Turha elämä, miten eteenpäin?

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";28275363]Olen samaa mieltä LUOMUNEIDON kanssa. Ymmärrän kyllä, mutta lopeta menneiden muistelu, tuollaistahan elämä on monella, myös itselläni. Yritänkin olla olematta liian herkkähipiäinen. Keskity perheeseesi ja anna anteeksi mielessäsi läheistesi käyttäytyminen.[/QUOTE]

Olen siis antanut anteeksi ja menen asioiden yli, mutta kun se on toistuvaa. Jatkuvaa vähättelyä ja ilkeilyä. Eli olen siinä tilassa, että minun on koko ajan vaan annettava anteeksi. Tämä lisää arvottomuuden tunnetta.
Ympärilläni on paljon ihmisiä, silti on tyhjä olo. Tiedän sen johtuvan itsestäni ja taustastani. Sekin olisi helppoa jos käsittelisin vain menneisyyden, mutta kun tämä jatkuu ja jatkuu..

 

[LisaMarie]

[QUOTE="aloittaja";28275207]Tässä on juuri se ongelma. Jos ilmaisen, että minua kohdeltiin väärin sille nauretaan tai ollaan ivallisia. Parhaimmissa tapauksissa minulle on suututtu. [/QUOTE]

No mitäs väliä sillä on? Sä oet ihan selkeästi riippuvainen sukulaisistasi ja heidän mielipiteistään.
Sanoit, että äitisi tarvitsi sinua vaan kulissiksik, mutta tarvitsetko sinä itse noita sukulaisia johonkin muuhun kuin kulissiksi?
Tämä, mitä Heinikki sanoo

j

os joku läheinen puhuu minulle puhelimessa töykeästi,en lopeta puhelua, kysyn häneltä mikä hätänä,miksi sinulla on pahaolla? Voinko auttaa? koska yleensä jos ihminen vaikka rähjää tms yleensä hänellä on pahaolla. s eon väärin kaataa se viattoman niskaan,mutta ihmiset ei aina toimi oikein. itseään ei tartte antaa kohdella mtien vaan,mutta silti voi yrittää ymmärtää ja helpottaa toisen oloa(ei omalla kustannuksella koska siitä toisen pahastaolosta ei tartte ottaa itseensä!)

on täyttä totta, mutta ei toimi silloin kun ihminen on vielä itse kovin rikki.
Irtaantuminen tunnetasolla vaatii usein myös konkreettisen irtioton.
Kyse on sen tajuamisesta, että vaikka muut tekis mitä ja olis millaisia, minä olen se, joka joko on onnellinen tai ei, muiden tekemiset, sanomiset tai tekemättä jättämiset ei anna minulle onnea, vaan se, että minä itse osaan asennoitua itseeni oikein.

 

["aloittaja"]

No mitäs väliä sillä on? Sä oet ihan selkeästi riippuvainen sukulaisistasi ja heidän mielipiteistään.
Sanoit, että äitisi tarvitsi sinua vaan kulissiksik, mutta tarvitsetko sinä itse noita sukulaisia johonkin muuhun kuin kulissiksi?
Tämä, mitä Heinikki sanoo

j

on täyttä totta, mutta ei toimi silloin kun ihminen on vielä itse kovin rikki.
Irtaantuminen tunnetasolla vaatii usein myös konkreettisen irtioton.
Kyse on sen tajuamisesta, että vaikka muut tekis mitä ja olis millaisia, minä olen se, joka joko on onnellinen tai ei, muiden tekemiset, sanomiset tai tekemättä jättämiset ei anna minulle onnea, vaan se, että minä itse osaan asennoitua itseeni oikein.

Yritän siis olla välittämättä enkä suurimpaan osaan kommenteista reagoi. Mutta kun tilanne on jatkuvaa, enkä periaatteessa voi vaan olla iloinen ja tavata sukulaisiani. Aina tulee jotain kiukuttelua jne.. Eli kun en sitten taas ole tunteeton, niin nämä kaikki vaikuttavat jotenkin kuitenkin.

Olen siis sinällään itse irti tuosta. Loputtomiin en vain jaksa. Meillä on tulot yms. ok ja tiedän niiden asioiden hiertävän tuolla taustalla. Itse en jaksaisi olla toiselle jatkuvasti tälläinen. Vaihtoehtona välienkatkaisu on sitten taas tosiaan kovin radikaali. Lapseni tykkäävät kuitenkin noista ihmisistä.

