Kallion seuraaja
Olen seurannut sitä silmä kovana, eikä siihen ole tullut muutoksia.
Tulen raportoimaan jos siihen tulee muutoksia
Tulen raportoimaan jos siihen tulee muutoksia
Kalifornian Death valley (Kuollut laakso) -nimisessä autiomaassa on suuri joukko kivenlohkareita, mitkä näyttävät liikkuvan itsekseen. Ne jättävät jälkeensä selvät urat, mitkä todistavat niiden liikkuvan. Laakso on vaikeakulkuinen ja täysin asumaton, joten ihmisten toimesta ne eivät liiku. Tietysti erilaisia teorioita liikkumisen syistä on esitetty, mutta mikään niistä ei vakuuta kaikkia tutkijoita. On esim. oletettu, että ne liikkuisivat sateen liukastamalla pinnalla tai kylmän kauden lopulla jäälohkareiden mukana. Mutta todistettavasti ne liikkuvat myös kesällä ja kuivan kauden aikana, mikä on todettu vuosia kestäneissä seurantatutkimuksissaOlen seurannut sitä silmä kovana, eikä siihen ole tullut muutoksia.
Tulen raportoimaan jos siihen tulee muutoksia
Oletko varma, ettei se ole käynyt yöjalassa, kun olet ollut nukkumassa? Vai oletko järjestänyt varmuuden vuoksi esimerkiksi kameravalvonnan?Edelleenkin se on muuttumattomana paikallaan, eikä ole edes siirtynyt.
On tallentava kamerajärjestelmä viritettyOletko varma, ettei se ole käynyt yöjalassa, kun olet ollut nukkumassa? Vai oletko järjestänyt varmuuden vuoksi esimerkiksi kameravalvonnan?
Repesin. Aamun huumoripläjäyskin tuli sit. Palsta ei petä tänään!Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;28531977:Vau. Olet varmasti I paikalla, jos se tekee jotain yllättävää.
laita kuvaIhan kuin se olisi tänään liikahtanut vähäsen