tuota
pakko näin ammattikasvattajana sanoa että ap teki ihan oikein, hyvä! Usein vanhemmat eivät jaksa kotona kasvattaa ja me kärsitään siitä sitten töissä. ( ja ne toiset lapsetkin... )
Jos lapsella on keskittymisvaikeuksia, niin tuollaiset keskittymiskykyä vaativat "leikit" rasittavatkin vaikka lapsi tilanteessa viihtyykin.En usko. Psykiatri on ystävällinen ja lapsi pitää hänestä, halailee jne. vaikka on tavannut vasta jonkun aikaa. Leikkivät yhdessä yleensä, piirtävät ja kokoavat esim. pienoismalleja. Lapsi on aina iloinen kun kuulee että mennään taas tapaamaan tätä ihmistä ja hän pääsee sinne leikkimään.
Kiitos. Minusta tuntuu vähän turhan usein, että taistelen tuulimyllyjä vastaan. Järjen ääni sisälläni sanoo, että toimin oikein ja että vain ihmisiä tässä ollaan, mutta ympäristö on usein sitä mieltä ettei lapselta saisi vaatia mitään ja että häntä pitäisi kohdella silkkihansikkain. Sen tiedän, että osa saman diagnoosin saaneista lapsista elää kuin pellossa ja välillä mietin, olisiko niin helpompaa. Mutta kun mulle tulee oikeasti paha olo ajatuksestakin, että normaaliälyinen ja ihan fiksu lapsi jätetään normikuvioiden ulkopuolelle! Näihin lapsiin suhtaudutaan monessa perheessä toki äärimmäisellä lempeydellä, mutta samalla myös jotenkin sulkemalla heidät ulos tavallisesta arjesta. Esim. tuo vessan vetäminen; jos siihen pystyy pojan ryhmän autistikin (kuvatuen ja viittomien avulla, mutta siltikin), miksi hitossa ei omani? Poika sanoo usein "ettei osaa" jotain, mutta oppii kyllä kun yrittää. Ja minä olen, paskamutsina, pakottanut, harjoittelemaan (tarpeen vaatiessa)...pakko näin ammattikasvattajana sanoa että ap teki ihan oikein, hyvä! Usein vanhemmat eivät jaksa kotona kasvattaa ja me kärsitään siitä sitten töissä. ( ja ne toiset lapsetkin... )
PeesiNimenomaan, hienoa, että ap pidät kiinni sovituista säännöistä! Yhdenmukaiset rutiinit ja säännöt niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin tuovat lapselle turvaa. Lisäksi mukavan realistisesti ja fiksusti ajattelet, että diagnoosista huolimatta lapsen pitää kestää "elämän kolhuja", eli kuten sanoit, ei pääse luistamaan tietyistä asioista erityisyytensä vuoksi. Juuri näin!
Herranjösses mitä syyllistämistä!! elätkö itse tuollaisen lapsen kanssa? ymmärrätkö että arki on normaali lapsiperhe arkeen verrattuna aika paljon rankempaa, silloin voi aikuinenkin tehdä virhe arvointeja,ei aina jaksa. luuletko että ap:ta auttaa tämä että syyllistät häntä ? luuletko että hän ei itse ymmärrä että olisi voinut toimia paremminkin,mutta joskus tekee virheitä.
ja vaikka tuo lapsi ei tee sitä pahuuttaan,niin se on silti rankkaa. mulle on joskus päiväkodin johtaja sanonut että hoitopäivää pitää lyhentää kun hänen pitää ajatella henkilökunnan jaksamista! joo lapsi oli kuitenkin vain 7tuntia siellä ja eskarissa oli oma avustajakin,se ei vaan pärjänny lapsen kanssa! kotona lapsi oli kaikki viikonloput,kaikki lomat, 3viikon joululoma 2kk kesäloma ym. ja hoito aika 8-15. eli aika monta tuntia jäi enempi mun väännettäväksi ja kotona oli myös vauva joka herätti öisin ja valvotti!
päiväkodin hoitajilla oli kaikki lomat vapaata tästä lapsesta ja he luultavasti saivat nukkua yönsä. mutta mun piti ajatella heidän jaksamistaan
->pointti oli siis se että jos ammattilaiset ei jaksa, niin miten voi vanhempia joilla on plajon isompi vastuu,vaatia aina jaksamaan?
Alkuperäinen kirjoittaja paskamutsi täälläkin;28038538:Pakko pistää sen verran lusikka soppaan, että mua käy vihaksi nämä jotkut terveiden äidit kun sanoo, että meidänkin lapsi käyttäytyy ihan samanlailla ja normaalilta kuulostaa... Voihan per..le! Ei taatusti tiedä millaista erityislasten kanssa oikeasti on. Normi kiukuttelu tms. asiat mistä päivittäin taistellaan loppuu terveillä, mutta kaikille sairailla ei. Ei siis ikinä, vaan jatkuu elämän läpi. Mulla on monioireinen/vammainen lapsi, joten tiedän mistä puhun ja näkökulmaa löytyy "helpoimmistakin" erityislapsista joita ei heitkäään voi terveisiin verrata. Ei muuta kun tsempit kaikille paskoille mutseille ja koitetaan olla välittämättä näistä tietynlaisista pätijöistä : )
Noin ihan mielenkiinnosta, sinä toisen erityislapsen äiti... Eikö lapsesi ihan oikeasti ole koskaan kuullut sinun suuttuvan niin että huudat? Eikö se että joskus äidilläkin menee hermot ole normaalia?Vielä rautalangasta:
myös minun lapseni on erityislapsi. Hän käyttäytyy aivan samoin kuin sinun lapsesi ap. Myös me olemme käyneet vuosikausia terapeuteilla yms palavereissa. Myös minun lapseni saa raivonpuuskia, kieltäytyy lähtemästä kivoihin tapahtumiin/tilanteisiin. Myös minua väsyttää välillä niin paljon että tekisi mieli vain itkeä.
Mutta silti mä pysyn sanojeni takana näissä viesteissä joita olen tähän ketjuun sulle kirjoittanut. Mä olen kasvattanut tämän erityislapsen (plus muutaman ns. normaalin lapsen) täysin yksin, joten voin kertoa että jonkin verran kokemusta on sekä tavallisten että erityislasten kanssa olemisesta.