En jaksa 3,5 v lastani :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ilona"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"Ilona"

Vieras
Koska tämä helpottaa? Meillä 3,5 v lapsi pitää ko perhettä panttivankina kiukkunsa ja väkivaltaisuuden kanssa.

Oli jo vauvana ns hankala. Kuitenkin ensimmäiset 1,5 menivät hyvin, kun olin täynnä äidinrakkautta ja kannoin pientä huutavaa nyyttiä. Kuitenkin nyt pari vuotta mennyt aina vain huonompaan suuntaan. Poika muuttui n. Kaksi vuotiaana väkivaltaiseksi ja minulla ja miehelläni kädet täynnä puremis- ja raapimisjälkiä.

Päivät rakentuvat sen ympärille, että kaikkea pitää siloittaa tai poika raivostuu silmittömästi. Äsken olin tehnyt vaahtokylvyn pojalle. Pojan mielestä minä rikoin toisesta päädystä vaahtoa hieman ja kaatoi koko ammeen vedet kylppärin ovea vasten, niin, että menivät eteisen lankkulattialle. Tätä vedenpaisumusta pyyhkein kuivasin ja nyt vein pyyhkeet narulle. tämä on aika pieni esimerkki, mutta yritän vaan kuvata, sitä kuinka joka asia on niin vaikeaa.

Ehkä pahinta ovat ystävät ja sukulaiset, jotka alentavasti läksyttävät minulle ja miehelle oikeaoppista jäähytekniikkaa. Kuinka joku voi luulla, että jättäisimme tarkoituksella kasvatusprosessin vajavaiseksi ja mieluummin olemme neulatyynynä pojan kiukulle?

Onko täällä kohtalotovereita? Auttakaa, koska tämä loppuu!?!
 
Onko lapsi päivähoidossa? Mitä mieltä siellä ollaan?
Jos ei, niin onko apua saatavissa muualta tai tukea kasvatukseen?
Kuulostaa hyvin vaativalta lapselta ja te vanhemmat varmaan tarvitsisitte sekä hengähdystaukoa, ymmärrystä että tukea.
 
Onko lapsi päivähoidossa? Mitä mieltä siellä ollaan?
Jos ei, niin onko apua saatavissa muualta tai tukea kasvatukseen?
Kuulostaa hyvin vaativalta lapselta ja te vanhemmat varmaan tarvitsisitte sekä hengähdystaukoa, ymmärrystä että tukea.

Pojan tarhasta ei olla saatu kummempaa palautetta. Tosin sielläkin tappelee, mutta ilmeisesti ryhmässä ainakin nelisen poikaa, jotka hieman väkivaltaisia.
 
Noin pienen kanssa kannattaa yrittää kaikin keinoin estää ei toivottu käytös. Kun lapsi alkaa kaataa ammetta niin ota hänet kiinni jos vain mitenkään ehdit... mennessä kamala eieieieieiei noin pölötys.
Jos lapsi raapii, niin kädestä kiinni ja tiukka ET VARMASTI RAAVI, vihaisella äänellä, puremisen estämiseksi leuasta kiinni. Ja AINA se tiukka ja vihainen EI NOIN VOI TEHDÄ, se sattuu äitiin/isään.

Tuon ikäiselle voi jo yrittää selittää et haluatko että äitiä sattuu ja tulee paha mieli. Lisäksi voi näyttää vaikka silittämällä lasta, että näin pidetään hyvänä, tästä tulee hyvä mieli.
Empatiaakin täytyy toisille opettaa sanoin.

Ja vaikka se kuulostaa rajulta, olis hyvä jos lapsi sais joltain toiselta lapselta vähän 'päihinsä' jos lapsi tietää itsekin miltä pureminen ja raapiminen tuntuu, hän ei välttämättä harrasta niitä niin aktiivisesti.
 
Lusikka kauniiseen käteen ja apua neuvolasta, josta saatte lähetteen kasvatuspsykologille. Auttoi ainakin meillä tuon riiviön kanssa. Ei ole häpeä hakea apua...

Neuvolasta olen saanut aika ympäripyöreitä ohjeita. Siellä kehoitettu mm. Odottamaan, että pojan puheen tuottaminen parantuu. Lisäksi painotettu, että vanhempi ei saa koskaan hermostua lapselle.

