A
ap.
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ystävyydellä;28569598:Aikuisissa on valitettavasti kaikenlaisia mätämunia, usko pois. En viitsi edes kertoa, mitä ystävälleni kävi ja vielä ihan nelikymppisenä. Hyväksikäyttäjiä on aina, joten parasta vastalääkettä on oma henkinen kasvu, jotta voi jättää kiusaajat omaan arvoonsa.
Minusta sinun ei kannattaisi keskittyä siihen, miten suhtautua kiusaajiin tai miten puolustautua, jos satutte tapaamaan. Käytä voimavarasi siihen, että opettelet pitämään itsestäsi ja arvostamaan itseäsi. Listaa joka päivä vaikka kuusi myönteistä asiaa itsestäsi, kyvyistäsi ja elämästäsi. Etkä laita joka päivä tai viikko niitä samoja! Mene peilin eteen, katso itseäsi ja kehu itsessäsi jotain. Ääneen. Opettelet ajattelemaan, että peilistä katsoo ihan ok tyyppi. Hommassa menee aikansa, mutta kun lopulta tajuat oman arvosi, sinun ei tarvitse ajatella, mitä kiusaajat ajattelevat sinusta. Sinä kasvat henkisesti ja samalla kiusaajat kutistuvat kärpäsenpaskaksi ikkunassa. Sen saa pois vaikka kynnellä raaputtamalla, sillä se on vain pinnassa eikä enää sisälläsi.
Sinun sisälläsi asuu ihminen, jota sinun on alettava arvostaa. Ihan riippumatta siitä, minkälainen naamataulu peilistä kurkkaa vastaan. Itsearvostusta sinulta ei voida saada pois, se on sinun kilpesi.
Tosi hyviä vinkkejä.
Mutta mä tarviin vinkkejä myös siihen et miten ratkasen kiusaamisen jos se alkaa uudestaan...? jos ne samat ihmiset tulee ja saa jotenkin sen aikaan. Kun tähänkin asti ei oo oikeen mikään auttanu, aiemmin mä en ees yrittäny sillon kun se kiusaaminen oli päällä... en kertonu kotona, kun niillä on muutenkin jo ongelmia tai koulussa, koska aattelin et se ois ollu noloo rollimista. Sit kiinostuin kiusaamisen jälkeen yhdestä tyypistä ja yritin sen kanssa kaikkeni, mut ei se riittäny! se painostus mikä tuli siltä puolelta oli liian kova pala, niinku yleensä... oon nähny tuhat ja sata kertaa miten se homma toimii ;C