Toggle sidebar

Saisko täältä tukea?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mei"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"Mei"

Vieras
Ois kiva saada vähän tukea vaikka ihan tuntemattomilta ihmisiltä!

Saatiin tänään huonoja uutisia, eli esikoinen on erityislapsi ja lääkärin mukaan sama sairaus on nuoremmillakin lapsilla :( Kyseessä vaikea dysfasia.Ihania lapsia kertakaikkiaan, rakastan heitä yli kaiken! Mutta tottakai elämä on erityislapsen kanssa vaikeampaa.
Lapsista saan voimaa,koska harrastaa en kerkeä MITÄÄN.Kotityöt kuuluvat mulle (iso omakotitalo isolla tontilla),samoin paperityöt,laskujen maksu (yhteisiltä tileiltä), lasten hoito jne.

Olen jaksanut hyvin,oikeasti,koska elämme onnellista elämää univelasta ja väsymyksestä,kiireestä huolimatta!

Mutta eipä taida parisuhteessa kaikki olla enää hyvin :( meillä oli tänään vuosipäivä, rahavaikeuksien vuoksi ei sen kummempaa suunniteltu kuin hyvää ruokaa,leffa ja ulkoilua lasten kanssa. Mutta mies vittuili mulle koko päivän eikä tehty mitään. Kuullostaa valjulta,mutta olisin halunnut vaikka yhden halauksen. rakkaudentunnustuksia ei ole tullut vuosiin ,eikä mitään muutakaan...Mitään kukkia tms en todellakaan edes odota,niitä ei ole tullut enää 10 vuoteen. Mutta edes se halaus....!

Vauva itki illasta 2 h ,erityislapsi roikkui jaloissa tapansa mukaan, ja silloin mietin että miten minä jaksan :O

Jotenkin tässä oli liikaa yhdelle päivälle!!!
 
Ymmärrän sua koska olen tuntenut tuon saman...Mitä jos sanoisit sille miehelles että kaipaat halausta ja muutenkin huomiota? Vaikeaa tiedän, mutta sano se vaikka kirjeessä
 
Teidän olisi varmasti hyvä päästä keskustelemaan johonkin ulkopuolisen kanssa? Ehkä miehellä sama olo kuin sinulla? Väsyttää kaikki. Onko teillä neljä lasta vai kuinka? Jos erikoisella on diagnoosi ja nuoremmillakin epäillään. 2kk vauvasta kai ei voi vielä sanoa.

Olisin itse ihan masentunut miehen ajattelemattomuudesta, huomion puutteesta ja siitä ettei hänen kanssaan voi jakaa vaikeita asioita.
 
Me ollaan oltu ´aina´yhdessä,ja olen itse muuttunut romanttiseksi hömpäksi nyt vanhemmiten.Mies pysynyt saman jässikkänä...Eipä kai häntä syyttääkään voi,kun itse olen se joka muuttui.
Minkäpä sitä itselleen voi,kun hellyyttä ja rakkautta tekisi mieli :(

Ihmettelen toisaalta mikä miehen väsyttäisi? Käy kyllä töissä,mutta muu aika onkin sitten vapaa-aikaa. Mulla yöt ovat vapaa-aikaa,eli vapaa-ajalla istun netissä ja siivoan, loppuajan nukun :D
lapsia tosiaan 4, ja diagnoosi vasta nyt esikoisella varmistunut.

Jo pelkästään näitten viestin voimalla jaksan taas <3 Kiitos!
 
[QUOTE="mei";28574863]Me ollaan oltu ´aina´yhdessä,ja olen itse muuttunut romanttiseksi hömpäksi nyt vanhemmiten.Mies pysynyt saman jässikkänä...Eipä kai häntä syyttääkään voi,kun itse olen se joka muuttui.
Minkäpä sitä itselleen voi,kun hellyyttä ja rakkautta tekisi mieli :(

Ihmettelen toisaalta mikä miehen väsyttäisi? Käy kyllä töissä,mutta muu aika onkin sitten vapaa-aikaa. Mulla yöt ovat vapaa-aikaa,eli vapaa-ajalla istun netissä ja siivoan, loppuajan nukun :D
lapsia tosiaan 4, ja diagnoosi vasta nyt esikoisella varmistunut.

