Huonoja kokemuksia tukiperheistä?

vain kaksplussa pystyy tähän
Tukiperhetoimintaa verrataan lapsenvahdin ja perhepäivähoitajan palkkaan ja työhön

 

huonoja kokemuksia tukiperheestä, löytyy.. Lapseni 1,5v ja 6v ovat käyneet kerran tukiperheessä, toista kertaa ei tule ikinä, koska: 1,5v oli pyörinyt portaat yläkerrasta alas(nenä mustana, kasvoissa paljon mustelmia,jotka mennään huomenna kuvaamaan lääkäriin), 6-vuotiaamme ja heidän 7-v jätettiin vahtimaan kahdestaan 1,5-vuotiastani tukiperheen vanhempien lähtiessä lenkille. 6-vuotiaalle oli tippunut leuvanvetotanko otsaan. Olivat myös leikkineet sytkärillä keskenään, aikuisten ollessa muualla.......

 

Haluaisin jakaa tähän oman näkemykseni tukivanhemmuudesta.
Olen mieheni kanssa mukana toiminnassa. Täytyy myöntää että on rankempaa kuin etukäteen kuvittelin. Olen hoitanut lapsia aina, joten lapsenhoito sinänsä ei ollut yllätys, vaan se, että kun nämä lapset tulevat täysin erilaisista oloista, erilaisesta perheestä... vieraaseen lapseen ei välttämättä synnykään sitä kiintymystä! Lisäksi lapsi voi käyttäytyä "omituisesti", eikä meille koskaan selviä miksi. Lastensuojelu on täynnä salailua. Meille ei kerrota lapsen kotioloista yhtään mitään (jollei lapsen vanhempi kerro itse).
Eli konkreettisesti: meillä oli lapsi, joka oli erittäin kiltti. Emme varsinaisesti kiintynyt lapseen, mutta kaikki sujui hyvin, puolin ja toisin. Lapsi viihtyi meillä, ja me viihdyimme lapsen kanssa. Kotioloista en tiennyt oikein mitään, eikä lapsikaan puhunut kuin hyviä asioita (isin kanssa luisteltiin jne). Eräänä viikonloppuna lapsi ei tullutkaan, oli otettu huostaan. Meille ei kerrottu miksi, meille ei kerrottu mihin. Lasten suojelu = vaitiolovelvollisuus. En tiedä miten tätä lasta auttaa että katosimme hänen elämästä. Nyt kun mietin, niin onneksi emme ehtinyt kiintyä. En tiedä ehtikö lapsi meihin.
Tapaus 2: meillä oli kaksi lasta. Toinen aika pieni. Luulin, että pieni lapsi varastaa aina minun sydämen. Tämä kuulostaa julmalta ja sydämettömältä, mutta totuus on, että tämä lapsi ei minusta ollut suloinen. Yleisesti ottaen pidän lapsista todella paljon, mutta pakko on myöntää, että näissä, kuten kaikissa muissakin ihmissuhteissa, kemioiden pitää toimia. Olen tietenkin aikuinen ihminen, ja ymmärrän, että en saa näyttää todellisia tunteitani lapselle, eikä tästä saa lapsi kärsiä. Jouduin kuitenkin miettimään, että pyydänkö lopettamaan tukiperhetoiminnan tämän lapsen kohdalla. En halunnut, että lapselle jää muistot perheestä jossa ei ollut hyvä olla. Lapsihan vaistoaa sen, mitä aikuinen muka peittelee. Välitän lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, mutta en voi luoda väkisin tunteita joita ei ole!

Haluiaisin enemmänkin kokemuksia tukiperheenä olevilta, oletteko kohdanneet yllättäviä ongelmia?

Ymmärrän, että te, jotka viette lapsenne tukiperheeseen, toivotte että kaikki sujuu hienosti ja lapsilla on rajat kuten kotonakin jne. Me omasta puolestamme pyrimme toteuttamaan samoja sääntöjä, mutta totuus on, että me (tukiperheet) ja te (vanhemmat) olemme erilaisista taustoista, ja erilaisia ihmisiä. Joskus liian erilaisia. Olemme kohdanneet myös ongelman, jossa lapsella ei kotona ole rajoja (tai sitten vanhemmat ei saa lasta tottelemaan, en osaa sanoa). Olemme aivan helisemässä, kun on niin vaikeaa koittaa yhdessä viikonlopussa per kk saada lapsi ymmärtämään mitä saa, ja mitä ei saa tehdä. Mahdoton tehtävä, varsinkin kun aloitetaan siitä että lattialle ei saa räkiä...

Loppukommenttina.. meillä tukiperheeksi ryhtyvillä on varmasti sama haave kuin teillä vanhemmilla. Haluiaisimme lapset joista välitämme yhtä paljon kuin omistamme, ja haluaisimme seurata lapsen kasvua ja luoda elinikäisen suhteen heihin. Parhaassa tapauksessa tämä toteutuu. Sitä mekin toivomme. Valitettavasti se ei synny automaattisesti jokaisen perheen välille.

 

Mielenkiintoinen ketju, hauska lukea toisen osapuolen ajatuksia, aikalailla ne tulee esille mitä olen epäillytkin tuettavien vanhempien ajattelevan... tää on meille rahasampo ja hoitoajat pitäisi olla huomattavasti pidemmät.

