ei opi edes toisen koiran murahtaessa sille tai esim. yrittää uudelleen päälle, niin luuletteko että pentu kasvaessaan "normalisoituu" maagisesti? Come on.
 
koirakkko
Dominoiva pentu 9vk tai vaikka 10vk ON epänormaalia ja voi ja yleensä johtaakin ongelmiin koiran kasvaessa. Potaskaa ihmiset puhuvat jos luulevat, etteikö jo 10vk pennussa näkyisi selvää dominoivaa käytöstä! Kysymys nyt kuitenkin on; alistaako muita koiria? Uroksia ja narttuja yhtälailla? Jos koira ei opi edes toisen koiran murahtaessa sille tai esim. yrittää uudelleen päälle, niin luuletteko että pentu kasvaessaan "normalisoituu" maagisesti? Come on.
Toki toiset on perusluonteeltaan dominoivampia kuin toiset, mutta 10 vko pennun normaaliin käytökseen kuuluu kokeilla ja etsiä niitä rajoja. Ap:ta ja laumaa nyt testataan, eihän pentu osaa käytössääntöjä ennenkuin ne opetetaan. Kun se tekee pikkupahojaan, se kannattaa jättää huomiotta. Ja huomiota taas annetaan vain teidän aloitteesta. Välillä taas huonoon käytökseen on puututtava, jolloin on hyvä opettaa ei-sana. Esim. kun tulee vauvan lähelle ja puremaan sun käsiä. Meidän koira uskoo jo nykyään pelkkää murahdusta, jopa shhh ääni riittää ja tiukka katse. Pertsan metodeilla kasvatettu. Tuossa ei-sanassa vaan kannattaa syödä säästäen savea, jos sitä hokee liikaa, se menettää tehonsa. Käytät sitä vain tilanteissa jotka sitä ehdottomasti vaatii, ja silloin ponnekkaasti. Muista viedä tilanne loppuun asti, vaikka ei heti meinais uskoa.

Mitä tulee muihin kissoihin ja eläimiin, anna niiden itse selvittää välinsä. Se tekee pennulle hyvää jos/KUN se saa kissalta köniinsä, silloin kissa nimenomaan opettaa sille että tuo käytös ei oo hyväksyttävää, ja sä olet mua alempana. Ne voi olla arvokkaita oppeja koiralle, vaikka joskus voi näyttää vähän hurjaltakin eläinten välienselvittelyt.

Tietysti kannattaa muistaa juuri nuo myös että koira saa syödä kupista vasta luvalla, se saa mennä ovista vasta luvalla, sille on oma makuupaikkansa, se ei saa tulla sohville/sängyille/makkariin, koira ei saa seurata teitä kaikenaikaa jnejne. Tsemppiä ja hermoja! Koirillekkin tulee uhmaikä, se on teillä vasta edessä ja silloin kaikki opitutkin jutut tuntuu unohtuneen. Ja 2 vuoden iässä monelle tulee vielä toinen uhmis, kun näiden urosten pitää mitellä voimiaan tuolla mailla ja mannuilla. Koiran kasvatus vaatii vaan pitkää pinnaa ja malttia, ja johdonmukaisuutta.
 
"Vieras"
Minäkin ottaisin niskasta ja pyöräyttäisin maahan ja näin olen tehnytkin koirieni kanssa tarpeen niin vaatiessa.

Johtajuusongelmia kuulostaisi olevan, ja ihan taatusti jos koirat yhtään edes harkitsisivat nostavansa itsensä vauvan yläpuolelle, tai kenenkään muunkaan perheenjäsenen (ihmisen), käytän fyysisiä otteita jos ei käskyt tehoa.

Meillä on/on ollut koiria, joihin ei tarvi fyysisesti koskea missään tilanteessa, mutta kovapäisemmälle koiralle se on mielestäni välttämätöntä (sellainenkin täältä löytyy). Koirien väliset johtajuussuhteet saavat selvittää itse.
 

Yhteistyössä