Kuulutaan Helsingissä aika isoon neuvolapiiriin. Asenne tuntuu olevan se, että vanhemmat riskitekijä lapselle. olen todella paljon etsinyt tietoa lapsen kehityksestä, lapsen kasvatuksesta jne. Neuvolasta minulle puhutaan todella yleisellä tasolla ajatuksella ethän ole seuraava perhesurmaaja.
 
Hei, jos olet Helsingissä niin tässä: http://www.hel.fi/hki/sosv/fi/Perheiden+palvelut/kotipalvelu

Sieltä pääsee sos.ohjaajan tai perhetyöntekijän kanssa juttelemaan ja miettimään mitä tilanteelle voi tehdä ja saa apua sitten sen tekemiseen. Suosittelen lämpimästi.
 
Meillä ainakin Helsingissä asuessa oli päiväkodissa lappu (ja taidettiin jossain vanhempainillassakin ihan ääneen mainita) jostain päiväkotien yhteisestä perhetyöntekijästä (nimikkeestä en ole nyt ihan varma) johon olisi voinut olla yhteydessä jos olisi halunnut keskustella vanhemmuudesta tai haasteellisista kasvatustilanteista tms. Ymmärsin, että tulevat vaikka kotiin seuraaamaan tilannetta jos tarvis. Kysyppä onko teillä vastaavaa jos neuvolasta ei tunnu apua saavan.

Meillä on auttanut samanikäisen pojan kanssa ennakointi ja palkitseminen paremmin kuin rangaistukset, toki niitäkin joudutaan välillä antamaan. Esim. kauppaan mennessä kerrataan säännöt ja painotetaan mitä EI saa tehdä ja jos osaa käyttäytyä koko kauppareissun hyvin, saa lopuksi valita vanukkaan. Nykyisin kysyn AINA ennen kauppareissua lapsilta itseltään ne käyttäytymissäännöt ja lisään jos joku tärkeä unohtui. Ja jos ei käyttäydy, niinkuin sovimme, todellakin jätämme sen vanukkaan ostamatta. Ja aina kun on mennyt hyvin, koitan muistaa kertoa kuinka ylpeä olen niin reippaasta pojasta jne.

Tsemppiä kovasti, tiedän kyllä tunteen kuinka turhauttavaa se välillä on ja kun samoista asioista saa sen miljoona kertaa sanoa ja olla iskujen kohteena.
 
Voitko muuten hieman kertoa lisää, mitkä teillä olivat oireet, joihin haitte apua? Entä, miten prosessi eteni (keneen otitte yhteyttä/kuka ohjasi teidät ja minne)?
tuo aiempi viestisi, että olette Helsingin alueelta eikä apua meinaa tulla. Helsingissä asumme mekin. Meillä 3-vuotiaan lapsen tuittuilu oli hyvin pitkälle sitä, että pie-nes-tä-kin vastoinkäymisestä helv....nen huuto, kirkuminen, päälle käyminen, raapiminen, potkiminen... Keinot alkoivat olla vähissä. Jäähypenkki auttoi jonkin verran, mutta lapsen puolesta alkoi tehdä pahaa ja meillä vanhemmillakin alkoi olla suru puserossa. Päiväkodissa tai muualla tätä toimintaa ei esiintynyt, ainoastaan kotona. Otin asian neuvolassa puheeksi ja siltä istumalta kirjoitettiin lähete kasvatuspsykologille. Ei mitään syyllistämistä eikä kulmien kohottelua. On näköjään neuvolan henkilökunnassa eroja.
 
Meillä ainakin Helsingissä asuessa oli päiväkodissa lappu (ja taidettiin jossain vanhempainillassakin ihan ääneen mainita) jostain päiväkotien yhteisestä perhetyöntekijästä (nimikkeestä en ole nyt ihan varma) johon olisi voinut olla yhteydessä jos olisi halunnut keskustella vanhemmuudesta tai haasteellisista kasvatustilanteista tms. Ymmärsin, että tulevat vaikka kotiin seuraaamaan tilannetta jos tarvis. Kysyppä onko teillä vastaavaa jos neuvolasta ei tunnu apua saavan.

Meillä on auttanut samanikäisen pojan kanssa ennakointi ja palkitseminen paremmin kuin rangaistukset, toki niitäkin joudutaan välillä antamaan. Esim. kauppaan mennessä kerrataan säännöt ja painotetaan mitä EI saa tehdä ja jos osaa käyttäytyä koko kauppareissun hyvin, saa lopuksi valita vanukkaan. Nykyisin kysyn AINA ennen kauppareissua lapsilta itseltään ne käyttäytymissäännöt ja lisään jos joku tärkeä unohtui. Ja jos ei käyttäydy, niinkuin sovimme, todellakin jätämme sen vanukkaan ostamatta. Ja aina kun on mennyt hyvin, koitan muistaa kertoa kuinka ylpeä olen niin reippaasta pojasta jne.

