Kaikki joita ärsyttää lihapiirakka jonka tein vkon ruokahaasteeseen

  • Viestiketjun aloittaja lucifer
  • Ensimmäinen viesti
haistkuuleshit
[QUOTE="vieras";28356631]:D tykkään :D

Minun äitini jo alkoi isälle tuumimaan, että "Taasko sitä p*rkeleen kuhaa pitää tehdä". :D Isä sai nyt talven aikaan 130 kuhaa... Sitä söi naapureiden kissoista lähtien kaikki kenelle vain kelpasi..[/QUOTE]

terveisiä vaan kuspää iskälles!
pistää vihaksi tommonen kuhan tuhlaus ja alamittaisten pamputtaminen,tarttis varmaan tulla sinne pamputtamaan jotakuta ja luultavasti polttamaan verkot.
siinä sitten ihmetellään kalastus foorumeilla miksi ei kuhaa nouse.
 
lucifer
lucifer

olisin kysynyt noista kantarelleista. niitä en ole kuivannut kun mulle on sanottu että niistä ei tule hyvin, mutta onko ne kuivattuna ihan ok?
kuivaan suppilovahverot ja mustat torvisienet ja minusta ne on näppärät käyttää sellaisena. kantarellit olen pakastanut, mutta jos ne voi kuivata siirryn jatkossa siihen.
ihanhan nuo on toiminu kuivattunakin. ensimmäisen kerran kuivasin viime vuonna kun sain niin hyvän määrän niitä ja ei pakastimeenkaan kaikki mahtunu muun lisäksi.
 
"vieras"
terveisiä vaan kuspää iskälles!
pistää vihaksi tommonen kuhan tuhlaus ja alamittaisten pamputtaminen,tarttis varmaan tulla sinne pamputtamaan jotakuta ja luultavasti polttamaan verkot.
siinä sitten ihmetellään kalastus foorumeilla miksi ei kuhaa nouse.
Ei meillä kuule alamittaista kuhaa olla koskaan syöty. Isä jos on samoilla vesillä kalastanut 60 vuotta, niin kait tuo nyt parhaimmat paikat tuntee... Ja tekee kalastuksen valvontaa siinä ohessa kesät talvet... Jos tulet polttamaan verkot, niin saatat samalla polttaa parin muunkin kalastajan, joiden verkot on nostettu "kuivumaan" isän toimesta :D
 
terveisiä vaan kuspää iskälles!
pistää vihaksi tommonen kuhan tuhlaus ja alamittaisten pamputtaminen,tarttis varmaan tulla sinne pamputtamaan jotakuta ja luultavasti polttamaan verkot.
siinä sitten ihmetellään kalastus foorumeilla miksi ei kuhaa nouse.
Samoilla linjoilla olen.
On kyllä törkeää nostaa arvokasta kalaa enemmän kuin sitä voi kuluttaa.
 
määä
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;28356600:
Jep, aina kun kalassa käydessäni tuon kuhaa kotiin niin vaihdan kumisaappaat ja erävermeet forrestereihin ja pöytään laitetaan oikein silitetty pöytäliina niin olo tuntuu ruokaillessa tosi äveriäältä. :D
No onhan se oikeasti äveriästä, jos on niin rikkaat kalavedet. Mä en ole tollaisesta kuhasta ennen kuullutkaan, että se on joku arvokala, mutta viime kesänä panin merkille että sitä kaverin isä mökkijärvestä kovasti pyyteli. Ehkäpä se yhden vuodessa saa, ei haukikaan ole jokaviikkoinen katiskasaalis vissiin tuolla, verkkoja saa pidellä ihan tyhjänä päiväkausia jne.
Maksaahan ne muuten luvatkin niin paljon, että aika äveriäs olo pitäisi olla, kun sille parille hauelle tulee noin jotain 50e hintaa, ja lisäksi saa päiväkaudet tehdä sen eteen töitä.
Että ootteko lainmukaiset maksut kaikki pulittaneet näistä pöytänne antimista, kysyn vaan...
 
