Miten nuo 2- ja 4-vuotiaat saa nukahtamaan ilman tätä kauheaa rallia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Niin väsähtänyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Niin väsähtänyt

Vieras
Meidän lapset on ihan kauheita iltaisin, ei niitä meinaa saada nukkumaan millään ja sitten sänkyyn kun ne saa niin pitäisi jäädä tunniksi odottamaan että nukahtavat, ja varmasti toinen pitää toista valveilla vaikka toinen meinaisi nukahtaa. Niin kateellisena kuuntelen niitä, jotka iltasatujen ja laulujen jälkeen saavat lapsensa nukkumaan. On se niin epäreilua, kyllä saisi vaihtaa näihin niin tietäisivät mitä on tämä rasittavuus on. Tämä 2-vuotias jossain vaiheessa nukahti päiväunille ja iltaisinkin yksin, mutta kun rupesimme nukuttamaan heitä yhdessä (tämä 4-vuotias on itse hankaluus ja on aina vaatinut nukutusta) niiin eihän tämä toinenkaan poika enää suostu nukkumaan ilman nukutusta. On virikettä, on syliä ja touhua päivisin, mutta myös rauhallisia päiviä. 4-vuotias käy kerhossa yksin reippaasti, mutta mä en oikeesti ymmärrä mitä tehdään väärin. Ja siis heräävät siinä klo 7-9 välillä ja heidät nukutetaan yleensä klo 21 tienoilla (mikä on mun mielestäni tosi myöhään varsinkin tuolle 4 v:lle koska hän ei nuku päiväunia). Toinen nukkuu melkein joka päivä, mutta ei aina. Pitäisikö tuo 4 v herättää väkisin klo 7 joka aamu, että varmasti saisi hänen nukkumaan klo 21 mennessä. Kuinka monta tuntia unta nelivuotiaat tarvitsee?
 
Meillä lapset herää 6-7 aikaan ja nukkumaan laitetaan noin 20.00 mutta nukahtavat vasta 21-21.30. Hirveetä rallia ja kakatusta ja hihitystä ja AARGH. meillä ratkaisu saattaisi olla omat huoneet, mutta kun ei mahdollista tällä hetkellä niin en tiiä.
 
Omat huoneet. Meillä me vanhemmat nukutaan olohuoneessa sen vuoksi, kun lapsilla on pakko olla omat huoneet. Illat rauhoittui melkoisesti, kun sai lapset erilleen eikä tarvi nukutella.
 
Kuulun niihin onnellisiin, joilla lapset käyvät nykyisin nukkumaan erittäin hyvin. Mutta on meilläkin ollut haasteellisia aikoja, joihin ratkaisu oli se, että vanhempi meni nukkumaan meidän sänkyyn ja nostettiin sitten omaansa kun oli nukahtanut. Nuorempi yritti huudella ja itkunkin kanssa saada huomiota, mutta julmasti olimme kuulematta huuteluita ja hänkin rauhoittui muutamassa illassa.
 
Meillä kans pahimpaan aikaan toinen vietiin toiseen huoneeseen nukahtamaan ja kannettiin sitten omaan sänkyyn. Kannattaisi varmaan yrittää ensin opettaa neljä vuotiasta rauhoittumaan yöunille nopemmin, jos pienempi on parempi nukahtaja. Joka ilta toistuvat rutiinit ja jämäkkänä pysyminen auttavat ennen pitkään, vaikka se välillä toivottamalta tuntuukin.
 
10 tuntia unta tuntuu olevan meidän nelivuotiaalle ihan tarpeeksi. Päiväkotipäivinä jos on ollut aikanen aamu nukkuu lisäksi noin tunnin päikkärit.

Mutta meillä on ihan samanikäiset tytöt. Nukuttaa pitää heidät kummatkin, mutta meillä on nyt jo pitkään sujunut se todella hienosti (mikä varmaan lohduttaa...) Pesut, pisut jne. Sitten mennään pienemmän huoneeseen jossa pieni sänkyyn isompi syliin ja iltasatu. Jos hyvin käy niin pienempi nukahtaa tähän jo. Jos ei niin sitten isompi omaan sänkyyn katselemaan kirjoja tai kuuntelemaan satua cd:ltä tai musiikkia yövalo päällä. Sitten pienemmän viereen hetkeksi (nukahtaa noin 5 minuutissa) Ja sitten isomman viekkuun jos on vielä hereillä (yleensä ei ole). Meillä meni tovi kanssa ennen kun saatiin homma sujumaan, mutta kun piti päänsä ja selitti tarkkaan lapsillekin asiat niin tuntui menevän perille. Jos molemmat vanhemmat on illalla kotona niin sitten toinen nukuttaa toisen ja toinen toisen.
 
Meillä myös laitettu nyt noin kuukauden ajan nuorempi nukahtamaan vanhempien huoneeseen ja kannettu omaan huoneeseen kun nukkuu ja vanhempikin nukkuu. Ovat suunnilleen saman ikäset kun teidänkin, vähän pienemmällä ikäerolla ja toi iltahulina on tosiaan ollut ihan karseeta. ja kun alettiin nukuttaa niitä erihuoneeseen ja kaikki hulina jäi, niin ihmettelin vaan et miksi en oo tehnyt tätä aiemmin? Ihanaa rauhaa. Tänään halusivat mennö yhteiseen huoneeseen ja vähän jännitti miten sujuu, mutta hyvinhän se meni kun ovat tottuneet nyt että sinne sänkyyn mennään nukkumaan. Ennen olivat tottuneet että sinne mennään vaan leikkimään kunnes mä oon karjunut kitarisani pihalle asti... Mutta nyt siis rauha maassa. Kumpaakaan ei oo ikinä nukutettu eikä ne edes odota meitä muuta kun peittelemään ja sit jäävät itekseen sänkyyn.
 