Haetaan lapset meille perjantai iltana kun ollaan päästy töistä ja viedään sunnuntaina kotiin 16-18 välillä. Välillä aikaisemminkin jos viikonloppu on ollut todella rankka eikä jakseta enempää. Halutaan myös hieman aikaa meidän perheelle rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Oman lapsen tarvetankkaus on myös tärkeää. Viikonloput sovitaan etukäteen, eikä niitä muuteta ellei tule esim. sairautta yms.

Meidän ajatuksena oli aloittaessamme toiminta että saadaan lapsellemme tovereita, saadaan hoivata lapsukaisia ja iloita heistä ja hyvät tukiverkostot omaavana suoda se myös muille ja näin tukea perhettä.

Todellisuus oli aivan toista, saatiin niin oireilevat lapset ettei osata olla heidän kanssaan, meidät imetään kuiviin ja sekään ei riitä. Omat lapsemme kärsivät kun lapsista ei ole leikkitoveriksi ja meno on pelkkää riitelyä. Meille markkinoitiin tukiperhevapaaehtoistoimintaa siten että voimme elää omaa elämäämme ja lapset tulevat siihen mukaan... Kotitöihin, puutarhatyöhön, pikku nikkarointeihin, askarteluun yms. Me olemme ohjelmatoimisto koko viikonlopun jotka yrittävät keksiä tekemistä ettei lapset hyppisi seinillä ja vartioimme lapsia koko ajan koska lapset ovat vaaraksi itselleen. Voivat myös esim. sytyttää talon palamaan jos et ole koko ajan kärppänä. Nyt puolen toista vuoden jälkeen ollaan luovuttamassa. Harmittaa lasten puolesta mutta kuvio on meille sietämätön. Ne jotka harkitsee tukiperheeksi ryhtymistä, olkaa itsekkäitä sen suhteen millaisia lapsia haluatte. Kun lasten tilannetta punnitsee suhteessa omiin voimavaroihin niin saadaan kaikkein parhaiten kestäviä tukisuhteita luotua.

Tuosta rahajutusta, et meillä ainakin raha menee ruokaan+ muihin kiinteisiin kuluihin. Lapset voivat myös tulla esim. pienissä kengissä ja itkeä tihertää sitä minulle, en minä ainakaan pysty olemaan niitä hommaamatta. Ollaan myös viety lapsia huvipuistoon yms. tarjottu kokemuksia, ja ihan omalla rahalla kun ei "tuki" riitä. Se riittää varmasti jos perusasiat annetaan ja kotosalla ollaan paljon.

 

Me olemme olleet 4 vuotta tukiperheenä. Tuon ajan meillä on käynyt saman perheen lapset. Asiat saadaan hyvin sovittu perheen kanssa. Lapset tulevat pe iltapäivällä ja haetaan su illalla (tai joskus mekin kuskaamme). Perhe ilmoittaa meille milloin haluisivat tulla ja pääsääntöisesti meille aina se käy. Onneksi perhe ilmoittaa hyvissä ajoin, joten voimme sen mukaan suunnitella omia menoja.

Toki alku on aina jännää ja hankalaakin, varmaaan kaikille osapuolille, ennenkun kun jokainen voi luottaa toisiinsa ja lapset "kotiutuvat". Kivoiksi hetkiksi huomaan ne kun lapsi (teini) hakee itse jääkaapista jotain (eli uskaltaa olla kun kotonaan) ja lapsista näkee että heistä on mukava meille tulla, leikit sujuvat ja ja pienin laskee että jes saan olla vielä toisen yön =)

Alussa itsekin jännitin, että kelpaako minun ruokani lapsille tai entäs jos meillä katoaakin "Jussin" sukka tai vanhemman mielestä teimme jotain väärin tms. Mutta avoimuus ja luottamut toimii, jos "Jussin" sukka katoaa, niin kerron siitä vanhemmalle (ja se löytyy ensi kerraksi varmasti) samoin pyrin näyttämään perheelle että meistä on mukavaa kun he meille tulevat (mikä totta onkin)

Lapsista on tullut meille tärkeitä, vaikka en niin "hienosti" ajatelekaan että rakastaisin heitä kun omiani tai pitäisi tulla elinikäinen suhde. Tykkään heistä ja pidän heistä hyvää huolta ja kohtelen heitä hyvin (ja tasavertaisesti vrt omiin lapsiin) niin kauan kun tukiperheenä heille voimme olla. (ja tarkoitus on olla niin kauan kun on tarvetta)

Lisäksi meillä on käynyt kaksi vuotta toisen perheen lapset (teinit) joiden kanssa on enemmän ollut haastaita. Vanhempi ei juuri ilmoita koska tulevat, päivää tai viikkoa ennen, mutta väliin jää myös kuukausia jolloin nuoret eivät tule, eikä siitä kukaan ilmoita. Itse yritämme olla hyvin joustavia.

Nuorten kanssa on muutenkin ollut haasteita, sen enempää en tähän halua kirjoittaa mutta tosiaan olisi ollut mukava tietää alusta asti esim. käytösongelmista jne, eikä sitten huomata niitä vasta meillä ja jälkeenpäin saada kuulla että käytös on heiltä "aivan normaalia"

Meillä kun on omia lapsiakin, niin tärkeää olisi turvata myös heidän turvallisuutensa, jonka takia pitäisi joitain asioita tietää jo etukäteen.

