mua vit....aa joskus tuo mun yliujo lapsi!!!

Olin itse ujon äidin ujo lapsi, jonka ujoutta ymmärrettiin liikaa.
Äiti tuntui aina ajattelevan, että ei pidä painostaa tai laittaa lapsia heille vaikeisiin tilanteisiin. Ihan kiltti ajatus ja varmaan totuutta pohjalla, mutta muista ajatelleeni jo hyvin pienenä, että olisi kiva olla vähän rohkeampi.
Olisin toivonut vanhempieni painostavan minua itsenäisyyteen, vaikka olisinkin vastustellut!

Minulla itselläni on nyt ujohko, pieni lapsi ja yritän mennä keskitietä tässä asiassa. Käymme ujostelua aiheuttavat tilanteet ennalta läpi ja kerron miten hän voisi toimia ja mitä sanoa. Sanoo sitten mitä uskaltaa ja lopuksi kehun jos uskalsi toimia suunnitelman mukaan. Reippautta on tullut tosi paljon lisää Toivottavasti hän tuntee itsensä kuitenkin hyväksysyksi omana itsenään ja kokee tsemppaukseni pääasiassa positiivisena. Vaikeita juttuja välillä.

 

Tämä mun tuntemani tyttö on nyt 13, ja edelleen yhtä ujo. Ei puhu koulussa kuin yhdelle tytölle (ainoalle kaverilleen) jne.

En usko että tuo on kaikkien kohdalla niin yksinkertaista.

meillä lapsi puhuu kyllä hoidossa kavereilleen ja aikuisillekin. Selvästi kuitenkin joitakin kavereiden vanhempia ujostelee kovasti. Kotona on tietysti rohkeampi kuin muualla.

 

Tämä mun tuntemani tyttö on nyt 13, ja edelleen yhtä ujo. Ei puhu koulussa kuin yhdelle tytölle (ainoalle kaverilleen) jne.

En usko että tuo on kaikkien kohdalla niin yksinkertaista.

No joo, meillä on osittain varmaan ollut kyse add:sta, kun kaveri on välillä niin päänsä sisällä, että tulkitsee tilanteita hieman omalla tavallaan.
Joskus pienenä meni lääkärissäkin ihan kuplaan eikä puhunut mitään, oli niinkuin ei kuulis mitään. Kun kysyin jälkikäteen, että miksi sä et vastannut lääkärille mitään, niin se sanoi, että mielestään kyllä oli ollut ihan normaalisti ja puhunut. Se on iän myötä kyllä tosi paljon vähentynyt, tai poistunut kokonaan se ongelma.

 

Entäs ne kiinnostuksen kohteet?

ei oo mitään erityistä

 

[QUOTE="aloittaja";28631339]meillä lapsi puhuu kyllä hoidossa kavereilleen ja aikuisillekin. Selvästi kuitenkin joitakin kavereiden vanhempia ujostelee kovasti. Kotona on tietysti rohkeampi kuin muualla.[/QUOTE]

Jos lapsella olisi joku erityinen kinnostuksen kohde, ehkä harrastus tms. voisi olla helpompi jutella/jopa haluaisi vaihtaa ajatuksia kavereiden kanssa.
Jostain kai se on lähdettävä liikkeelle.

Meidän ujo poika on huomattavasti sosiaalisempi nykyään kun aloitti häntä kiinnostavan harrastuksen.
Meillä on myös aina avoimet ovet kavereille, ollaan järkätty pelipäivää sun muuta.

Kyllä näissä asioissa itse saa olla myös aktiivinen mutta sellainen turha tuputtaminen voi edesauttaa lasta menemään vielä enemmän lukkoon!

 

No joo, meillä on osittain varmaan ollut kyse add:sta, kun kaveri on välillä niin päänsä sisällä, että tulkitsee tilanteita hieman omalla tavallaan.
Joskus pienenä meni lääkärissäkin ihan kuplaan eikä puhunut mitään, oli niinkuin ei kuulis mitään. Kun kysyin jälkikäteen, että miksi sä et vastannut lääkärille mitään, niin se sanoi, että mielestään kyllä oli ollut ihan normaalisti ja puhunut. Se on iän myötä kyllä tosi paljon vähentynyt, tai poistunut kokonaan se ongelma.

Oho. Vaikeita asioita nämäkin.

 

[QUOTE="aloittaja";28631357]ei oo mitään erityistä[/QUOTE]

Mitä hän tekee yleensä päivisin?

