Pulu törmäsi kioskiin keskellä Helsinkiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahahahaha
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahahahaha

Vieras
Pyörtynyt pulu ehti toipua ennen kuin olisi päässyt täysihoitoon.

Pulu törmäsi läpinäkyvään kioskiin Helsingin ydinkeskustassa Mikonkadulla perjantaina kello 12.39 ja pyörtyi kadulle.

Kioski sijaitsee Rautatientorin suositun luistinradan yhteydessä.

Kioskista soitettiin hätäkeskukseen. Eläintenpelastusyksikkö oli valmiina lähtemään, mutta tällä kertaa riitti pelkkä konsultaatio.

- Soitimme kioskiin ja kävi ilmi, että pulu oli juuri lähtenyt tiehensä, kertoo ylipalomies Matti Martelin.

- Se oli saanut vedettyä happea ja lentänyt perjantainviettoon.

Mikäli pulu ei olisi herännyt ajoissa tai olisi loukkannut itseään, se olisi päätynyt tai päässyt täysihoitoon Palosaareen.

Palosaari on luonnonvaraisten eläinten hoitopaikka Korkeasaaren kyljessä. Kapea karanteenikannas erottaa Palosaaren villit potilaat Korkeasaaren terveistä tarhaeläimistä.

Pelastuslaitoksella on omat avaimet Palosaaren oviin, joten potilaita voidaan toimittaa perille myös virastoajan ulkopuolella.

- Keväisin sinne viedään kuutteja. Sitten on haukkoja, kotkia, aina vähän sesongista riippuen, rusakoita, oravia, Martelin luettelee autettavien monenkarvaista kirjoa.

- Ihmiset ovat hyvin valveutuneita kutsumaan meitä apuun.

Tuomas Manninen

Pulu t


Uutiskynnys ylitetty?

Mahdollista ainoastaan pääkaupunkiseudulla.
 
Meillä on monesti karhukin tuijotellut keittiön ikkunasta sisälle, noita lintuja sattuu kopsahtelemaan ikkunoihin harva se päivä.

Ei olla vielä otettu yhteyttä uutistoimitukseen, saatika HÄTÄKESKUKSEEN!
 
Pyörtynyt pulu ehti toipua ennen kuin olisi päässyt täysihoitoon.

Pulu törmäsi läpinäkyvään kioskiin Helsingin ydinkeskustassa Mikonkadulla perjantaina kello 12.39 ja pyörtyi kadulle.

Kioski sijaitsee Rautatientorin suositun luistinradan yhteydessä.

Kioskista soitettiin hätäkeskukseen. Eläintenpelastusyksikkö oli valmiina lähtemään, mutta tällä kertaa riitti pelkkä konsultaatio.

- Soitimme kioskiin ja kävi ilmi, että pulu oli juuri lähtenyt tiehensä, kertoo ylipalomies Matti Martelin.

- Se oli saanut vedettyä happea ja lentänyt perjantainviettoon.

Mikäli pulu ei olisi herännyt ajoissa tai olisi loukkannut itseään, se olisi päätynyt tai päässyt täysihoitoon Palosaareen.

Palosaari on luonnonvaraisten eläinten hoitopaikka Korkeasaaren kyljessä. Kapea karanteenikannas erottaa Palosaaren villit potilaat Korkeasaaren terveistä tarhaeläimistä.

Pelastuslaitoksella on omat avaimet Palosaaren oviin, joten potilaita voidaan toimittaa perille myös virastoajan ulkopuolella.

- Keväisin sinne viedään kuutteja. Sitten on haukkoja, kotkia, aina vähän sesongista riippuen, rusakoita, oravia, Martelin luettelee autettavien monenkarvaista kirjoa.

- Ihmiset ovat hyvin valveutuneita kutsumaan meitä apuun.

Tuomas Manninen

Pulu t


Uutiskynnys ylitetty?

Mahdollista ainoastaan pääkaupunkiseudulla.

maailman loppu asioita...monesti minulla lintu tuli ikkunaan?
 

Yhteistyössä