No kyllähän aika auttaa ja näistäkin nuorista toki tykkään, mutta su iltaisin kun teinit lähtevät kotiin huokaisen syvään =) Mutta niinkai moni muukin huokailee ihan omienkin teinien perään.

Meitä auttaa se, että molemmilla vanhemmilla on koulutus ja tietoa, sekä molemmat olemme tässä hommassa mukana. On täkreää voida keskustella asioista puolison kanssa ja jos itse meinaa väsyä niin toinen "voi ottaa homman " haltuun.

Jossain vaiheessa meillä kävi myös yksi lapsi, jonka olikin tarkoitus olla vain muutama viikonloppu kun "tilanne jotenkin eli". Vanhemmalla oli paljon mielenterveysongelmia (joista kyllä tiedettiinkin vähän etukäteen, muttei sitä miten paha tilanne oli) ja lapsella suuria käytösongelmia ja muutama diagnoosi. Nämä pari viikonloppua vielä meni, mutta huomasimme ettei meistä olisi ollut hänen kanssaan jatkamaankaan. (varsinkin kun oma nuorin oli silloin pieni)

Varmaan kohtuulinen avoimuus auttaisi tässä, tukiperhettä tarvitseva voisi myös saada paljon tietoa perheestä samoin kun tukiperhe edes niitä välttämättömiä tietoja.

 

Haluaisin jakaa tähän oman näkemykseni tukivanhemmuudesta.
Olen mieheni kanssa mukana toiminnassa. Täytyy myöntää että on rankempaa kuin etukäteen kuvittelin. Olen hoitanut lapsia aina, joten lapsenhoito sinänsä ei ollut yllätys, vaan se, että kun nämä lapset tulevat täysin erilaisista oloista, erilaisesta perheestä... vieraaseen lapseen ei välttämättä synnykään sitä kiintymystä! Lisäksi lapsi voi käyttäytyä "omituisesti", eikä meille koskaan selviä miksi. Lastensuojelu on täynnä salailua. Meille ei kerrota lapsen kotioloista yhtään mitään (jollei lapsen vanhempi kerro itse).
Eli konkreettisesti: meillä oli lapsi, joka oli erittäin kiltti. Emme varsinaisesti kiintynyt lapseen, mutta kaikki sujui hyvin, puolin ja toisin. Lapsi viihtyi meillä, ja me viihdyimme lapsen kanssa. Kotioloista en tiennyt oikein mitään, eikä lapsikaan puhunut kuin hyviä asioita (isin kanssa luisteltiin jne). Eräänä viikonloppuna lapsi ei tullutkaan, oli otettu huostaan. Meille ei kerrottu miksi, meille ei kerrottu mihin. Lasten suojelu = vaitiolovelvollisuus. En tiedä miten tätä lasta auttaa että katosimme hänen elämästä. Nyt kun mietin, niin onneksi emme ehtinyt kiintyä. En tiedä ehtikö lapsi meihin.
Tapaus 2: meillä oli kaksi lasta. Toinen aika pieni. Luulin, että pieni lapsi varastaa aina minun sydämen. Tämä kuulostaa julmalta ja sydämettömältä, mutta totuus on, että tämä lapsi ei minusta ollut suloinen. Yleisesti ottaen pidän lapsista todella paljon, mutta pakko on myöntää, että näissä, kuten kaikissa muissakin ihmissuhteissa, kemioiden pitää toimia. Olen tietenkin aikuinen ihminen, ja ymmärrän, että en saa näyttää todellisia tunteitani lapselle, eikä tästä saa lapsi kärsiä. Jouduin kuitenkin miettimään, että pyydänkö lopettamaan tukiperhetoiminnan tämän lapsen kohdalla. En halunnut, että lapselle jää muistot perheestä jossa ei ollut hyvä olla. Lapsihan vaistoaa sen, mitä aikuinen muka peittelee. Välitän lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, mutta en voi luoda väkisin tunteita joita ei ole!

Haluiaisin enemmänkin kokemuksia tukiperheenä olevilta, oletteko kohdanneet yllättäviä ongelmia?

Ymmärrän, että te, jotka viette lapsenne tukiperheeseen, toivotte että kaikki sujuu hienosti ja lapsilla on rajat kuten kotonakin jne. Me omasta puolestamme pyrimme toteuttamaan samoja sääntöjä, mutta totuus on, että me (tukiperheet) ja te (vanhemmat) olemme erilaisista taustoista, ja erilaisia ihmisiä. Joskus liian erilaisia. Olemme kohdanneet myös ongelman, jossa lapsella ei kotona ole rajoja (tai sitten vanhemmat ei saa lasta tottelemaan, en osaa sanoa). Olemme aivan helisemässä, kun on niin vaikeaa koittaa yhdessä viikonlopussa per kk saada lapsi ymmärtämään mitä saa, ja mitä ei saa tehdä. Mahdoton tehtävä, varsinkin kun aloitetaan siitä että lattialle ei saa räkiä...

Loppukommenttina.. meillä tukiperheeksi ryhtyvillä on varmasti sama haave kuin teillä vanhemmilla. Haluiaisimme lapset joista välitämme yhtä paljon kuin omistamme, ja haluaisimme seurata lapsen kasvua ja luoda elinikäisen suhteen heihin. Parhaassa tapauksessa tämä toteutuu. Sitä mekin toivomme. Valitettavasti se ei synny automaattisesti jokaisen perheen välille.

