Mä olen niiiiiiiiiiin kateellinen teille! Ollaan oltu aivan ihanissa nimiäisissä, jotka ovat kaikki olleet minulle merkityksellisempiä kuin oman lapseni kastejuhla, vaikka oma lapsi on toki rakkain ja tärkein. Miehen mielestä ristäisiten poisjättö aiheuttaisi liikaa ongelmia suvun kanssa, joten on sitten vedetty ristimällä.
Olemme olleet kumminkin roolissa muutamissa nimijuhlissa. Itse olen niin ateistipiireistä etten tunne ketään kenelle kummius merkitsisi kristillistä kasvatusta, vaan kyse on juurikin "aikuisesta ystävästä".
Kaava, jonka itse ottaisin käyttöön on sitä minkä olemme kokeneet kivana.
Alkumaljat: Vanhemmat toivottavat tervetulleiksi oman yhteisönsä juhlimaan uutta elämää ja kertoo haluavansa juuri tämän yhteisön myös lapselleen. Vanhemmilta rennosti pari sanaa nimistä (joka on kerrottu jo kaikille, mutta syistä miksi valitty, historiasta jne.). Jokunen hassu juttu lapsesta.
Isovanhempien puhe/ esitys
Kummien puhe/ esitys (kummitodistuksten jako)
Jos joku osaa soittaa tai laulaa niin sitä ehdottomasti. (biisitoiveet itselläni Johanna Kurkelan "ainutlaatuinen", tai Yön "ihmisen poika").
Hyvää ruokaa, rentoa fiilistä ja jutustelua tuttujen kesken.
Itsen olen kokenut nämä kaavat niin paljon koskettavimpina kuin ristiäiset.