 

Oho. Vaikeita asioita nämäkin.

No silloin mua lähinnä huvitti koko juttu ja mainistin siitä sitten ystävällisesti ja kerroin, että lääkäri saattoi luulla, että hän ei osaa puhua tai kuule puhetta. Meillä on ollut aina semmoinen suhde pojan kanssa että ollaan naurettu yhdessä paljon ja tollekin asialle naurettin hiukan, hyväntahtoisesti (ai kauhee, kuulostaa kyllä pahalta)

Joskus se oli tosi vihaisen näköinen apteekissa, ja sitten aina pomppasi pystyyn ja ja näytti raivokkaalta, aina kun vuoronumero pimpahti. Päättelin, että se on jotain ääniyliherkkyyttä, kun hän sanoi, että se ääni kauheasti ärsyttää häntä. Selitin, että ymmärrän, että ääni on ärsyttävä, mutta että muiden mielestä tuollainen käytös on tosi kummallista ja että vaikka se ärsytys on ihan todellista, ei sitä kannata silti näyttää kaikille. Karulta kuulostaa ehkä, mutta kyllä se lopetti. Mä muistan itse, että mun annettiin lapsena käyttäytyä ihan kummallisesti ja oikeastaan vaan jotenkin kannustettiin siihen tai toinen vaihtoehto, oltiin vihaisia. Mutta mulle ei ikinä kerrottu, mikä on ns. normaalia ja näin jälkikäteen tuntuu kyllä tyhmältä. Sen takia mä oon vaan lapselle sanonut tuommoisista.

Ehkä toisentyyppiselle lapselle en olisi sanonut, eikä se olisi ehkä toiminutkaan, mutta tämän lapsen kanssa olen mielestäni oikeilla jäljillä ollut. Ei ole minkäänlaista tälläistä outoa käytöstä enää. On iloinen nuori mies joka on sosiaalinen, ehkä hieman hiljainen tosin silloin, jos ei ole mitään puhuttavaa.

 

^Hienosti olet käsitellyt asioita!

Sepä siinä taitaakin olla se suurin vaikeus, että minkälainen kasvatus yhdelle sopii, ei sovi toiselle. Mutta onneksi nykyään ymmärretään ja kuunnellaan ihan toisella tavalla kuin esim. mun lapsuudessa.

 

Jos lapsella olisi joku erityinen kinnostuksen kohde, ehkä harrastus tms. voisi olla helpompi jutella/jopa haluaisi vaihtaa ajatuksia kavereiden kanssa.
Jostain kai se on lähdettävä liikkeelle.

Meidän ujo poika on huomattavasti sosiaalisempi nykyään kun aloitti häntä kiinnostavan harrastuksen.
Meillä on myös aina avoimet ovet kavereille, ollaan järkätty pelipäivää sun muuta.

Kyllä näissä asioissa itse saa olla myös aktiivinen mutta sellainen turha tuputtaminen voi edesauttaa lasta menemään vielä enemmän lukkoon!

päivisin on hoidossa. Iltaisin pyöräillään, käudään uimassa, leikkikentillä jne. Talvisin kävi siinä omassa jumpassaan, hiihti,luisteli jne

 

[QUOTE="aloittaja";28631151]minkä ikänen sun poika on?

Meillä oli hetki sitten 6v neuvola...lapsi jäi kyllä terkan kanssa kahdestaan ja teki tehtävät ok, mutta oli jännittynyt ja vastaillut vain 1-2 sanalla kysymyksiin [/QUOTE]

Meillä vasta 4v..

 

Mä olen tämän kolmannen lapseni kohdalla todennut nyt reilun seitsemän vuoden tuttavuuden jälkeen, ettei kaikki olekaan ujoutta vaan myös totaalisen epäsosiaalista luonnetta.
Kasvatus ja hyvät tavat ovat pop! Kavereita moikataan aina - kävellään sitten vaikka takaisin moikkamaan jos unohtui kun tulivat vastaan. Samoin nyt kännykän kanssa piti ihan erikseen opetella, että kyllä siihen kuuluu vastata jos se soi vaikkei ihan juttutuulella olisikaan. Seuraavaksi opetellaan soittamaan takaisin päin jos ei ole päässyt vastaamaan...jne. jne.
Uskomattoman erilainen luonne voi ollakin - paitsi onneksi tuon neitosen isä on aviomieheni ja selkeästi luonteeltaan samaa sukua

 