Jo pelkästään näitten viestin voimalla jaksan taas <3 Kiitos![/QUOTE]

Meinasin, että jos häntä väsyttää tuo sama tunne kuin sinuakin. Että kaikki ei ole ihan kohdillaan, mutta tässä sitä vaan ollaan...arki...tuntuu joltain, muttei oikein itsekään löydä vastausta. Se usein etäännyttää ja väsyttää. Jutella pitäisi. Muttei oikein halua aiheeseen edes mennä.

Ihmisethän pitkässä suhteessa (elämänsä aikana) muuttuvat, et sä mitään väärää ole tehnyt. Nyt teidän vain pitäisi saada kompromisseja aikaan, että molemmilla olisi hyvä olla.

Ja lapset, varmasti on takaraivossa huoli lapsista. Sekin väsyttää. Saisiko tähän vertaistukea tms?

Voimia! Kyllä kaikki vielä järjestyy. Ole rehellinen itsellesi omista tunteistasi, se on hyvä alku.
 
Oletko sanonut sun miehelle suoraan, että kaipaat halia ja romantiikkaa?
Mun ystävä valittaa aina parisuhdeongelmia, hänen tilanteessaan suurin ongelma kuulostais olevan siinä, että vaimo luulee miehen lukevan ajatuksia.
Jos et osaa sanoa, niin kirjoita kirje. Hei rakas! Mä rakastan sua kovasti ja haluaisin enemmän läheisyyttä, halia ja syliä. Saisin siitä lisää voimia hoitaa näitä vaikeita tilanteita joita nyt on tullut eteen. Voitaisko yhdessä opetella uusi 'halitapa'?
 
Haluaisin huomauttaa, että dysfasia ei ole sairaus. Dysfasia on poikkeava ominaisuus. Mutta ei se muuksi muuta sitä, että diagnoosien vastaanottaminen ja erityislasten kaikkiin erityisiin tarpeisiin vastaaminen on kovaa työtä.

Vaikka mies ei tekisikään niin paljon kuin kirjoittaja, eikö rouvat täällä voi ajatella, että miestäkin saattaa masentaa esim. nuo diagnoosit. Ja siksi on vähävoimainen ja ärtynyt. Meidän voimavarat on erilaisia.
 
[QUOTE="vaimo";28574918]Oletko sanonut sun miehelle suoraan, että kaipaat halia ja romantiikkaa?
Mun ystävä valittaa aina parisuhdeongelmia, hänen tilanteessaan suurin ongelma kuulostais olevan siinä, että vaimo luulee miehen lukevan ajatuksia.
Jos et osaa sanoa, niin kirjoita kirje. Hei rakas! Mä rakastan sua kovasti ja haluaisin enemmän läheisyyttä, halia ja syliä. Saisin siitä lisää voimia hoitaa näitä vaikeita tilanteita joita nyt on tullut eteen. Voitaisko yhdessä opetella uusi 'halitapa'?[/QUOTE]

EI EI JA EI!!! Tuohan on vastoin kaikkia palstan neuvoja (joita on vain se Yksi)

Älä puhu miehesi kanssa, nyt vain alat järjestelemään eroa mutta muista ettet hiiskahdakkaan siitä miehellesi. Sitten kun laukut on pakattu niin silloin voit sanoa miehellesi että jätät hänet. Vielä parempi että lähdet ja jälkikäteen hienosti esim facen viestillä kerrot että täämä oli nyt tässä. ÄLÄ anna miehellesi mitään mahdollisuutta estää sinun onneasi: EROA.
 
[QUOTE="viiraska";28575201]Haluaisin huomauttaa, että dysfasia ei ole sairaus. Dysfasia on poikkeava ominaisuus. Mutta ei se muuksi muuta sitä, että diagnoosien vastaanottaminen ja erityislasten kaikkiin erityisiin tarpeisiin vastaaminen on kovaa työtä.

