8-v synttäri-idea, onko teistä hyvä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja synttärit
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

synttärit

Vieras
Tyttö täyttää 8, vieraat 7-9-vuotiaita.

Olen 6-vuotissynttäreistä asti ulkoistanut synttärit, koska meillä on pieni koti, ja esim. ruokapäytään ei mahdu hyvällä tahdollakaan kuin max 6 lasta.

Meillä oli sääntö, että niin monta vierasta kuin on ikää. Mutta se meni eskarissa roskikseen, kun halusi kutsua lähes kaikki eskaritytöt ja pari muuta, ja oikeasti vain 1 eskarityttö olisi jäänyt kutsutta. Pieni ryhmä, 11 joista 5 tyttöä. Ja houkuttelin kutsumaan sen yhdenkin, koska on ikävää, jos on vain 1 ulkopuolinen. Ja ulkoistin ne kekkerit.

Jos taas on saanut kutsuja, niin on vaikeaa olla kutsumatta niitä kutsujia. Tyttöjen maailma kumminkin perustuu tuohon sosiaaliseenkin kuvioon. Joten viime vuonna oli sitten 10 vierasta... ja ulkoistin ne.

Ulkoistetut on toki olleet tyyriitä, mutta helppojakin. Ja lapset ovat viihtyneet kyllä.

Nyt tyttö kuitenkin ehdottomasti haluaa kotisynttärit. Sanoin, että se tarkoittaa sitten, että vieraita kutsutaan 5.

Mutta nyt keksin, että onko niiden lasten pakko istua pöydässä. Eli tekisin sisä-piknikin olkkariin. Sinne tarjottimia ym. että on joku tukevampi taso, missä pitää juomia. Pari nättiä kangasliinaa tai piknik-huopaa ja tyynyjä. Somistan osaksi teltaksi kankailla.

Ohjelmaksi ajattelin, että lahjapullonpyöritys ja syömistä, sen jälkeen joko singstar-karaokea tai pantomiimejä (kumpi teistä kivempi? vai molemmat?). Ja leikkiä, ja ihan lopussa onginta.

Kuulostaako teistä kivalta? Sotkun vaaranhan tuossa on ilmeinen, siis että juomaa kaatuu ja popkornioa imuroidaan viedä juhannuksenakin, mutta ei yksi kaatunut lasi haittaa.
 
Hauskaa kun usein perustellaan, ettei kotiin mahdu. Minä aion järjestää rippijuhlat kotonurkissa ja aion sovittaa 35 henkeä meidän huusholliin. Kaikki ei mahdu pöydän ääreen,mutta jotenkin juhlista aina selvitään :)
 
Kannattaa käyttää kannellisia kertakäyttöpillimukeja, niihin kannattaa kirjoittaa jokaisen vieraan nimikin, niin ei mene sekaisin.

Meillä on yhdet synttärit syöty lattialla tyynyillä istuen pitkän matalan kukkatason toimiessa pöytänä. Taso oli nostettu keskelle lattiaa, joten sen molemmin puolin pystyi istumaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Zucchini
Hauskaa kun usein perustellaan, ettei kotiin mahdu. Minä aion järjestää rippijuhlat kotonurkissa ja aion sovittaa 35 henkeä meidän huusholliin. Kaikki ei mahdu pöydän ääreen,mutta jotenkin juhlista aina selvitään :)
Meillä ei ihan noin paljoa ollut, lähemmäs 30 kuitenkin, sama juttu on ollut ristiäisissäkin. Isoja kaverisynttäreitä olen kyllä useasti ulkoistanut, ovat saaneet rauhassa riehua urheilullisissa merkeissä.
 
Kotisynttärit! :) ja tosi hyvä tuo piknik idea! Tilanteen mukaan sitä ohjelmaa. Meillä ei pojan 9v kemuissa paljon ohjelmaa sitten tarvinutkaan kun sällit halus pelailla keskenään.
 
Kuulostaa tosi kivalta idealta. Piknikin voi toteuttaa minkä kokoisessa asunnossa tahansa, jos ei pelkää sotkua. Tuon ikäiset tytöt eivät liene niitä kovimpia sotkijoita. Tuli mieleeni, että onginnan voi korvata aarteenetsinnällä, jos keksit riittävästi piiloja.

Mukavia kemuja :).
 
Ristäiset pidin srk-salissa kirkon rakennuksessa. Mutta lapsen ns. kummi- suku- ym. aikuissynttäreitä en ole ulkoistanut Hoploppiin tai vastavaan :), vaan tehnyt pöydästä noutopöydän ja lainaillut tuoleja ja aikuiset on pärjänneet niin ok, plus pari niiden mukana tullutta lasta.

Mutta jos lapsia on 10 + päivänsankari, niin on noloa jos kaikki lapset eivät ole samaan aikaan syömässä tai laulamassa onnittelulaulua, katsomassa kun puhalletaan kynttilät ym. Siksi 10 lasta ei mahdu, vaikka 10 aikuista mahtuu.

Hyvä idea nuo kannelliset mukit, ja pitää katsoa jos näen kotona jotain, mikä voi olla taso. Meillä ei ole niin matalaa kukkatasoa, mutta pitää katsella kotona sillä silmällä tavaroita.
 
Meillä oli synttäreillä kerran teemana viidakko ja siloin oli piknik-tarjoilu olkkarin lattialla. Siirreltiin tavaroita sivuun ja kattaus vihreille kankaille (leikkausliinoille, sain sh-ystävältä puhtaita liinoja, jotka ois muuten menny roskiin). Oli helppo siivota sotkut. Kankaat sinitarran paloilla lattiaan kiinni, sitten vaan kerättiin suoraan roskiin. Kivaa oli :)
 
Hauskaa kun usein perustellaan, ettei kotiin mahdu. Minä aion järjestää rippijuhlat kotonurkissa ja aion sovittaa 35 henkeä meidän huusholliin. Kaikki ei mahdu pöydän ääreen,mutta jotenkin juhlista aina selvitään :)

Jaa.
Minä olen ainakin niin patalaiska etten jaksa 10-15 tenavaa nurkissani, joten jatkossakin meillä ulkoistetut synttärit jos kavereita tulee enemmänkin kuin 5 kipaletta
 

Yhteistyössä