[QUOTE="Mintus";28631663]Mä olen tämän kolmannen lapseni kohdalla todennut nyt reilun seitsemän vuoden tuttavuuden jälkeen, ettei kaikki olekaan ujoutta vaan myös totaalisen epäsosiaalista luonnetta.
Kasvatus ja hyvät tavat ovat pop! Kavereita moikataan aina - kävellään sitten vaikka takaisin moikkamaan jos unohtui kun tulivat vastaan. Samoin nyt kännykän kanssa piti ihan erikseen opetella, että kyllä siihen kuuluu vastata jos se soi vaikkei ihan juttutuulella olisikaan. Seuraavaksi opetellaan soittamaan takaisin päin jos ei ole päässyt vastaamaan...jne. jne.
Uskomattoman erilainen luonne voi ollakin - paitsi onneksi tuon neitosen isä on aviomieheni ja selkeästi luonteeltaan samaa sukua [/QUOTE]

joo voi olla epäsosiaalisuuttakin, ja varmasti onkin osittain sitä,ei siis kaipaa niin kavereita tms. Mutta tuo moikkaamatta jättäminen on saletisti meillä ujoutta. Itsekin on sanonut että ei vaan pysty moikkaamaqn kun ujostuttaa niin paljon.

 

Itse olen myös ollut ujo lapsi ja oli aika inhottavaa. Kovasti olisi tehnyt mieli tehdä asioita, mutta en aina uskaltanut. Mikään överi ujo en ollut, että välillä uskalsin välillä en. Voin kuitenkin kuvitella miltä tuntuu, kun ei uskalla tehdä/ sanoa mitään. Kauhealta varmasti.

Oma lapseni sen sijaan on tosi sosiaalinen. Sekään ei ole ihan niin helppoa kun luulisi. Ainakin 80% tapauksista lapsi haluaisi leikkiä muiden lasten kanssa ja menee juttelemaan ja kysymään "voitko leikkiä mun kans", eikä toiset lapset vastaa mitään tai eivät halua leikkiä. Nyt rupeaa tulemaan jo surulliseksi asiasta. Surettaa toisen puolesta, kun haluaisi kovasti leikkikavereita, mutta välillä jää ilman. Yritän sitten parhaani mukaan selittää miksi muut lapset käyttäytyvät siten kun käyttäytyvät (muita lapsia dissaamatta). Ja siis ymmärrän näitä ujoja lapsia, mutta lapsi ei vielä ymmärrä (tosin on vasta 3v.)

 

Niin siis kyllä tyttö puhuu ja juttelee sitten kun on lämmennyt, se vaan kestää hetken...

 

[QUOTE="aloittaja";28631765]Niin siis kyllä tyttö puhuu ja juttelee sitten kun on lämmennyt, se vaan kestää hetken...[/QUOTE]

Sehän on sitten jo ihan hyvä . Tämä minun tuntema tyttö ei puhu oikein silloinkaan. Vastaa jos kysytään, mutta silloinkin nyökkäämällä, olkia kohauttamalla, tai yhdellä hiljaisella sanalla jos mahdollista.

 

Ymmärrän, AP, sinua täysin!

Minullakin on ujo lapsi ja koen tilanteen todella haastavana. Lapsi on myös hiljainen eikä puhu ellei ole jotain asiaa. Hän oikeasti puhuu kotonakin vain n. 10 kertaa päivässä ja vastaa muutaman sanan lauseilla, jos leikkimiseen liittyvää puhetta ei lasketa. Leikkii siskon ja ystävien kanssa, mutta on selvästi kaveriporukan hiljaisin, vetäytyvin ja tosi erilainen kuin muut. Lapseni on ujo, hilijainen ja vakava. Hymyilee valitettavasti todella harvoin Itse olen iloinen ja puhelias.

Aluksi luulin että lapsi on epäkohtelias ja tyly kun ei aina moikkaa tai vastaa, mutta lapsi on itse sanonut olevansa ujo. Olen selittänyt että toisille voi tulla paha mieli tai luulevat että lapsi on suuttunut heille ja lapsi ymmärtää tämän ja näyttää surulliselta jos on aiheuttanut toiselle pahan mielen, muttei silti muka pysty muuttamaan käytöstään. Tilanne on todella rasittava ja energiaa vievä minulle.

 

Ymmärrän, AP, sinua täysin!

