nator 1.6.2013 6:26
Liittynyt:
Tämä ansaitsee mielestäni oman ketjunsa, koska kriittinen kirjoitus tulee tällä kertaa oman puolueen sisältä.
Erittäin yllättävää, koska puoluekuri ja yleinen pelkuruus on ylläpitänyt valhetta virallisissa keskusteluissa aina tähän saakka.
Kaverille ei liene luvassa kovinkaan ruusuista uraa Demareiden organisaatiossa? Totuuden puhuminen määritellään nykyään usein vihapuheeksi.r
Kreikan vakuusjärjestelystä — Valtteri Aaltonen
Kreikan Suomelle myöntämien vakuuksien luonne on nyt varmistumassa valtiovarainministeriön julkistettua loputkin vakuusjärjestelyä koskevat asiakirjat. Ministeriö julkaisi tällä viikolla KHO:n päätöksen mukaisesti mm. Suomen ja Kreikkalaispankkien väliset sopimukset.
Tämän hetkisen kuvan perusteella vakuuksissa ei ole kyse varsinaisista vakuuksista, vaan tiettyä tilannetta varten luodusta johdannaisjärjestelystä. Järjestely kattaa tietyn osan Suomen tappioista, mikäli Kreikka yksipuolisesti jättää maksamatta Euroopan rahoitusvakausvälineelle (ERVV) velkansa, joita Suomi on taannut.
Olennaista järjestelyssä on, että se kattaa vain tappiot, jotka aiheutuvat Kreikan ERVV-velkoihin liittyvästä sopimusrikkomuksesta. Siis vain siitä, että Kreikka omalla päätöksellään yksipuolisesti jättää velkansa maksatta. Tämä käytännössä tarkoittaisi Kreikan valtion konkurssia ja lähtöä eurosta. Sen sijaan, mikäli tappioita tulee velkojien sopimista velkojen leikkauksista, laina-aikojen pidennyksistä tai korkojen alentamisesta, eli sen tyypisistä velkajärjestelyistä, joita tähän mennessä on Kreikan kohdalla tehty juuri euroeron välttämiseksi, ei vakuusjärjestely kata Suomen tappioista senttiäkään. Vakuuksien arvo on myös huomattavasti alle Suomen vastuiden. Tätä on selitetty sillä, että takaustappioiden tullessakaan ei ERVV:n tappioiden odoteta olevan koko Kreikan velkojen suuruisia, vaan arvio on, että veloista leikataan osa ja siis tappiot ovat osittaisia. Tämä on täysin pätevä arvio silloin, kun kyseessä on hallittu velkajärjestely. Mutta kun nyt muistetaan, että vakuusjärjestely ei kata tällaista tilannetta. Jos taas kyseessä olisi Kreikan konkurssi ja ero eurosta, ei ole mitään takeita, että Kreikka tällaisessa tilanteessa vaivautuisi maksamaan edes osaa veloistaan. Valtion käytännöllinen konkurssihan toteutuu niin, että se ilmoittaa jättävänsä velkansa maksamatta. Suvereenilta valtiolta niitä ei pystytä ulosmittaamaan.
Hankalaksi vakuusjärjestelyn tekee se, että Suomi maksoi ihan konkreettista rahaa siitä. Sitä vastaan on luovuttu ERVV:n korkotuotoista. Järjestelystä tehtiin aikanaan taloudellisesti sen verran kallis, etteivät muut takaajamaat sellaista ryhtyisi vaatimaan. Jos vakuusjärjestely olisi oikeasti ollut hyvä, olisivat tietysti myös muut valtiot sellaisen halunneet ja tuolloisessa tilanteessa ei ollut tarkoituksenmukaista lähteä puuhaamaan ERVV:n takaajavaltioille oikeita vakuuksia. ERVV:n tarkoitus oli ja on palauttaa Kreikan valtio takaisin avoimille rahoitusmarkkinoille ja täysiarvoiset vakuudet ERVV:n lainoista olisivat syöneet aika pitkälti sen hyödyn, mikä ERVV:n luotoista olisi tullut.
Valtiovarainministeriöstä on toppuuteltu vakuusjärjestelystä noussutta meteliä ja muistutettu, että vaikka vakuudet eivät turvaa vapaahtoisiin järjestelyihin perustuvia tappioita, niin vapaaehtoisia järjestelyitä voidaan tehdä vain kaikkien rahoittajamaiden yhteispäätöksellä, ja kyllähän Suomi tuolloin valvoo etuaan, eikä suostu tällaisiin.
Mietitäänpä tuota väitettä silti hetken. Jos ollaan taas tilanteessa, jossa Kreikka ei kykene maksamaan erääntyviä velkojaan (tämän hetkisen kehityksen perusteella tuossa tilanteessa voidaan olla aika pian) niin ERVV velkoja taanneilla eurovaltioilla on kaksi vaihtoehtoa. Joko Kreikan lähtö eurosta tai vapaaehtoinen saatavien leikkaaminen. Kuinka moni uskoo, että mikäli muut maat ovat lähtemässä velkojen leikkaamiseen, niin Suomi yksin ilmoittaisi, että ei käy, ja olisi yksin valmis aiheuttamaan Kreikan lähdön eurosta. Minä ei usko.
Kreikan pelastusoperaatiot eivät ole menneen mitenkään erityisen hyvin tähän mennessä. Tuloksena on vuosia jatkunut äärimmäisen syvä lama Kreikassa, josta ei näy ulospääsyä, kun Kreikan velkataakka vain kasvaa. Nykysillä välineillä ei ole Kreikan onglemia onnistuttu ratkomaan, vaan ainostaan lykätty niiden aiheuttamia tappioita eteenpäin (jokainen joka on ottanut krapularyyppyjä tietää miten homma toimii). Toisaalta poliittisista syistä rakennellut rahoitusvälineet ja EKP:n tuki ovat levittäneet arvoltaan hyvin kyseenalaisia kriisimaiden ja niiden huonossa hapessa olevien pankkien velkakirjoja ylihinnoiteltuina eurojärjestelmään. Tätä samaahan Amerikkalaiset pankit harrastivat muutama vuosi sitten subprime-asuntolainoilla. Eikä se ainakaan silloin mennyt kovin hyvin.