Miksi sitä vettä pitäisi kiskoa litroittain joka päivä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aapee"

Vieras
Lähinnä puhun nyt laihdutusmielessä, mutta onhan ne suositukset muutenkin ihan älyttömiä. Kaikissa noissa kotimaisissa laihdutusohjelmissa käsketään juomaan vähintään kolme litraa vettä päivässä ja esim. nutrauksenkin kanssa on sama kehotus.

Mihin tämä perustuu, mitä hyöytyä siitä on? Joku "kuona-aineiden poistuminen uhhuhuhuhu" on ainakin urbaanilegendaa, ihmiskehossa on elimet sitä varten eikä kehoon keräänny mitään ylimääräistä "likaa" joka lähtisi jollain poppakeinolla liikkelle, vaikka se ihan raflaavalta kuulostaakin.

Itse dieettailen todella pienillä kaloreilla ja koko ajan on kyllä vesipullo lähettyvillä, mutta en mä usko että kolmea litraa menee päivässä. Muutenkin saa juosta vessassa koko ajan, en ymmärrä miten se työelämässä olisi mahdollista jos pitäisi koko ajan lipittää menemään.
 
En tiedä, eikä sitä tarvikaan juoda niin paljon. Itse juon talviaikaan lasillisen tai kaksi päivässä, kesällä voi mennä kolmekin. Ja ihan hyvin pärjään ja pissaakin tulee.
 
Emmä tiedä paljon pitäisi juoda, mutta itselläni on ainakin pakko juoda se about kolme litraa päivässä.
Suuta kuivaa jatkuvasti muuten. En voisi kuvitella pärjääväni parilla lasillisella päivässä. :o
 
Litra tolkulla juominen tuskin on välttämätöntä, mutta
# vesi ylläpitää nestetasapainoa
#vesi auttaa painon hallinnassa
#vesi lisää aineenvaihdutaa mm. lihaksissa
#vesi vaikuttaa ihoon
#vesi auttaa munuaisia
#vesi ylläpitää normaalia suolentoimintaa

http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=3600108
 
Mullakin kuivaa kyllä suuta ja juuri siksi on tuo pullo koko ajan vierellä. Arviolta juon varmaan pari litraa päivässä, jos vähän huviksenikin juon. Yöllä on oltava vesipullo vierellä koko ajan. En vain näe mitään järkevää syytä, miksi pitäisi juoda useita litroja jos ei janota. Harva varmastikaan parilla lasilla pärjää muutenkaan, mutta kolme litraa tai enemmän on kyllä tosi paljon.
 
Juon ihan vapaaehtoisesti.
Ei tartte juosta koko ajan vessassa.
Juon päivässä vähintään litran vettä, sekin on jo siinä ja siinä että onko hyvä.
Eron huomaa kyllä, muutoin on selkäkipuja (munuaiset?), päänsärkyä, en jaksa salilla enkä muutenkaan yhtä hyvin, iho on huonommassa kunnossa, maha ei toimi kunnolla..
 
[QUOTE="aapee";28511647]Mullakin kuivaa kyllä suuta ja juuri siksi on tuo pullo koko ajan vierellä. Arviolta juon varmaan pari litraa päivässä, jos vähän huviksenikin juon. Yöllä on oltava vesipullo vierellä koko ajan. En vain näe mitään järkevää syytä, miksi pitäisi juoda useita litroja jos ei janota. Harva varmastikaan parilla lasilla pärjää muutenkaan, mutta kolme litraa tai enemmän on kyllä tosi paljon.[/QUOTE]

Mulla on myös pullossa koko ajan vettä. Aamulla jo heti tunnin sisällä heräämisestä menee litra, toinen litra on mennyt jo ennen lounasaikaa, kolmas iltapäivän aikana ja illalla vielä 0,5-1l.
Keskimäärin arviolta jotain 3-4l per päivä.