Minullakin on ujo lapsi ja koen tilanteen todella haastavana. Lapsi on myös hiljainen eikä puhu ellei ole jotain asiaa. Hän oikeasti puhuu kotonakin vain n. 10 kertaa päivässä ja vastaa muutaman sanan lauseilla, jos leikkimiseen liittyvää puhetta ei lasketa. Leikkii siskon ja ystävien kanssa, mutta on selvästi kaveriporukan hiljaisin, vetäytyvin ja tosi erilainen kuin muut. Lapseni on ujo, hilijainen ja vakava. Hymyilee valitettavasti todella harvoin Itse olen iloinen ja puhelias.

Aluksi luulin että lapsi on epäkohtelias ja tyly kun ei aina moikkaa tai vastaa, mutta lapsi on itse sanonut olevansa ujo. Olen selittänyt että toisille voi tulla paha mieli tai luulevat että lapsi on suuttunut heille ja lapsi ymmärtää tämän ja näyttää surulliselta jos on aiheuttanut toiselle pahan mielen, muttei silti muka pysty muuttamaan käytöstään. Tilanne on todella rasittava ja energiaa vievä minulle.

Minkä ikäinen lapsesi on?

Minun tyttöni taas on kotona ihan "normaalin puhelias" ja itse asiassa kovin iloinen ja nauravainen.

Olen minäkin yrittänyt sanoa että kavereita pitää tervehtiä, että se voi loukata jos ei moikkaa takaisin, mutta ei se ole auttanut. En pysty enkä voi toista pakottaa sitä moikkaa sanomaan. Hänellä kesää siis kestää lämpiäminen hetken, ja siksi nämä yllättäin tulevat tilanteet kun pitäisi moikata, eivät häneltä vaan onnistu. Sille ei voi mitään. Olen sanonut että voi nostaa kättäkin, mutta ei sekään ole auttanut

Ehkä sitten joskus.

Tuntuu että lapsi on monesti reippaampi silloin kun me vanhemmat emme ole paikalla. On ns. selviydyttävä itse.

 

Ajattelin pitkään, että tuo minun keskimmäinen on kamalan ujo. Kai se vähän onkin, mutta ennen kaikkea se on todellakin introvertin oppikirjaesimerkki. Olen antanut olla, vaikka toki huomauttelen käytöstavoista. Muuten on todella kiltti lapsi, mutta ei vaan tunnu kauheasti muut ihmiset kiinnostavan eikä oikein huomaa mitä ympärillä tapahtuu...nykyään jo moikkaa kaveriaan, kun minä olen ensin sanonut että katsohan kun tuossa edessä seisoo Lissu ja tervehtii sinua

Joskus, hyvin harvoin, tulee elämässä vastaan ihmisiä joiden seurassa tuo tuntuu viihtyvän. Yleensä vähän outoja hiippareita, joita ennemminkin luulisi 5-vuotiaan pelkäävän. Sellaisia, jotka eivät puhu jos ei ole asiaa eivätkä yritä yhtään mitään.

Lapsella on kuitenkin mieletön, joskin vähän omalaatuinen huumorintaju ja meillä on tosi hauskaa silloin kun seurani sattuu kelpaamaan. Leikkii muiden kanssa normaalisti, mutta haluaa usein myös touhuta itsekseen rauhallisia juttuja. Huomaan usein, että lapsi on itsekseen opetellut vaikka mitä asioita. Tunnen suoraan sanottuna itseni vähän hyödyttömäksi välillä, mutta silti on pakko ihailla persoonaa joka on vauvasta asti kulkenut omia arvaamattomia polkujaan ja josta tulee varmasti juuri sellainen kuin hän itse haluaa

 

Olen itse ujonsorttinen ja miehenikin on hiljainen. Luin mielenkiinnolla kommenttejanne ja aika näyttää millainen tuosta omasta lapsesta tulee. On selvästi utelias, mutta jos joku alkaa jutella tai tulee liian nopeasti liian lähelle, alkaa lasta selvästi ujostuttaa.

Välillä tuntuu, ettei saisi olla hiljainen ja harkitseva. En myöskään pidä ihmispaljoudesta eikä uusien ihmisten tapaaminen ole mielestäni koko ajan tarpeellista. Monet ystäväni ovat ihmetelleet, miksei minua kiinnosta äiti-lapsikerhot tai hiekkalaatikolla istuminen ja juoruaminen, kun siellä on niin mukavaa vaihtaa kokemuksia. Tottahan tämä varmasti on, mutta minusta on mukavampi mennä kävelylle katselemaan vaikka kukkasia lapsen kanssa.