Tähän tarvii kommentoida että liian vähän tuotiin missään koulutuksessa ilmi että kuinka vaikeaa on yrittää kiintyä kiintymyssuhdehäiriöiseen lapseen. Lastensuojelunpiirissähän on paljon lapsia joilla vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssyhde on puutteellinen ja se vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen. Normaali lapsi vastaa hyvään hoitoon siten että saat siitä itsekin hyvänolon tunnetta, näin kiintymyksen tunteen syntyminen helpottuu. Lapsi jolla häiriöitä sen suhteen ei anna sinulle sitä positiivista feedbackia ja joudut tekemään paljon enemmän työtä sen eteen että kykenet tuntemaan positiivisia tunteita lasta kohtaan.

Olen miettinyt paljon tuota kemia-asiaa ja varmasti se pätee lastenkin kohdalla. Helposti sitä ajattelee että kyllähän tervejärkinen aikuinen nyt lasta kun lasta rakastaa. No se ei ole niin yksinkertaista. Perhesijoitusten runsas purkaantuminen varmasti kielii myös osaltaan sitä.

Tuohon teidän ekaan esimerkkiin että ei varmaan mikään ensimmäinen vastaavanlainen tapaus. Pahinta tässä hommassa on että kiinnyt lapseen ja suurikin huoli voi kasvaa tämän elinoloista. Et ole kuitenkaan oikeutettu tietämään mitä lapselle tapahtuu seuraavaksi ja jää aika tyhjä olo. Kuitenkin ihmisiä ollaan eikä mitään hoivarobootteja.

 

AJOISTA:

Meille lapset tulevat siis pe iltapäivällä (14-16 välillä) eli tulevat suoraa päiväkodista/koulusta. Itse otan pe työajan lyhennyksen tai vapaapäivän jotta tämä onnistuu. Kotiin lähtevät su illalla toiset lapset klo 16-17 ja ovat sitten kotonaan klo 17-18) ja toiset klo 18-19.

Eli meillä ei ainakaan sen puoleen "yritetä päästä helpolla" vaan lapset saavat olla ihan täydet päivät. Lomalla tulevatkin yleensä jo pe aamulla ja lähtevät su iltapäivällä/illalla ja näin on mielestäni tarkoituskin että oikeasti perhe saa sitä omaa aikaa kun lapsi/lapset on meillä.

Sen verran tukiperheille tukea, eli meillä ainakin kesti noin puoli vuotta ennenkuin viikonloput alkoivat sujua, siis että kaikki tulivat tutuiksi ja itsekään ei niin enää joutunut pinnistelemään viikonloppua (siis kuuntelmaan joka kolausta tms) mutta riippuu toki lapsista.

Rahoista:
kulukorvaus riittää kyllä perusarkeen, eli ruokaa, veteen, sähköön, bensoihin jne. Meillä tilanne on siitä hyvä, että meillä on paljon leluja ja lasten puuhaa (tramppis, keinut, hiekkalaatikko) koska on itselläkin lapsia. Eli tukiperheen lapsia varten hommattiin vaan retkisänkyjä yms. Kesäisin vietetään aikaa paljon mökillä. Tokihan rahaa kuluu myös: rikkoontuviin leluihin ja tavaroihin, hupiin (uimahalliin, joskus keilaamaan, elokuviin yms) ja niihin asti eivät kulukorvaus tietysti riitä, mutta niissähän ei joka kerta tarvi käydä.

Meillä käyvillä lapsilla vanhemmat huolehtivat kyllä melko hyvin varusteista ja omilta lapsilta on sitten lainattu puuttuvia varusteita, joten ongelma ei ole sekään ollut, erijuttu olisi jos ei olisi lapsia vaan pitäisi käydä kaupun/kirpputorin kautta.

 

Se vielä tuli mieleen, että paljoltihan ihmisillä on käsitys siitä että tukiperhettä tarvitsevat lapset ovat vähän kuin omia, tai naapurin lapsia ja tokihan niitäkin on.

Mutta on myös lapsia jotka ovat tosiaan kiikunkaakun siinä että huostanotetaanko heidät, eli juuri näitä kiintymyssuhdehäiriöisiä, käytöshäiriöisiä, esim. seksuaalisesti hyväksikäytettyjä, perheväkivaltaa kokevia lapsia yms.

Eli jotenkin pitäisi pystyä luokittelemaan lapsen/perheen haastavuus ja taas tukiperheen voimavara, tahtotila ja keinot. Jotta saataisiin tehtyä "sopivia" pareja jolloin tukisuhteesta tulisi hyvä ja toimiva.

 

Olipa mukava lukea teidän vastauksia. Pelkäsin että tulee ties mitä asiattomuuksia, niinkun nimettömillä palstoilla on joskus tapana
On kiva huomata, että emme ole ainoita jotka kokee tukiperheenä olemisen hankalaksi. Toki on myös hienoa että on hyviä kokemuksia ja kaikki sujuu. Sitä mekin tavoitellaan, että jossain vaiheessa vielä kääntyy mielekkääksi toiminnaksi. Emme siis ole vielä luovuttanut täysin..
Tuosta avoimuudesta vanhempien kanssa, kommentoisin vielä, että se olisikin hienoa ja auttaisi varmasti jos tilanne olisi sellainen. Meille vaan on osunut sellaiset vanhemmat, joista ei oikein saada mitään irti. Ei positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä. Kenties ne kemiat ei nyt osu yksiin vanhempienkaan kanssa. Ehkä surkuhupaisin keskusteluyritys oli sellainen, että soitettiin vanhemmille ja kysyttiin sopiiko heille, jos ostetaan lapselle eräs lelu syntympäpäivälahjaksi. Se sopi. Seuraavaksi lapsi tuli meille uuden lelun kanssa.. vanhemmat oli ostaneet... En tiedä miksi, mutta kokivat ilmeisesti että voittavat meidät jossain, kun ostavat sen ensin. Noh, ei se tietenkään meitä haitannut, ja pääasia että lapsi oli iloinen.