Tosin tuskin joisin, jos ei janottaisi. Mulla vaan tulee tosi nopeesti jano.
Purkansyönti vähän auttaa, ettei ihan janokuoleman partaalla ole heti jo yhden litran juotuaan.
Eli joo, en mäkään pidä järkevänä juoda välttämättä enempää kuin ne muutaman lasillisen päivässä, sillä nestettähän saa paljon muustakin, kuin vedestä. :)
 
Juominen on laihduttajille juurikin tärkeää juoda munuaisia auttaakseen. Laihduttaessa kun kaikki myrkyt lähtee liikkeelle mitä sinne elimistöön on kerääntynyt. Ja tämä ei siis mitään mutu-tietoa vaan ihan todellista, esim. raskasmetalleja ja torjunta-ainejämiä ym vapautuu verenkiertoon. Toki vesi auttaa myös suolen toimintaa, estää kuivumista kun laihduttaja ei saa sitä nestettä niin paljon ruuastakaan kuin ennen. Lisäksi täyttää vatsaa ja helpottaa näin nälän hallintaa. Toki runsaasti juodessa pitää sitten pitää huolta suolatasapainostakin ettei tule ongelmia sydämen kanssa.
 
Mulla on myös pullossa koko ajan vettä. Aamulla jo heti tunnin sisällä heräämisestä menee litra, toinen litra on mennyt jo ennen lounasaikaa, kolmas iltapäivän aikana ja illalla vielä 0,5-1l.
Keskimäärin arviolta jotain 3-4l per päivä.

Tosin tuskin joisin, jos ei janottaisi. Mulla vaan tulee tosi nopeesti jano.
Purkansyönti vähän auttaa, ettei ihan janokuoleman partaalla ole heti jo yhden litran juotuaan.
Eli joo, en mäkään pidä järkevänä juoda välttämättä enempää kuin ne muutaman lasillisen päivässä, sillä nestettähän saa paljon muustakin, kuin vedestä. :)

Onkohan tuollainen juominen normaalia siis janottaminen?
Oletko jutellu lääkärin kanssa? voisko olla joku sairaus?
 
En tupakoi, mutta vettä juon jo yksistään tuon 3 litraa päivässä ja varmaan parhaana reippaasti ylikin. Siihen päälle kaikki muu neste ni kyllähän tuota kertyy. Tämä ei muuten ole mulle edes vaikeaa, vaan todellakin sitä menee ihan huomaamatta.
 
[QUOTE="vieras";28512365]Niin ja tupakan lisäksi tietysti runsas kahvinjuonti lisää nesteentarvetta = janoa.[/QUOTE]

Entäs kun ei juo kahviakaan, kun joskus harvoin?
 
[QUOTE="aapee";28511596]Lähinnä puhun nyt laihdutusmielessä, mutta onhan ne suositukset muutenkin ihan älyttömiä. Kaikissa noissa kotimaisissa laihdutusohjelmissa käsketään juomaan vähintään kolme litraa vettä päivässä ja esim. nutrauksenkin kanssa on sama kehotus.

Mihin tämä perustuu, mitä hyöytyä siitä on? Joku "kuona-aineiden poistuminen uhhuhuhuhu" on ainakin urbaanilegendaa, ihmiskehossa on elimet sitä varten eikä kehoon keräänny mitään ylimääräistä "likaa" joka lähtisi jollain poppakeinolla liikkelle, vaikka se ihan raflaavalta kuulostaakin.

Itse dieettailen todella pienillä kaloreilla ja koko ajan on kyllä vesipullo lähettyvillä, mutta en mä usko että kolmea litraa menee päivässä. Muutenkin saa juosta vessassa koko ajan, en ymmärrä miten se työelämässä olisi mahdollista jos pitäisi koko ajan lipittää menemään.[/QUOTE]

Se kuona-aineiden poistuminen kun ei oo mitää legendaa. Tai näytäs tutkimus jossa todetaan asian olevan niin. Ennemmin uskon niitä tohtoreita jotka sanovat niin kun palstatotuuksia. Tossaha joku jo lateli niitä hyötyjä. Mä juon ehkä 1,5l vettä päivässä, toisinaan vähemmän mutta kuitenkin.Ei sitä sentää litratolkulla kukaa käske juomaan.
 
[QUOTE="vieras";28512090]Onkohan tuollainen juominen normaalia siis janottaminen?
Oletko jutellu lääkärin kanssa? voisko olla joku sairaus?[/QUOTE]

En tiedä, kyllä se välillä itseäkin ihmetyttää. Tuo janontunne on lisääntynyt viimeisen puolen vuoden aikana, lisäksi on tullut jumalaton aamuturvotus (sormukset ei liiku).
Täytyy kysellä lääkäriltä, kunhan se ei rupea mitään panikoimaan. Tai sit kysyis vaan joltain tuntemattomalta.

