Ä
"äityliini"
Vieras
Eli taustaa :
Sain esikoisen vaikeuksien kautta ja omasta mielestäni sairastuin masennukseen, raskauden jälkeiseen masennukseen.
Tähän en osannut hakea hoitoa vaan revin itseäni arjen pyöritykseen aamuisin väkisin.
Tämä vaikutti toiminta kykyyni huomattavasti: unohdin sanoja, tavaroita, olin ärtynyt helposti ja impulsiivinen. Ja en saanut mitään tehtyä loppuun.
Mieheni luki artikkelin adhd aikuisista ja tuo istui minuun kuin nyrkki silmään.
Noh, otin itse tk:n yhteyttä ja lähdin sit kautta hakemaan apua. TUli diagnoosi yhdellä haastattelulla psykologin ja olikos se jokin neurologikin arvoltaan.
Lääkitystä käytin vuoden ja koin onnistuvani kaikessa ja energiaa riitti vaikka koko kylän hommiin. Eli vaikutus ei ollut rauhoittava vaan todellinen virtapiikki. Olihan sitä kiva saada tehtyä asioita loppuun huippuajassa ja hieno homma keskittyä tekemiseen ihan täysillä.
TOtesin että hyperpupuna olo ei silti ole sitä mitä kaipaan ja lopetin lääkityksen.
Lapset (niitä tuli lisääkin ) kasvoi ja hankin itselle uuden ammatin ihan kunnialla luokan parhaana. Ja ajoissakin, ilman innon hiipumista.
Nyt hoidan lapsia kototna ja töissä ja kaikki sujuu.
Olen ihan normaali itseni ja työtovereiden mielestä sekä ystävien. Eritoten ystäväni joka työskentelee terveyden alalla sanoo aina etten ole adhd. En sinne päinkään.
Mutta tuo diagnoosi seuraa minua joka paikkaan. Miten sen voi saada pois.
Sain esikoisen vaikeuksien kautta ja omasta mielestäni sairastuin masennukseen, raskauden jälkeiseen masennukseen.
Tähän en osannut hakea hoitoa vaan revin itseäni arjen pyöritykseen aamuisin väkisin.
Tämä vaikutti toiminta kykyyni huomattavasti: unohdin sanoja, tavaroita, olin ärtynyt helposti ja impulsiivinen. Ja en saanut mitään tehtyä loppuun.
Mieheni luki artikkelin adhd aikuisista ja tuo istui minuun kuin nyrkki silmään.
Noh, otin itse tk:n yhteyttä ja lähdin sit kautta hakemaan apua. TUli diagnoosi yhdellä haastattelulla psykologin ja olikos se jokin neurologikin arvoltaan.
Lääkitystä käytin vuoden ja koin onnistuvani kaikessa ja energiaa riitti vaikka koko kylän hommiin. Eli vaikutus ei ollut rauhoittava vaan todellinen virtapiikki. Olihan sitä kiva saada tehtyä asioita loppuun huippuajassa ja hieno homma keskittyä tekemiseen ihan täysillä.
TOtesin että hyperpupuna olo ei silti ole sitä mitä kaipaan ja lopetin lääkityksen.
Lapset (niitä tuli lisääkin ) kasvoi ja hankin itselle uuden ammatin ihan kunnialla luokan parhaana. Ja ajoissakin, ilman innon hiipumista.
Nyt hoidan lapsia kototna ja töissä ja kaikki sujuu.
Olen ihan normaali itseni ja työtovereiden mielestä sekä ystävien. Eritoten ystäväni joka työskentelee terveyden alalla sanoo aina etten ole adhd. En sinne päinkään.
Mutta tuo diagnoosi seuraa minua joka paikkaan. Miten sen voi saada pois.
Kait mulla jokin häiriö on sittenkin...
Tai olin liiallisen valvomisen , väsymisen , stressin (selviääkö vauva hengissä) toksemian oireista tarpeeksi adhd oloinen lääkärille 