[QUOTE="vieras";28357272]Ei meillä kuule alamittaista kuhaa olla koskaan syöty. Isä jos on samoilla vesillä kalastanut 60 vuotta, niin kait tuo nyt parhaimmat paikat tuntee... Ja tekee kalastuksen valvontaa siinä ohessa kesät talvet... Jos tulet polttamaan verkot, niin saatat samalla polttaa parin muunkin kalastajan, joiden verkot on nostettu "kuivumaan" isän toimesta :D[/QUOTE]
Lähinnä kyse taitaa olla tuosta turhasta kalastamisesta. Miksi sitä arvokasta kalaa pitää nostaa oikein naapurin kissoillekin kun muille ei enää kelpaa?
Kiellettyähän tuo ei ole mutta moraalisesti kyllä kusipäistä touhua.

Vähän sama juttu kuin metsästäjä kävisi vain ammuskelemassa metsän eläimiä ja jättäisi ne sinne varisten syötäviksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja määä;28357301:
No onhan se oikeasti äveriästä, jos on niin rikkaat kalavedet. Mä en ole tollaisesta kuhasta ennen kuullutkaan, että se on joku arvokala, mutta viime kesänä panin merkille että sitä kaverin isä mökkijärvestä kovasti pyyteli. Ehkäpä se yhden vuodessa saa, ei haukikaan ole jokaviikkoinen katiskasaalis vissiin tuolla, verkkoja saa pidellä ihan tyhjänä päiväkausia jne.
Maksaahan ne muuten luvatkin niin paljon, että aika äveriäs olo pitäisi olla, kun sille parille hauelle tulee noin jotain 50e hintaa, ja lisäksi saa päiväkaudet tehdä sen eteen töitä.
Että ootteko lainmukaiset maksut kaikki pulittaneet näistä pöytänne antimista, kysyn vaan...
Ei unohdeta sitä että kalastusvälineisiin lienee uponnut tuhansia :D

Itse en kalasta verkoilla vaan harrastan virkistyskalastusta lähinnä uistellen, niin useimmiten kalareissulta tulee palattua vain kokemusta rikkaampana.

Kuha on muuten yksi kaupan kalatiskin kalleimmista kaloista.
 
määä
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;28357333:
Ei unohdeta sitä että kalastusvälineisiin lienee uponnut tuhansia :D

Itse en kalasta verkoilla vaan harrastan virkistyskalastusta lähinnä uistellen, niin useimmiten kalareissulta tulee palattua vain kokemusta rikkaampana.

Kuha on muuten yksi kaupan kalatiskin kalleimmista kaloista.
Niin tietysti ne välineet. Tuollakin mökkijärvellä kun katsoo sitä touhua, varsinkin sorsanmetsästyksen aikaan, siellä on perhana maastokuvioiset veneet, ukoilla samanlaiset ulkoilupuvut, varmasti kalliit siis... Ja maasturilla ajellaan jostain satojen kilometrien päästä hakemaan sitä "ilmaista ruokaa".

Mun ex-avopuoliso oli metsä- ja kalamiehiä, ja mua kyllä otti pattiin se "harrastus" joka ei tuonut pöytään koskaan mitään. Se hirvenlihakin mitä tuli jäi sinne anopin pakastimeen, meille tuli kaksi purkkia nötköttiä.
Siihen harrastukseen kuluneella rahalla olisi ostanut kivasti kaupasta possua, eikä olisi tarvinnut kuivaan haukeen tyytyä, tai syljeksiä tavinriekaletta syödessään hauleja lautasen laidalle.
Minähän en kyllä niitä sorsia pystynyt edes syömään, haisivat niin pahalle jo laittaessa, mutta eipä niistä olisi riittänytkään.
 
[QUOTE="pirkkoliimanaama";28359489]Törkeetä halvan ruoan ketjussa elvistellä jollain hirvenjauhelihalla? "Täähän on nyt tällainen halppis pakastimenpohjista vetäisty ape vaan".[/QUOTE]

Mikä kenellekkin on halpaa...
 

Yhteistyössä