 

["aloittaja"]

Ja kiitos siis kun vastaatte.
Toivoisin tosiaan, että nämä asiat olisivat menneisyyttä. Oma elämä menee sellaiseen turhaan kun ympärillä on ilkeitä. Esim. ristiäisissä tapahtunut ilkeä käytös oli mielestäni aiheetonta. Mutta siihenkin löytyi taas syy joka minun pitäisi ymmärtää. Mielestäni aikuisten joskus pitäisi ottaa vastuu käytöksestään.

 

[LisaMarie]

Myös sinun pitää ottaa vastuu tunteistasi; se mitä joku muu tekee tai ei tee ei aiheuta sinun tunteitasi. He ovat ihan itse vastuussa omasta huonosta käytöksestäsi, et sinä. Älä ota sitä hekilökohtaisesti. Ja toisaalta sinä olet ihan itse vastuussa tunteistasi, ei sukulaisesi.
Sanot että olet irti, mutta miten se sitten pyörittää sinua noin? miten kokoajan mietit, mitä ne sukulaiset sanoo ja ajattelee, miten ne toimii? Eikö se ole niiden ongelma, ei sinun?
Ei kukaan pidä kättäkään kuumalla hellalla, koska se ei tunnu hyvältä, miksi pitäis olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei tunnu hyvältä olla?

 

["aloittaja"]

Myös sinun pitää ottaa vastuu tunteistasi; se mitä joku muu tekee tai ei tee ei aiheuta sinun tunteitasi. He ovat ihan itse vastuussa omasta huonosta käytöksestäsi, et sinä. Älä ota sitä hekilökohtaisesti. Ja toisaalta sinä olet ihan itse vastuussa tunteistasi, ei sukulaisesi.
Sanot että olet irti, mutta miten se sitten pyörittää sinua noin? miten kokoajan mietit, mitä ne sukulaiset sanoo ja ajattelee, miten ne toimii? Eikö se ole niiden ongelma, ei sinun?
Ei kukaan pidä kättäkään kuumalla hellalla, koska se ei tunnu hyvältä, miksi pitäis olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei tunnu hyvältä olla?

Heidän käytös on jatkuvaa ja en jaksa koko ajan pitää sellaista suojamuuria ettei mikään tunnu miltään. Ja en ottaisi henkilökohtaisesti elleivät he menisi henkilökohtaisuuksiin.
Kun olin yksin en heihin pitänytkään suuremmin yhteyttä. Nyt lasten myötä tilanne muuttunut ja mun henkinen hyvinvointi huonontunut.

 

["aloittaja"]

Ehkä se, että olisi kiva jos joskus oma perhe välittäisi on se tunne minkä takia koitan jaksaa. Tiedän kyllä, ettei se todennäköisesti koskaan toteudu.

 

[LisaMarie]

[QUOTE="aloittaja";28275849]Nyt lasten myötä tilanne muuttunut ja mun henkinen hyvinvointi huonontunut.[/QUOTE]

No eikö lapset nimenomaan pitäisi suojella tuollaisilta ihmisiltä.
Lue Martti Paloheimon kirja Kotivammaisuuden synty tai Suomalaisen lapsuuden haavat, kuinka sinua kohdeltiin. Esim. siinä (ja tietty Tommy Helsteenin kirjoissa) tulee hyvin esiin se, että nuo tunnevammat on periytyviä, ne jatkuu sukupolvelta toiselle, kunnes joku tajuaa katkaista kieteen.
Kun on tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa, opettaa lapsilleen, että pitää olla kynnysmatto, jos joku on sukua, siihen pitää olla yhteydessä, koska se on sukua ja sietää mitä vaan ja lapset kärsii seuraavaksi. Juu juu, sä sanot, että ei ne ole sellaisia lapsia kohtaa, mutta kun se vaikuttaa esim. lasten puolison valintaan. Kun he oppivat näkemään, ettei itseään tarvi arvostaa ja saa antaa ympäristön kohdella huonosti, he päätyvät yhteen narsistin, päihderiippuvaisen, tai jonkun muun addiktin kanssa, koska tuttu on turvallista, vaikka se olisi fyysisesti vaarallista ja he hakevat tuttua ilmapiiriä.