Tsemppiä kovasti, tiedän kyllä tunteen kuinka turhauttavaa se välillä on ja kun samoista asioista saa sen miljoona kertaa sanoa ja olla iskujen kohteena.

Mielenkiintoista. Täytyy painaa mieleen vinkit. Onko teillä muuten tilanne rauhoittunut ajan kanssa? Jos kyllä, niin muistatko, minkä ikäinen lapsi oli, kun tilanne helpotti.
 
tuo aiempi viestisi, että olette Helsingin alueelta eikä apua meinaa tulla. Helsingissä asumme mekin. Meillä 3-vuotiaan lapsen tuittuilu oli hyvin pitkälle sitä, että pie-nes-tä-kin vastoinkäymisestä helv....nen huuto, kirkuminen, päälle käyminen, raapiminen, potkiminen... Keinot alkoivat olla vähissä. Jäähypenkki auttoi jonkin verran, mutta lapsen puolesta alkoi tehdä pahaa ja meillä vanhemmillakin alkoi olla suru puserossa. Päiväkodissa tai muualla tätä toimintaa ei esiintynyt, ainoastaan kotona. Otin asian neuvolassa puheeksi ja siltä istumalta kirjoitettiin lähete kasvatuspsykologille. Ei mitään syyllistämistä eikä kulmien kohottelua. On näköjään neuvolan henkilökunnassa eroja.

Kiitos. Mielenkiinnosta vielä kyselen, että, miten kasvatuspsykologi pystyi auttamaan? Saitteko ohjeita omaan vanhemmuutteen vai kävikö lapsi jonkinlaista toimintaterapiaa vai mitä? Entä, miten lapsi on asian kanssa sinut? Siis lähinnä mietin, että jääkö lapselle tunne, että hänessä jotain vikaa tai huonompi kuin muut, jos käytöksensä takia jokin suurempi prosessi päällä.
 
Luin vielä tämän ketjun ja haluaisin tarkentaa, että en koe, että olemme heitteillä neuvolan puolesta. olen keskustellut neuvolantätimme kanssa pojastamme ja näissä keskusteluissa ei ole päädyt mihinkään tarpeeseen toimenpiteistä. En kuitenkaan ole erityisesti pyytänyt apua, vaan kertonut huolistani ja tältä pohjalta keskusteltu.
 
Päivät rakentuvat sen ympärille, että kaikkea pitää siloittaa tai poika raivostuu silmittömästi. Äsken olin tehnyt vaahtokylvyn pojalle. Pojan mielestä minä rikoin toisesta päädystä vaahtoa hieman ja kaatoi koko ammeen vedet kylppärin ovea vasten, niin, että menivät eteisen lankkulattialle. Tätä vedenpaisumusta pyyhkein kuivasin ja nyt vein pyyhkeet narulle. tämä on aika pieni esimerkki, mutta yritän vaan kuvata, sitä kuinka joka asia on niin vaikeaa.

Siis mitä?! En ymmärrä mitään siloittelua, anna raivota. Minä olisin karjassu tuossa tilanteessa niin että lapsi hiljenee ja sitten kysynyt, että kylvetkö vai et. Jos ei kelpaa, voi jättää väliin. Aikuinen määrää tuollaisissa tilanteissa. Ja napakasti käsivarresta kiinni, jos meinaa alkaa riehua ja kaadella ammeita.
 
Neuvolapsykologi tai perheneuvola voi kartoittaa perheen ja lapsen tilannetta ja miettiä
Missä vika, onko lapsella vaan tavalllista pajempi uhma vai onko teidän käytöksessä jotain mikä provosoi lasta. Vai onko lapsella jokin häiriö/kehitysongelma joka aiheuttaa moista käytöstä.
Ja sitte tietysti hoito ja jatkotoimenpiteet suunnataan sen mukaan missä vika on.
 
Mielenkiintoista. Täytyy painaa mieleen vinkit. Onko teillä muuten tilanne rauhoittunut ajan kanssa? Jos kyllä, niin muistatko, minkä ikäinen lapsi oli, kun tilanne helpotti.

