Toisaalta, "kauneus" tai "täydellisyys" ei ole mitattavissa oleva suure, kuten vaikka pituus tai paino. Mikä on täydellistä tai kaunista toiselle, ei ole sitä toiselle. Esimerkkinä ylimmän auktoriteetin eli palstalaisten
mielipide itseni kokoisista ihmisistä - toisten mielestä olen rimppakinttuinen anorektikko, toisten mielestä turhan pulska. Kaikkia ei voi miellyttää. Yleensä en luota sokeasti omien vanhempieni neuvoihin, mutta isältäni sain aikoinaan yhden hyvän - kannattaa olla oma itsensä, koska sillä tavalla vetää puoleensa ihmisiä, jotka pitävät minusta omana itsenäni. Jos esittää jotain, saa esittää koko ajan.
Ulkonäkö tai edes henkiset ominaisuudet eivät ole pysyviä. Eikä toisen suhtautuminen niihin. Klassikkoesimerkki on tilanne, jossa tasaisesta ja rauhallisesta perheestä tuleva hiljainen tallaaja ja räiskyvästi riitelevästä ja rakastavasta perheestä tuleva temperamentikko rakastuvat. Tasainen tallaaja ihastuu toisen värikkyyteen ja tunteidenilmaisuun, temperamentikko ihanaan tasaisuuteen ja luotettavuuteen. Jossain vaiheessa kuitenkin juuri nämä piirteet, joihin alunperin rakastuttiin, alkavat ärsyttää. Tasaisuus alkaa tuntua tylsyydeltä ja keskustelukyvyttömyydeltä, ihanan avoin tunteenilmaisu taas turhalta tuittuilulta. Jos pariskunta selviää tämän ärsytyksen ja kriisin yli, parhaimmillaan molemmat voivat oppia toisiltaan jotain ja tulla hiukan vastaan.
On toki aina mahdollista, että mies lakkaa pitämästä minua ykkösenä ja lähtee kauniimman tai fiksumman perään. Se ei kuitenkaan kertoisi mitään omasta arvostani ihmisenä, vaan miehen intressien muutoksesta. Ei sille mitään voisi. Moni muu arvaamaton ja oman kontrollini ulkopuolella oleva asia tuntuu paljon pelottavammalta, esim. oma tai perheenjäsenen vakava sairastuminen tai onnettomuus tms. Tuossa olisi kuitenkin kyse miehen omasta valinnasta, ja sitten vaan menisin niillä korteilla. Pitäähän noiden vaikeampienkin juttujen mahdollisuuden kanssa vaan elää, enimmäkseen niitä ei aktiivisesti ajattele, ettei pää sekoa.