 

LAHJOISTA JA LELUISTA

Joskus joku muukin on tosta kirjoittanut, ei tähän ketjuun mutta muuhun. Eli miettinyt sitä että jos tulotaso on kovin erilainen tuleeko siitä ongelmia (esim. tukiperhe on hyvätuloinen ja tukea tarvitseva perhe ei) ja lahjojen ostot yms... Sitähän itse ajattelisi että kiva jos joku hankkii jotain mun lapselle, mutta varmasti joku kokee sen jotenkin ikäväksi. Vaikka tuskin kukaan tukiperhe ajattelee siinä mitään muuta kun halua ilahduttaa lasta (ja teidän tapauksessa vielä kysyitte asiaa)

Me on koko ajan tehty niin ettemme osta lapsille mitään =) siis ostamme tänne kivoja leluja ja pelejä ja karkkipäiväksi karkkia yms. muttemme osta lahjoja tai mitään kotiin vietävää. Osin sen takia että pääsemme itse helpolla, ei tarvitse miettiä mistä kukin tykkäisi ja tuleeko jollekin paha mieli ja juuri tuon takia, ettei perheen tarvitsisi ajatella mitenkään olevansa kiitollisuudenvelassa tms.

Meillä tilanne senkin takia erilainen, että meillä käyvät lapset ovat hyvätuloisista perheistä. Jos lapsen tilanne olisi eri niin olisi vaikeampi...Jos näkisi että vaatteet ovat kulahtaneet ja vääränkokoiset olisi vastustamatonta olla ostamatta jotain ihanaa, mutta näistäkin pitäisi pystyä kysäsemään vaikka sossun mielipidettä (kun tuntee perheen paremmin) ja vanhempien kanssa että saako ostaa, mutta miten senkin tekee loukkaamatta....ei oo helppoa....

Kuten näkyy ei tukiperheenä oleminen olekaan ihan niin helppoa kun sitä luulis.... =)

 

Mielenkiintoista lukea näin kokemuksia kummaltakin puolelta.

Meillä erityislapset käy "tilapäishoidossa" sellaisessa pienessä laitoksessa jossa on 5 lasta kerrallaan. Kun aikanaan kyseltiin halutaanko heidät laitokseen vai tukiperheeseen meille tuo laitos oli itsestäänselvä vaihtoehto, mutta monet (laitoksia muutenkin karsastavat?) ovat sitä ihmetelleet ja tykänneet että kivempihan lapsilla olisi olla jossain perheessä.

Tämä ketju kuitenkin on omiaan näyttämään että tehtiin oikea valinta. Tukiperhe on varmasti hyvä ratkaisu monelle perheelle, monet lapset viihtyvät niissä ja kun on tukiperheeseen sopeutuvat lapset ja yhteistyö näiden perheen kanssa toimii niin tukiperheenä toiminta voi olla varsin antoisa kokemus. Itse kuitenkin tiedän omista lapsistani että nämä olisivat liian vaativia tukiperheelle ja itse varmaan nuo vapaaviikonloppuni huolehtisin miten siellä pärjätään. Meille tuntuu myös tärkeältä että tiedetään viikonloput etukäteen ja ne peruuntuvat vain lapsen sairastuessa. Hoituu siis helpommin ja varmemmin laitoksessa jossa lapsella on kokoajan oma hoitaja vain häntä varten ja ympäristö on suunniteltu hänen tarpeitaan varten.

 

Mielenkiintoista lukea näin kokemuksia kummaltakin puolelta.

Meillä erityislapset käy "tilapäishoidossa" sellaisessa pienessä laitoksessa jossa on 5 lasta kerrallaan. Kun aikanaan kyseltiin halutaanko heidät laitokseen vai tukiperheeseen meille tuo laitos oli itsestäänselvä vaihtoehto, mutta monet (laitoksia muutenkin karsastavat?) ovat sitä ihmetelleet ja tykänneet että kivempihan lapsilla olisi olla jossain perheessä.

Tämä ketju kuitenkin on omiaan näyttämään että tehtiin oikea valinta. Tukiperhe on varmasti hyvä ratkaisu monelle perheelle, monet lapset viihtyvät niissä ja kun on tukiperheeseen sopeutuvat lapset ja yhteistyö näiden perheen kanssa toimii niin tukiperheenä toiminta voi olla varsin antoisa kokemus. Itse kuitenkin tiedän omista lapsistani että nämä olisivat liian vaativia tukiperheelle ja itse varmaan nuo vapaaviikonloppuni huolehtisin miten siellä pärjätään. Meille tuntuu myös tärkeältä että tiedetään viikonloput etukäteen ja ne peruuntuvat vain lapsen sairastuessa. Hoituu siis helpommin ja varmemmin laitoksessa jossa lapsella on kokoajan oma hoitaja vain häntä varten ja ympäristö on suunniteltu hänen tarpeitaan varten.

Näinhän sen pitäisikin mennä, perhe voi miettiä omia tarpeitaan ja SEN pohjalta mietitään jatkoa. Juurikin erityistarpeisten lasten kohdalla tuo on varmasti erityisen tärkeää.

Ja jos vanhempi/vanhemmat joutuvat viikonlopun jännäämään mitenköhän lapsi/perhe pärjää, niin sittenhän siinä ei juuri mitään järkeä ole...

 

Nyt kun tässä jutellaan ihmisten kanssa jotka on lastensuojelutoiminnassa mukana, asiakkaana tai auttamassa, niin kysyn että mikä on teidän mielipidettä tästä vaitiolovelvollisuudesta? Tai jos jollain on ihan oppikirjafaktaa, niin olisi kiva kuulla sitäkin.
Kuten tuolla aiemmassa viestissäni vähän sivuutin, niin koen sen aika hankalaksi kun emme saa tietää lapsen taustoista - ja varsinkin kun ei tiedetä mihin ja miksi kaikki päättyi, kun lapsi "katosi". Jos nyt kuitenkin unohdetaan se, miten se meidän elämää hankaloittaa ja ajatellaan vain lapsen kannalta, niin minun on todella vaikea löytää syy vaikenemiseen ja siihen että perustelu on "lapsen suojelu". Minusta kyse on ennemmin vanhempien/ aikuisten suojelusta.
Jos esimerkiksi kotona on joku trauman aiheuttaja. Sanotaan vaikkapa väkivaltainen vanhempi, joka menettää malttinsa helposti ja kurittaa lasta fyysisesti. Me sitten ihmetellään, että miksi lapsi meni hiljaiseksi kun läikytti maidot syliin, ei ole puhunut tuntiin mitään. (tai muuta vastaavaa, tämä oli aivan tuulesta temmattu esimerkki). Jos tiedettäisi että vahingon sattuessa lapsi pelkää, niin se auttaisi suhtautumaan tilanteeseen toisin. Tai jos lapsella on erittäin riitaisa koti, niin reaktio meidän kinasteluun saattaa olla voimakas, emmekä ymmärrä miksi.
Yritän sanoa sitä, että tukiperheellä on vaitiolovelvollisuus, opettajalla on vaitiolovelvollisuus, sosiaalivirkailijalla on vaitiolovelvollisuus. Nämä kolme tahoa ei kuitenkaan saa keskustella keskenään. Tai tukiperhe raportoi, mutta ei kommunikointia puolin ja toisin. En oikein pysty käsittää, miten se suojelee lasta? Jos siellä kotona tai tukiperheessä tapahtuu jotain joka ei ole lapselle hyväksi, ja se saatettaisi huomata avoimella keskustelulla.. vaihtoehtoisesti kaikki kolme tahoa tekee omia päätelmiään, ja mietiskelee että onkohan tässä nyt jotain pielessä vai ei. Kumpaa suojellaan, lasta vai aikuista?
Toisaalta, jos kotona on vaikka alkoholiongelma. Onko todennäköisempää, että hyssyttelemällä ja piilottelemalla vanhemmat tekee asialle jotain? Vai sillä, että asiasta puhutaan avoimesti, ja "kaikki tietää".
En koita tässä parantaa maailmaa. Pohdin vaan, että jos joku vaikka osaisi minulle selittää, mihin tämä vaitiolovelvollisuus perustuu / millä tavalla se on lapsen etu, kun en itse loogista selitystä löydä.
Ymmärränhän minä nyt sen, etten haluaisi minunkaan asioista puhuttavan joka paikassa, mutta en tässä tarkoitakaan juoruilua, vaan näiden tahojen (joilla vaitiolovelvollisuus) avointa keskustelua.

Meni tosiaan tukiperhetoiminnasta sivuun, saa palata alkuperäiseen aiheeseenkin jos siihen on vielä lisättävää

 

Meillä on mietitty että voitais ottaa 1-2 lapsi (alle 5-v) kerran kuukaudessa viikonlopuksi mutta sen ainakin vielä estää se että maksettava korvaus on niin pieni ettei se riitä siihen että voisin ottaa omaa lomaa niiksi päiviksi kun lapset on meillä. Meillä on maatila joten töitä on 7pv viikossa ellei ota lomittajaa ja se maksaa ainakin sen 100 euroa per päivä. Jos korvaus olisi vähintään sen 100 euroa niin heti ruvettaisiin tukiperheeksi mutta tätänykyä ei ole varaa. Oma ainoa lapsi on nyt 1,5-v ja niin mielellään hänelle kavereita soisin.

 

Meillä on mietitty että voitais ottaa 1-2 lapsi (alle 5-v) kerran kuukaudessa viikonlopuksi mutta sen ainakin vielä estää se että maksettava korvaus on niin pieni ettei se riitä siihen että voisin ottaa omaa lomaa niiksi päiviksi kun lapset on meillä. Meillä on maatila joten töitä on 7pv viikossa ellei ota lomittajaa ja se maksaa ainakin sen 100 euroa per päivä. Jos korvaus olisi vähintään sen 100 euroa niin heti ruvettaisiin tukiperheeksi mutta tätänykyä ei ole varaa. Oma ainoa lapsi on nyt 1,5-v ja niin mielellään hänelle kavereita soisin.