Tupakoin jonkin verran (en edes päivittäin), mutta ennen lasta tupakoin paljon säännöllisemmin ja määrällisesti hurjasti enemmän, eikä silloin janottanut.
Kahvia en ole ikinä juonut.
 
- Veden juominen nopeuttaa aineenvaihduntaa; kun aineenvaihdunta nopeutuu niin sekin jo helpottaa laihduttamista.
- Lisäksi kun alkaa sekä liikkumaan (pelkkä kävelykin on hyvä) sekä juomaan vettä niin se poistaa ylimääräisen nesteen kehosta mikä sekin jo usein pudottaa 3-5 kiloa painoa.
-> Useimmat ylimainoiset ovat "pöhöttyneitä", se tulee vääränlaisesta ravinnosta (mm. liikaa suolaa), liian vähäisestä liikunnasta ja liian vähäisestä veden juonnista.
- Lisäksi veden juomisella voidaan huijata kylläiyyden tunnetta. Kun juot lasillisen vettä ateriaa ennen ja aterian jälkeen niin et ehkä tarvi santsiannosta itse ruokaa ja sekin vähentää kalorien saantia.
- Vesilasi jatkuvasti esillä; työpisteellä, tietokoneella, tv,tä kattellessa niin siitä tulee hyvä rutiini. Kun saa jotain kostuketta kurkkuun niin se voi vähentää napostelun tarvetta.
- Kyllä vedenjuomisella laihtuu ja hampaatkin tykkää siitä enemmän kuin virvoitusjuomista.
 
No jos juot kahvia esim, se poistaa nesteitä ja tarvitset vielä enemmän vettä.

Itse koin juovani tarpeeksi, kävin kehonkoostumusmittauksessa ja olin vähän kuiva :O
 
Se kuona-aineiden poistuminen kun ei oo mitää legendaa. Tai näytäs tutkimus jossa todetaan asian olevan niin. Ennemmin uskon niitä tohtoreita jotka sanovat niin kun palstatotuuksia. Tossaha joku jo lateli niitä hyötyjä. Mä juon ehkä 1,5l vettä päivässä, toisinaan vähemmän mutta kuitenkin.Ei sitä sentää litratolkulla kukaa käske juomaan.

No ihan yleinen suositus on joku 2-3 litraa ja mun mielestä se on tosi paljon. Oletko sinä myös niitä, jotka uskovat näihin detox-laastareihin, jotka laitetaan jalanpohjiin yöksi ja sitten niihin imeytyy kaikkea iiks-kuona-aineita ja aamulla ne haisee pahalle? :)) Ihmisruumis osaa puhdistaa itsensä ihan itse, siihen on elimet ja tottakai vettä täytyy jonkin verran juoda että esimerkiksi munuaiset toimivat kunnolla, mutta mua huvittaa ja ihmetyttää nämä suositukset ja noiden mystisten kuona-aineiden pelko.

Meitä naisia on näköjään helppo höynäyttää "puhdistuskuureilla" sun muilla, jos ei ole tietoa ihmisen anatomiasta ja kehon toiminnasta sen enempää. Ja kyllähän se kuulostaa myyvältä, jos sanotaan, että "kehoon kertyy hurjia määriä kaikkea paskaa joka aiheuttaa päänsärkyä ja kainalokutinaa ja peppukipua, mutta tällä kahden viikon yrttiliemellä ne poistuvat kehostasi ja tunnet olosi kuin uudeksi ihmiseksi!"
 
Se kuona-aineiden poistuminen kun ei oo mitää legendaa. Tai näytäs tutkimus jossa todetaan asian olevan niin. Ennemmin uskon niitä tohtoreita jotka sanovat niin kun palstatotuuksia. Tossaha joku jo lateli niitä hyötyjä. Mä juon ehkä 1,5l vettä päivässä, toisinaan vähemmän mutta kuitenkin.Ei sitä sentää litratolkulla kukaa käske juomaan.
En pikaisella googletuksella löytänyt YHTÄKÄÄN lääketieteellistä sivustoa tai tutkimusta, jossa sanottaisiin että kuona-aineita kertyy kehoon ja niiden poistumiseen tarvitaan jotain poppaskonsteja. Sen sijaan lääkäritkin ovat sanoneet, että ne poistuvat ulosteena ja pissan mukana luonnollista kautta. Nyt sinä voisit sitten näyttää minulle vastaavasti tohtoriesi tutkimukset, jotka väittävät toista.
 

Yhteistyössä