Vaikka mies ei tekisikään niin paljon kuin kirjoittaja, eikö rouvat täällä voi ajatella, että miestäkin saattaa masentaa esim. nuo diagnoosit. Ja siksi on vähävoimainen ja ärtynyt. Meidän voimavarat on erilaisia.[/QUOTE]

Meinasin juuri korjata samaan suuntaan. En tiedä lasten ikää, mutta omaa arkea helpotti aikoinaan suunnattomasti kun toisen erityislapsen äti sanoi ''opeta omatoimisuutta.
Tästä johtuen haluaisin tietää lasten iät. Nykyisin yksi suurimmista erityislapsi ongelmista on se että apua tarjotaan liikaa. Lapset oppivat turhan helposti että aina saa apua. (Aina saakin apua, kunhan ensin YRITTÄÄ ITSE).
Sama pätee kotona tekemiseen, jotakin voi tehdä ITSE, aina ja kaikessa toiminnassa ei tarvitse olla vanhempien mukana.
 
[QUOTE="viiraska";28575201]Haluaisin huomauttaa, että dysfasia ei ole sairaus. Dysfasia on poikkeava ominaisuus. Mutta ei se muuksi muuta sitä, että diagnoosien vastaanottaminen ja erityislasten kaikkiin erityisiin tarpeisiin vastaaminen on kovaa työtä.

Vaikka mies ei tekisikään niin paljon kuin kirjoittaja, eikö rouvat täällä voi ajatella, että miestäkin saattaa masentaa esim. nuo diagnoosit. Ja siksi on vähävoimainen ja ärtynyt. Meidän voimavarat on erilaisia.[/QUOTE]

Iso kiitos kaikille,ja varsinkin kiitos tästä kirjoituksesta!

Mieshän ei siis puhu, koska dysfasia on periytynyt häneltä. Olin 16 v kun alettiin seurustella,ja silloin oli vaan hienoa kun oli hiljainen ja rauhallinen mies,kun kavereiden miesystävät olivat rääväsuita..
Mieskin sai tämän diagnoosin (epävirallisena) vasta n.vuosi sitten.
Googleen en ole edes koskenut,vaan kaikki tieto joka mulla on dysfasiasta,on suoraan lääkärin suusta.

Ymmärsi kyllä että hääpäivä olisi voinut mennä paremminkin,ja ´lupasi´että tänään on parempi päivä.No se ei muuta minun mieltäni mihinkään suuntaan.
Yhdessä ollaan ja pysytään,mutta pettynyt olen ja pettymään tulen vielä monta kertaa..Niinkuin varmaan mieskin minuun.
 
[QUOTE="aapee";28577181]Iso kiitos kaikille,ja varsinkin kiitos tästä kirjoituksesta!

Mieshän ei siis puhu, koska dysfasia on periytynyt häneltä. Olin 16 v kun alettiin seurustella,ja silloin oli vaan hienoa kun oli hiljainen ja rauhallinen mies,kun kavereiden miesystävät olivat rääväsuita..
Mieskin sai tämän diagnoosin (epävirallisena) vasta n.vuosi sitten.
Googleen en ole edes koskenut,vaan kaikki tieto joka mulla on dysfasiasta,on suoraan lääkärin suusta.

Ymmärsi kyllä että hääpäivä olisi voinut mennä paremminkin,ja ´lupasi´että tänään on parempi päivä.No se ei muuta minun mieltäni mihinkään suuntaan.
Yhdessä ollaan ja pysytään,mutta pettynyt olen ja pettymään tulen vielä monta kertaa..Niinkuin varmaan mieskin minuun.[/QUOTE]


Tuota.. siis mieheltäs on tullut ne geenit minkä vuoksi lapset on hankalia,mutta silti sä oot se joka hoitaa lapset...eikä saa suhteeltakaan mitään. hmmm. ei nyt ihan reilulta kuulosta.

ps. ei se dysfasia estä aikuista miestä puhumasta,jos mies ei osaa puhua, ottaa huomioon puolison tarpeita, niin menkää P a r i t e r a p i a a n!
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa