Hovioikeus kovensi Anneli Auerin tuomiota seksuaalirikoksista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aueria syytetään myös aviomiehensä murhasta, johon hovioikeus totesi hänet syyttömäksi. Korkein oikeus palautti murhajutun takaisin käräjäoikeuteen.

Murhaoikeudenkäynnin pääkäsittely alkaa Satakunnan käräjäoikeudessa 20. elokuuta.

Kun nyt tämä saataisiin pian päätökseen ja Anneli loppuiäkseen tai ainakin 15 vuodeksi tiilenpäitä lukemaan. Olisi jo vanha nainen vapautuessaan.
 
Tuota, rikoslain mukaan pitää olla näyttö eli arvilla ja seksuaalisella teoilla pitää olla looginen syy-yhteys. Tietty jos kolme lääkäriä juuri tästä asiasta todistaa (siis ei esim. psykiatri) niin silloinhan asia ymmärettävämpi, pitää vielä löytyä ajallinen yhteys eli viiltelyt eivät ole tulleet esimerkiksi vuonna 2010. Ja jos oikein toimitaan muut vaihtoehdot poissuljettava. Yhteys ei voi olla mutua. Ja sitten vielä mietittäväksi tulee se, että lasten kertomukset mukaan hyväksikäytettäviä oli seitsemän, mutta kas kummaa vain yhdellä arpia. ¤ kohdalla syy hylättiin. Joten erikoinen on,. Tietty tuo asianajaja voisi ottaa voimaakkaamin kantaa, koska mulle välittyy tunne, että kyllä niitä perusteluja oli yllin kyllin.
 

Eihän joku Hymy-lehti ole mitenkään varteenotettava lähde, mutta JOS nuo asiat, jotka siinä mainitaan, ovat totta, on ihan turha huudella ja kivitellä sieltä puskista. Arpia voi syntyä, mutta se, milloin ne on tehty ja KUKA ne on tehnyt, on eri vaikea ajallisesti todistaa. Muistakaa se. Ihme ettei aiemmissa lääkärintarkastuksissa löytynyt mitään...! Ja pienille lapsille on helppo syöttää ns. "false memories". Vanhin tyttö jostain syystä edelleen puoltaa äitinsä syyttömyyttä, Miksiköhän? Ainiin, kun hänkin on saatananpalvoja! Lukekaapa muuten litterointi www.anneberg.com häke-nauhoituksesta (virallinen litterointi löytyy sieltä myös), niin jo sen perusteella tuntuu todella epätodennäköiseltä, että Anneli olisi kyennyt murhaamaan miehensä hätäpuhelun aikana.

Eipä silti, sairas se on ollut, joka lapsia on noi raa'asti kohdellut ja sietääkin joutaa poseen. Kuka/ketkä ikinä olikin.
 
Tuota, rikoslain mukaan pitää olla näyttö eli arvilla ja seksuaalisella teoilla pitää olla looginen syy-yhteys. Tietty jos kolme lääkäriä juuri tästä asiasta todistaa (siis ei esim. psykiatri) niin silloinhan asia ymmärettävämpi, pitää vielä löytyä ajallinen yhteys eli viiltelyt eivät ole tulleet esimerkiksi vuonna 2010. Ja jos oikein toimitaan muut vaihtoehdot poissuljettava. Yhteys ei voi olla mutua. Ja sitten vielä mietittäväksi tulee se, että lasten kertomukset mukaan hyväksikäytettäviä oli seitsemän, mutta kas kummaa vain yhdellä arpia. ¤ kohdalla syy hylättiin. Joten erikoinen on,. Tietty tuo asianajaja voisi ottaa voimaakkaamin kantaa, koska mulle välittyy tunne, että kyllä niitä perusteluja oli yllin kyllin.

ei mullekaan varmaan lapsena ole osattu tutkimuksia alapäähän tehdä kun ei ole tiedetty että mua on käytetty hyväksi, turha niitä enää o tehdä.
ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä on myös se että pakottaa esim suseksiin, siitä ei välttämätä jää jälkiä. , mutta henkiset arvet jää.
 