Teillä on mahdollisuus käyttää puolivuotta vuodessa lapsen toisen ja kolmannen ikävuoden aikana sijaisapulomitusta(hoitovapaa). Mahtaa teillä olla hurjan korkeelle määritelty myel-työtulo jos 8 tunnin sijaisapulomituksesta tulee se 100 euroa.

 

En ihan ymmärtänyt, että miten oman lapsen hoito, jos 7pv viikossa töissä? Tai ei se kai minulle kuulukaan, mutta tarkoitan, että teillä on oma lapsi, mutta tukiperhetoimintaan tarvitsisi lomittajan?
Ja tosiaan, kyse on kulukorvaus. Eihän se palkkaan verrattavissa ole, ja hyvä niin. Muuten olisi enemmänkin ihmisiä tekemässä sitä vain rahan vuoksi (viittaan tämän viestiketjun alkupuoleen, jossa oli tukiperhekokemus, jossa lapset kävi vaan kylässä nukkumassa.)

 

Vanha ketju mutta löysin oman nimimerkkini
Jos minuun koetettiin viittailla kommenteilla että lapsi on liian vähän aikaa perheessä ja tukiperheemme vaan rahastaa niin kyllä se tuolla aijemmalla tukiperheellä siltä tuntui
nykyään ei enään ole kyseistä tukiperhettä (saimme sen aika tappelulla vaihdettua)
Tosiaan meillä lapsi vietiin illalla siinä 19-20 aikoihin tukiperheeseen (kun heille ei muu aika käynyt)
ja seuraavana aamuna tuo laitettiin taksiin kun oli aamu 8.00 koulu eli taksi oli jotakin vähän yli 7.00 pihassa
Kätevää saada 2vrk palkka siis

Mitä tulee lasten synttärilahjoihin niin meillä oli ainakin kova paikka lapselle selittää ymmärrettävästi että tukiperhe halusi ostaa lapselle 'lahjan'
joka piti jättää tuonne tukiperheeseen :O
Muistan kerrankin kuinka sai pienen työkalusarjan jossa oli pikkuinen oikea saha mutta sekin piti jättää tukiperheeseen.
Kun lapsi näitä pyysi kotiin olihan ne hänen lahja heitti tukiperhe pallon meille,
selittäkää itse miksi me emme anna lahjaa teille kotiin.
Ja selitti meille kuinka lapsen lahjat tulisi aina säilyttää heilläettä heillä olisi muillekin lapsille leluja
(kyseinen perhe toimi myös perhepäivähoitajana ja muutamalle muullekin lapselle tukiperheenä)
Eipä siinä voinut järkevästi mitään selittää kuin jos ei pahasta hinnasta kyse niin marssia kauppaan ja vedota että siksi kun isi ja äiti osti sinulle tämän saman kotiinkin.

Nyt meillä on lapsella hyvä tukiperhe tai siis mikä lie tilapäinen perhehoito,
voimme sopia hyvin nuo ajat ja perhe etenkin toivoo viikonloppuja
He itse soittavat ja pyytävät lastamme sinne useamminkin kuin 'pitäisi'
Kyseinen perhe itse toivoo jos lapsi heille tulee vaikka perjantaina että tulisi koulusta suoraan jotta ei menisi siihen että tulee nukkumaan.
Kun lapsi palaa kotiin hän kirjaimellisesti palaa kotiinsa niin että kotona on sitten iltapuuhat ja nukkumaan
Mikä uskomattominta tässä uudessa perheessä, he ei tienneet mitään meidän edellisestä tukiperheestä-tilapäishoidosta ja olin aivan :O siis oikeasti
kun he itse alkoi kertomaan kuinka he halusivat meidän apsen heille tulevan.
Ja kaikki on nyt sujunut todella hyvin
Olen hyvin kiitollinen että on ihmisiä jotka okeasti haluaakin tehtä tätä työtä <3

 

Maatilan hommia on aamusta iltaan mutta ei yhtäperää vaan aamulla eniten kun lapsi vielä nukkuu ja sitten iltapäivällä päikkäreiden aikaa tai on hommissa mukana sekä illalla on joko hommissa mukana tai jos isäntä on vapaana niin hoitaa lasta. Kylllä sen vieraan lapsen ottaminen vaatiin koko päivän hoitamista ei siinä muita hoimmia tehdä. Ja kyllä meillä on iso tila joten hommia piisaa ja lomittaja maksaa. Jos olisin rikkaampi niin ilman muuta otettaisiin apua tarvitsevia lapsia.

 

Maatilan hommia on aamusta iltaan mutta ei yhtäperää vaan aamulla eniten kun lapsi vielä nukkuu ja sitten iltapäivällä päikkäreiden aikaa tai on hommissa mukana sekä illalla on joko hommissa mukana tai jos isäntä on vapaana niin hoitaa lasta. Kylllä sen vieraan lapsen ottaminen vaatiin koko päivän hoitamista ei siinä muita hoimmia tehdä. Ja kyllä meillä on iso tila joten hommia piisaa ja lomittaja maksaa. Jos olisin rikkaampi niin ilman muuta otettaisiin apua tarvitsevia lapsia.

