V
"Vieras"
Vieras
Jos vaikka käytettäisiin vähän laajempaa Wikipediaa kuin vain härmän versiota.
Suomalaisessa versiossa hien hajun tarttumiseen karvoihin viitataan Hesarin artikkeliin. Jep, objektiivista.
Siinä myöskin lukee näin "Hajun poistumisella voi kuitenkin olla ikäviä sivuvaikutuksia, sillä puolison valinnassa eräs tärkeimmistä aisteista on hajuaisti. Sen avulla tunnistetaan tiedostamattomasti vastakkaisesta sukupuolesta sellaisia yksilöitä, joiden perimä on kaukana omasta ja näin suotuisa yhteisen jälkeläisen hankinnalle.Erityisesti feministisessä liikkeessä, hippiliikkeissä ja luonnollisuutta korostavissa piireissä naisetkin antavat karvojensa kasvaa. Karvojen kasvu on tulossa uudelleen muotiin."
Wikipedia.orgissa: "The evolutionary significance of human underarm hair is still debated. It may naturally wick sweat or other moisture away from the skin, aiding in maintaining good ventilation. Colonization by odor-producing bacteria is thereby transferred away from the skin "
Eli suomeksi, karvat kuljettavat hikeä pois iholta jossa bakteereita on ja tätä myöten oman järjen mukaan hajun muodostusta tapahtuu vähemmän.

Ja hauskoja noi väitteet että karvat tuulettavat kainaloa. Miten se niinkuin ihan oikeasti tapahtuu? Karvat vääntävät käden auki?? Koska on siellä kainalossa karvaa tai ei niin jos käsi on vartaloa myöden alaspäin niin faktahan on ettei mikään sitä kainaloa tuuleta vaan se on visusti iho ihoa myöten kiinni.
Ja yllättäen taas karvafanaatikot katosivat kun linkitin ton wikin linkin siitä miten hienhaju ja muutkin hajut tosiaan pinttyvät niihin karvoihin (alapäässäkin...).