Kiva jos jollakin riittää halua ja jaksuja jokailtaisiin nukahtamisrituaaleihin, mutta vakavasti suosittelisin, että nukkumaanmenosta ei tehtäisi sirkusta, johon kuuluu sitä tätä ja tuota. Vaan pesut, pisut ja se iltasatu tai laulu tai hetken sylitys ja sitten päät tyynyyn. Vie toki aikansa ennenkuin lapsi oppii uuden tavan, mutta uskallan väittää että pitemmän päälle niin lapsi kuin vanhempikin on levollisempi ja nukkuu paremmin. Itse en jaksaisi kaikenmaailman viekutteluja ja sängynvaihtoja, vaan olen sen verran itsekäs että illalla haluan omaa aikaa ilman että lapset huutelee ja vonkuu mitään. ja sen olen lapsille tehnyt selväksi. Päivällä ja aiemmin illalla olen 100% :sti heidän käytössä mutta illan tullen nukutaan kun sänkyyn mennään.
 
Meillä kohta 4 v nukkuu vanhempien makkarissa, itse käyn muka nukkumaan myös, lapsi nukkuu omassa sängyssä. 1v nukutetaan eri huoneeseen ja sit sen kaa nukkuu toinen vanhemmista. Ei iltaralleja. Vanhemmilla oma aikansa yhdessä olohuoneessa, koska illat ei mene ravailuun.

Eli vanhemmat jakautuu öiksi ja lapset jakautuu myös.
 
[QUOTE="www";23151025]Kiva jos jollakin riittää halua ja jaksuja jokailtaisiin nukahtamisrituaaleihin, mutta vakavasti suosittelisin, että nukkumaanmenosta ei tehtäisi sirkusta, johon kuuluu sitä tätä ja tuota. Vaan pesut, pisut ja se iltasatu tai laulu tai hetken sylitys ja sitten päät tyynyyn. Vie toki aikansa ennenkuin lapsi oppii uuden tavan, mutta uskallan väittää että pitemmän päälle niin lapsi kuin vanhempikin on levollisempi ja nukkuu paremmin. Itse en jaksaisi kaikenmaailman viekutteluja ja sängynvaihtoja, vaan olen sen verran itsekäs että illalla haluan omaa aikaa ilman että lapset huutelee ja vonkuu mitään. ja sen olen lapsille tehnyt selväksi. Päivällä ja aiemmin illalla olen 100% :sti heidän käytössä mutta illan tullen nukutaan kun sänkyyn mennään.[/QUOTE]

Näin. Ja tottahan tuon ikäiset, varsinkin 4-vuotias, puhetta ymmärtää. Meillä tosin vasta 1,5-vuotias ja 3,5-vuotias, mutta kyllä nämäkin tajuaa että kun sänkyyn mennään, mennään nukkumaan.
 
[QUOTE="www";23151025]Kiva jos jollakin riittää halua ja jaksuja jokailtaisiin nukahtamisrituaaleihin, mutta vakavasti suosittelisin, että nukkumaanmenosta ei tehtäisi sirkusta, johon kuuluu sitä tätä ja tuota. Vaan pesut, pisut ja se iltasatu tai laulu tai hetken sylitys ja sitten päät tyynyyn. Vie toki aikansa ennenkuin lapsi oppii uuden tavan, mutta uskallan väittää että pitemmän päälle niin lapsi kuin vanhempikin on levollisempi ja nukkuu paremmin. Itse en jaksaisi kaikenmaailman viekutteluja ja sängynvaihtoja, vaan olen sen verran itsekäs että illalla haluan omaa aikaa ilman että lapset huutelee ja vonkuu mitään. ja sen olen lapsille tehnyt selväksi. Päivällä ja aiemmin illalla olen 100% :sti heidän käytössä mutta illan tullen nukutaan kun sänkyyn mennään.[/QUOTE]

Sama täällä, mutta lapset nukkuu vanhempien makkarissa omissa vuoteissaan ja vieressä maataan, kunnes nukahtavat.

Kukaan ei huutele mitään ja vanhemmilla paljon aikaa iltaisin olohuoneessa, koska lapset nukahtaa helposti ja pian ja tyytyväisenä ja jo klo 19
 
Juu huippu ärsyttäviä nämä jotka pätee täällä. Meillä lapsi kömpii välillä sängystä vaikka miten tekisi. Asumme niin että mitään supernanny operaatiota ei voi tehdä.
 
Tepsisikö nelivuotiaaseen jo lahjonta?
Tarroja tauluun, ja sitten tietystä määrästä jotain kivaa.

Meidän 5- ja 3-vuotiailla toimii. Isompi tajuaa homman, ja pienempi ei jää hölisemään itsekseen.
 

Yhteistyössä