Tähän sen verran kommenttia, ettei meilläkään koko viikonloppua aina molemmat vanhemmat ole kotona, vaan puolisolla on välillä töitä viikonloppuna. Huomioi kyllä sitten kotona ollessaan tukilapsia.
Eli jos mies on kotona, niin hänhän voi sen aikaa vahtia lapsia kun sinä olet navetalla (tai toisinpäin).
Vieraan lapsen kanssa voi hyvin tehdä arkiaskareita: ruokaa, järjestellä paikkoja jne. Pihalla haravoida kun lapset leikkii jne. Tokihan lasta/lapsia ei ilman vahtimista jättää.

 

Tukiviikonloppu sisältää perjantai illasta klo 19 sunnuntai klo 17.

Ne pitää sopia etukäteen mustaa valkoisella 2-3kk eteenpäin.. Painavasta syystä voidaan tehdä siirto. Syy ei ole et halutaan omaa aikaa, mennä bilettään.

Jos lapset kuumeessa,oksennustaudissa tukiviikonloppuna siirtyy ajankohta myöhemmin ilmoitettuun ajankohtaan.

Lapset elävät sen perheen arkea. Käyvät kaupassa , laittavat ruokaa, leikkivät.
Viikonlopun tarkoitus ei ole olla mitään ekstriimiä hoplopista särkänniemeen. Vaan aivan normi kotiviikonloppu.

Monilla odotukset ovat aivan jotain muuta. Ja siitä tulee et en mä tätä halunnut,huono paikka.

 

Eräs ystäväni on ollut ison osan nuoruuttaan tuki- ja sijaisperheissä ja kokemukset on aika kaameita suurimmaksi osaksi.. Olikohan 4-5 perheestä yksi sellainen jonka kanssa pitää vielä yhteyttäkin. Pääasiassa näissä perheissä kohdeltiin näitä "sossulapsia" vähintäänkin vähempiarvoisesti kuin omia lapsia, mutta pahin oli eräs paikka jossa mielenterveysongelmainen äiti piti suunnilleen työleiriä pystyssä ja polki lapsia muutenkin monella tapaa niin maan rakoon kuin vain kykeni (henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa) Ja peloissaan nämä lapset eivät uskaltaneet ulkopuolisille siitä sanoa.. Käsittääkseni he eivät toimi enää tukiperheenä, mutta en ole asiasta 100% varma kyllä. En oikeasti tajua miten ystävästäni tuli niinkin täyspäinen ja fiksu aikuinen kuin on, kun on kuullut näitä hänen kokemuksiaan. Olen tuntenut hänet pienestä pitäen ja kyllä on vahva ihminen kyseessä ja monessa lätäkössä rypenyt vuosien saatossa..

 

[QUOTE="vieras";27837863]Niin samaa mieltä. Ja älkää hankkiko niitä lapsia jos ette jaksa niitä hoitaa.[/QUOTE]

Joo, hyvä neuvo! Älkää sairastuko syöpään, jotta ette vaan tarvitse tukiperhettä. Älkääkä antako puolisonne kuolla, sillä voitte joutua tukiperheen tarpeeseen. Käykää vaikka ruumishuonella elvyttämässä se, niin ette jää viiden lapsen yksinhuoltajaksi.

 

[QUOTE="vieras";28424075]Joo, hyvä neuvo! Älkää sairastuko syöpään, jotta ette vaan tarvitse tukiperhettä. Älkääkä antako puolisonne kuolla, sillä voitte joutua tukiperheen tarpeeseen. Käykää vaikka ruumishuonella elvyttämässä se, niin ette jää viiden lapsen yksinhuoltajaksi.[/QUOTE]

Tää oli yksi syy, miksi me alettiin tukiperheeksi. Eli oli helppo tajuta se, miten pienestä tässä maailmassa on kiinni se miten hyvin pärjää. On helppo kuvitella tilanteita milloin kuka tahansa meistä voi tarvita tukiperhettä (tai jotain muuta apua)
Koska itse on onnekas ja elämän peruspalikat hyvin kasassa, ei ole liikaa vaadittu että vähän jelppaa muita silloin kun heillä on hankala tilanne. Ja tässä käy niinkun monessa muussakin, että kun itse antaa niin itse myös saa =)

 

[QUOTE="vieras";27837558]Kannattaisi varmaan se oma perhe tehdä tarpeeksi kelvolliseksi omalle lapselle ettei tarvita vieraita tai hankkia omasta takaa tukiverkkoa arjen avuksi?[/QUOTE] Kyllä on suppea maailmankatsomus sinulla. Miten voi tehdä oman perheen tarpeeksi kelvolliseksi, jos on vaikka kyseessä totaali-YH ja erityislapsi, tai YH joka sairastuu vakavasti?

Toivottavasti et ole IRL yhtä empatiakyvytön kuin netissä.

Niin, ja itse autan apua tarvitsevia ihan "epävirallisesti".

 

[QUOTE="vieras";27837621]Loogista päättelyä. Jos tarjotut tukiperheet ei kelpaa niin sitten on varmaan kehitettävä muita tapoja hoitaa tilannetta ja olisi varmasti helpointa itse löytää suoraan se tuki joka myös kelpaa mikäli omat voimavarat ei riitä.[/QUOTE]

Siis mitä kettua? Että tukiperheeksikö pitäisi kelpuuttaa ihan millaiset ihmiset tahansa tuolla logiikalla, et ole tosissasi?? Uskomatonta, millaisia ihmisiä täällä pyörii. Toivottavasti ette ikinä itse tule tarvitsemaan tukea.