Olen edelleen erittäin skeptinen tuomion perusteiden suhteen. On selvää, että lapset ovat erittäin traumatisoituneita ja sen olisi tullut vähentää heidän lausuntojensa luotettavuutta, eikä lisätä sitä, kuten nyt on kaiketi käynyt. Lisäksi ilmeisesti hovissa oli samoja epäpäteviä henkilöitä "asiantuntijoina", jotka jo käräjillä olivat keksineet saatananpalvontajutut (huom. missään koko maailmassa ei ole yhtään todistettua saatananpalvontakulttitapausta) ja väittäneet, että lapsen immenkalvo on kasvanut takaisin, kun mitään fyysisiä vammoja ei käräjäoikeudessa pystytty toteamaan. Kun tähän lisätään se, että vanhin lapsista ei muista mitään hyväksikäyttöjä ja että naispuoliset pedofiilit ovat maailmanlaajuisesti äärimmäisen harvinainen ilmiö, vaikuttaa tapaus edelleen kummalliselta. Ihmetyttää myös, miksi Manner tuli Auerin asianajajaksi alun perin, koska hänellä ei ollut mitään kokemusta murhajutuista. Hankkiko veli Auerille asianajajan, joka ei osannut hommaansa, jotta saisi pitää lapset (veli vaimoineen kärsivät lapsettomuudesta ennen kuin saivat Auerin lapset itselleen).
 
Mikä tää immenkalvontakaisinkasvujuttu oikein on?! Onko siis käytetty puolustuksena sitä että lapsen immenkalvo on ehjä -> ei ole raiskattu? Kai sen nyt jokainen tajuaa että muunkinlaista seksuaalista hyväksikäyttöä kuin emätinyhdyntää on?

Joka tapauksessa helvetin puistattava juttu enkä ymmärrä ihmisiä jotka tuomittuja vielä puolustelevat. Ei ole olemassa minkäänlaista hyväksyttävää syytä esim. sille, että lapsesta löytyy yli 100 pistovammaa.
 
Olen edelleen erittäin skeptinen tuomion perusteiden suhteen. On selvää, että lapset ovat erittäin traumatisoituneita ja sen olisi tullut vähentää heidän lausuntojensa luotettavuutta, eikä lisätä sitä, kuten nyt on kaiketi käynyt. Lisäksi ilmeisesti hovissa oli samoja epäpäteviä henkilöitä "asiantuntijoina", jotka jo käräjillä olivat keksineet saatananpalvontajutut (huom. missään koko maailmassa ei ole yhtään todistettua saatananpalvontakulttitapausta) ja väittäneet, että lapsen immenkalvo on kasvanut takaisin, kun mitään fyysisiä vammoja ei käräjäoikeudessa pystytty toteamaan. Kun tähän lisätään se, että vanhin lapsista ei muista mitään hyväksikäyttöjä ja että naispuoliset pedofiilit ovat maailmanlaajuisesti äärimmäisen harvinainen ilmiö, vaikuttaa tapaus edelleen kummalliselta. Ihmetyttää myös, miksi Manner tuli Auerin asianajajaksi alun perin, koska hänellä ei ollut mitään kokemusta murhajutuista. Hankkiko veli Auerille asianajajan, joka ei osannut hommaansa, jotta saisi pitää lapset (veli vaimoineen kärsivät lapsettomuudesta ennen kuin saivat Auerin lapset itselleen).

Eiköhän Anneli itse osaa päätellä, onko asianajaja pätevä vai ei. =) Hänellä on yliopistotason koulutus, joten osaa kyllä vaatia pätevää asianajajaa itselleen.

Veli ja vaimo olisivat voineet adoptoida lapsia ulkomailta, jos todella olisivat halunneet niitä itselleen. Ei lapsettomuus ole pariskunnalle, mikään ei koskaan lapsia -tuomio.

Kyllä niitä naispuolisia pedofiilejä on olemassa, ihan täällä lintukoto-Suomessakin. Ennen Annu-mammaa siis.
 
[QUOTE="vieras";28661154]Veli ja vaimo olisivat voineet adoptoida lapsia ulkomailta, jos todella olisivat halunneet niitä itselleen. Ei lapsettomuus ole pariskunnalle, mikään ei koskaan lapsia -tuomio.
[/QUOTE]

Ei ulkomailta adoptio tai adoptio yleensäkään mitenkään itsestäänselvyys ole. On tarkat vaatimukset, tulot, naimisissa tietyn aikaa, joidenkin maiden kohdalla tiukat terveysvaatimukset, joku vuosia sitten sairastettu masennus tms. voi myös estää adoption.

Joka vuosi adoptioneuvontaan hakeutuvia hylätään ja osa on adoptiojonossa vuosia saamatta kuitenkaan lasta.
 
[QUOTE="vieras";28661201]Ei ulkomailta adoptio tai adoptio yleensäkään mitenkään itsestäänselvyys ole. On tarkat vaatimukset, tulot, naimisissa tietyn aikaa, joidenkin maiden kohdalla tiukat terveysvaatimukset, joku vuosia sitten sairastettu masennus tms. voi myös estää adoption.

Joka vuosi adoptioneuvontaan hakeutuvia hylätään ja osa on adoptiojonossa vuosia saamatta kuitenkaan lasta.[/QUOTE]

Voi kiitos...

Enhän mitenkään voinut tietää tätä asiaa. =)
 

Yhteistyössä