Miksi en saa vakipaikkaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "turhautunut"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"turhautunut"

Vieras
Sijaisuuksia kyllä löytyy, pitempiaikaisia ja lyhyempiä, muutamassa lähialueen firmassa tuntuu säännöllisin väliajoin olevan tarvetta minun työpanokselleni, ja näin on ollut jo pidemmän aikaa.

Vaan kun alan kysellä, että josko löytyisi jotain vakinaisempaa tai edes pidempää määräaikaisuutta niin ei onnistu, ei sitten millään.

Ymmärrän kyllä, että tällä hetkellä ei yrityksiin kovin helpolla palkata uusia työntekijöitä, mutta jotenkin se vaan pistää aika lailla silmään, kuinka vaivautuneen oloinen pomo oli siinäkin paikassa, josta viimeksi kyselin pitempi aikaista paikkaa.

Eli jotenkin vaan tuntuu siltä, että takana on muutakin kuin vain huono taloudellinen tilanne. Mutta miten sen syyn sitten saisi selville.

Jos tekisin työni täysin honosti, niin tuskin minulla olisi noita satunnaisen säännöllisiä työkeikkojakaan, joten vaikea uskoa että siitä olisi kyse. Lienen sitten tietämättäni ja tahtomattani astunut jonkun päättävän ihmisen varpaille/joku olennainen ihminen ei vain pidä minusta, kun sen pidemmän työsuhteen saaminen tuntuu olevan niin mahdotonta, vaikka kaikesta päätellen tarvetta tuntuisi olevan.
 
No jaa, tuli vaan mieleen tosta "aina valmis sijainen"- jutusta, että pidetäänköhän minua firmassa jonain typeryksenä, jonka selän takana pomot naureskelee, että kuinka toi typerys on taas valmiina tekemään tämänkin pätkän eikä osaa vaatia parempaa.

No, totta toinen puoli... Tulee halvemmaksi teettää pikkupätkiä ja saa kätevästi myös "poltettua" lomat tuolla pelillä. Eli sua voidaan työllistää vaikka miten monta vuotta, etkä saa mitään lomia, kun soppari katkastaan hetkeksi. Mutta sitten taas toisaalta, voit pitää lomasi millon huvittaa kieltäytymällä jossain kohden työatarjouksesta, mutta se taas johtaa siihen, että sittenpä sua ei enää kysellä töihin...

Tai sitten siellä ei vaan yksinkertaisesti ole jatkuvaa tarvetta sijaiselle.
 
Vakkareita ehkä ihan riittävästi kyseisessä firmassa, extroille taas on tarvetta silloin tällöin. Ei kannata exstrailla ainoastaan yhdessä firmassa, vaan kannattais katsella muitakin paikkoja ja tehdä extravuoroja niissä. Itse tein näin, lopulta erään suht vakituisen keikkailupaikkani pomo tarjosi itse minulle vakituista paikkaa, kun heiltä lähti työntekijöitä pois, ja minä suostuin. Nyt siellä pyörii uusia extroja, joista paras on nyt todennäköisesti taas saamassa vakipaikan, kun taas yksi paikka vapautui.
 

Yhteistyössä