Muutenkin uusissa tilanteissa seuraan ensin sivusta, että mitä tapahtuu. Sitten kun olen kartalla tilanteesta, alan osallistua. Olen "hidas", mutta koen, että esimerkiksi työelämässä minun on mukavampi harkita asiaa hetki kuin rynnätä suunapäänä tuuliviirin lailla suuntaan ja toiseen. Mutta onneksi meitä on erilaisia. Kaikkea ei tarvitse harkita ja on hyvä, että löytyy myös näitä vauhdikkaampia persoonia. Saadaan jotain aikaankin ilman +/- -listoja.

 

ei kai kukaan luonteelleen mitään voi. ei se lapsi kiusallaan ole ujo ja arka

 

[QUOTE="aloittaja";28632898]Minkä ikäinen lapsesi on?

Minun tyttöni taas on kotona ihan "normaalin puhelias" ja itse asiassa kovin iloinen ja nauravainen.

Olen minäkin yrittänyt sanoa että kavereita pitää tervehtiä, että se voi loukata jos ei moikkaa takaisin, mutta ei se ole auttanut. En pysty enkä voi toista pakottaa sitä moikkaa sanomaan. Hänellä kesää siis kestää lämpiäminen hetken, ja siksi nämä yllättäin tulevat tilanteet kun pitäisi moikata, eivät häneltä vaan onnistu. Sille ei voi mitään. Olen sanonut että voi nostaa kättäkin, mutta ei sekään ole auttanut

Ehkä sitten joskus.

Tuntuu että lapsi on monesti reippaampi silloin kun me vanhemmat emme ole paikalla. On ns. selviydyttävä itse.[/QUOTE]

Lapseni on kohta eskari-ikäinen. Hän on joskus myös iloinen ja nauravainen, mutta suurimman osan ajasta aika "neutraali" tai vakava. Jos joku hymyilee hänelle, hän tuijottaa vakavana takaisin. Lapsi kyllä moikkaa jos käsken, mutta tuntuu rasittavalta käskeä ja olen surullinen, ettei hän ole oppinut esimerkistäni (olen poikkeuksellisen sosiaalinen ja seurallinen) vaan hän vain on tässä asiassa täysin erilainen.

Meillä on aivan sama juttu että lapsi on reippaampi silloin kun en ole paikalla. Lapsi ei ole koskaan jäänyt itkemään vaan menee reippaasti uusiin tilanteisiin mukaan, mutta alussa vain tarkkailee, on kyllä mukana menossa, muttei sano paljon mitään.

 

Olisi kiva kuulla jos jollain on toimivia ideoita ujon lapsen rohkaisemiseen. Miten olette saaneet ujon lapsen käytöksen muuttumaan? Lapsihan saa olla sellainen kuin on, mutta käytöstavat pitää silti olla.

Lapseni olisi varmasti monen unelma. Opetteli itse lukemaan, jaksaa keskittyä piirtämiseen, askarteluun ja kirjoihin useiden tuntien ajaksi. Tykkää leikkiä paljon itse mutta myös kavereiden kanssa välillä, tulee kaikkien kanssa toimeen koska on niin rauhallinen ja sopeutuvainen. Rakastan lastani mutta mietin että hänen elämänsä helpottuu huomattavasti kun hän vähentää ujostelua.

 

Olisi kiva kuulla jos jollain on toimivia ideoita ujon lapsen rohkaisemiseen. Miten olette saaneet ujon lapsen käytöksen muuttumaan? Lapsihan saa olla sellainen kuin on, mutta käytöstavat pitää silti olla.

Lapseni olisi varmasti monen unelma. Opetteli itse lukemaan, jaksaa keskittyä piirtämiseen, askarteluun ja kirjoihin useiden tuntien ajaksi. Tykkää leikkiä paljon itse mutta myös kavereiden kanssa välillä, tulee kaikkien kanssa toimeen koska on niin rauhallinen ja sopeutuvainen. Rakastan lastani mutta mietin että hänen elämänsä helpottuu huomattavasti kun hän vähentää ujostelua.

oletko kirjoittanut joskus meidän perhw palstalle tai jollekin muulle palstalle tästä aiheesta? Kuulostaa vaan niin tutulta?

 

oletko kirjoittanut joskus meidän perhw palstalle tai jollekin muulle palstalle tästä aiheesta? Kuulostaa vaan niin tutulta?

En ole. En löytänyt pikaisella etsinnällä kyseistä ketjua, joten en tiedä olisiko siellä hyväksi koettuja keinoja. Viitsitkö linkata keskustelun tänne? Kiitti!