Meillä poika kohta 4v ja joskus 2v:n jälkeen taisi alkaa tuo ihan mahdoton käytös ja 3- vuotiaana en oikeasti lähtenyt pojan kanssa edes kauppaan, ellei ollut aivan pakko. Ja siis ihan viime kuukausina alkanut helpottamaan, kun ollaan vain johdonmukaisesti selitetty ja otettu tuo ennakointi ja kehuminen onnistumisesta.

Joskus pahimpiin raivareihin olen joutunut ottamaan pojan syliin niin, että on sylissäni selällään ja toisella kädellä pidän kiinni käsistä (estän hakkaamisen) ja toinen käsi pepun ja polvitaitaipeiden alta niin, että saan reisistä tai joskus jopa nilkoista otteen ettei pääse potkimaan. Olen kutsunut tätä sylijäähyksi lapselle. Ja välillä joutunut ihan voimalla pitämään lasta paikoillaan, ettei satuttaisi minua. Ja sanonut todella napakasti, että meidän perheessä ei KUKAAN lyö yhtään ketään, enkä missään nimessä hyväksy tällaista käytöstä.

Mutta tosiaan jos teillä ei ala helpottamaan, en epäröisi ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaankin ja sitä kautta helpotusta arkeen.
 
Kiitos. Mielenkiinnosta vielä kyselen, että, miten kasvatuspsykologi pystyi auttamaan? Saitteko ohjeita omaan vanhemmuutteen vai kävikö lapsi jonkinlaista toimintaterapiaa vai mitä? Entä, miten lapsi on asian kanssa sinut? Siis lähinnä mietin, että jääkö lapselle tunne, että hänessä jotain vikaa tai huonompi kuin muut, jos käytöksensä takia jokin suurempi prosessi päällä.

Saimme toiminta tapoja vanhemmuuteen, tilanteiden kohtaamisiin. Tuosta että vanhempi ei saisi menettää malttiaan eli hermostua missään vaiheessa ollaan vähän eri mieltä. Kyllä lapsen pitää nähdä mitä seurauksia toiminnalla on, jos mennään liian pitkälle. Tarkoitan siis, että ihmisiä ollaan me kaikki. Jjoskus menee hermo. Jos Se hermo menee jatkuvasti, tilanne on eri juttu. Eikä sille lapselle mitään pahaa mieltä tai vian tuntua jää, tarkoitushan on auttaa lasta. Ja kenenkä siitä tarvitsee tietää kuin teidän perheen? Teidän oma asenne vaikuttaa lapseen eniten. Jos teistä tuntuu että lapsessanne on vikaa, niin hänkin ajattelee samoin. Emme kokeneet tilnnetta "suurena prosessina" kuten kirjoitit, vaan avun hakemisena, omat keinot olivat nollassa. Käsitin että puheessa on jotain...epäselvyyttä tms.? Lapsi turhautuu ilmeisesti hyvin herkästi jos asiat eivät mene hänen ajatustensa mukaan, koko maailma kaatuu. Hän ei sanallisesti pysty asiaa ilmaisemaan. Ei meilläkään vielä, mutta parempaan mennään. Teillä on nyt ehkä jonkin sortin ymmärtämiskatkos, kuvittelisin. Mutta hakekaa apua, heti. Ihan vain sen takia että koko perhe voisi paremmin. Kukaan teistä ei ole syyllinen tilanteeseen. Ettekä ole yhtään muita huonompia vanhempia.
 
[quote="vieras";28631071]ootteko hakeneet apua? Lapsi ei koskaan tahallaan häiriökäyttäydy, vaan siihen on syynsä.[/quote]

no lapsetkaan ei ole tyhmiä ja joistakin yksilöistä on suorastaan hauskaa ärsyttää vanhempiaan
 
Väsymys voi yllättää kenet tahansa tuolloin olisi oivallista olla joku joka jeesaisi hieman voimien rajoilla keikkuen. Omaiset tahi ystävät voisivatko nuo auttaa... muistelisin kunnalta tai muilta järjestöiltä voisi myös saada apua. Vatsataudissa lastenkanssa otti niin koville jouduttuani kääntymään kunnanapuun saadakseni käytyä kaupassa, viikonlopun ostokset tehden. Tuolloin kaupat eivät olleet auki vkl. Kerää tietopankki pahanpäivänvaralle!
 

Yhteistyössä