R
ruokailija
Vieras
Suht nuori pariskunta oli eilen samassa ravintolassa syömässä ja näillä oli 4-5-vuotias poika mukana. Lapsi sai jostain hepulin ja pojan äiti rauhoitteli hetken ja kun tämä ei auttanut otti lapsen kädestä kiinni ja lähtivät ulos. Lapsi kiukutteli ja huusi koko matkan ulos. Jäivät ulos ja äiti seisoi pojan vieressä niin kauan, että rauhottui. Ei näyttänyt puhuvan tai mitenkään muutenkaan huomioivan. Ei siinä kauaa mennyt kun lapsi sitten rauhouttui ja silloin äiti laskeutui pojan tasolle ja keskustelivat jostain, en tiedä mistä. Halasivat ja tulivat takaisin sisään. Äiti tuli pojan kanssa meidän pöydän viereen ja poika pyysi anteeksi siitä, että oli häirinnyt meidän ruokarauhaamme. Meidän pöytämme olivat siis aivan vierekkäin.
Perhe söi rauhassa loppuun ja ei lapsikaan enää kiukutellut koko ruokailun aikana.
Näin pitäisi toimia useamman vanhemman eikä vain antaa periksi lapselle jos tämä haluaa jotain ja hyssytellä.
Perhe söi rauhassa loppuun ja ei lapsikaan enää kiukutellut koko ruokailun aikana.
Näin pitäisi toimia useamman vanhemman eikä vain antaa periksi lapselle jos tämä haluaa jotain ja hyssytellä.