M
"meitsi"
Vieras
Voiko vielä tässä iässä käydä näin? Olen jo 37-v ja saimme esikoisemme kaksi vuotta sitten. Olen pikku hiljaa saanut huomata, että yksi rakkaimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistäni on hiljalleen lopettanut yhteydenpidon ja osoittanut, ettei enää halua olla tekemisissä kanssani. Olen tosi surullinen!
Emme ole pitkään aikaan asuneet samalla paikkakunnalla, mutta silti tapailleet työmatkojen yms. yhteydessä ja kotipaikkakunnalla ja yhteinen sävel on aina ollut vahva. Nyt näitä tapaamisia ei enää järjesty. En halua hänen kuuntelevan vaippajuttuja tai ihastelevan lastani, vaan olen nimenomaan yrittänyt tarjoata kahdenkeskisiä tapaamisia tai reissuja hänen kanssaan. Itsekin haluaisin mieluiten nauttia itse hänen seurastaan ilman lasta. Mutta ei.
No, ymmärrän, että hän on nyt taas sinkku ja ehkä "jäämässä lapsettomaksi", tai ikä alkaa painaa, eli siinä mielessä hän voi olla katkera tai surullinen minun tilanteestani, mutta eipä sen pitäisi olla näin vanhassa ihmissuhteessa mikään este. Itse olin teinivuosina ja parikymppisenä aina se yksinäinen, ja hänellä jos mitä miestä kierroksessa ja poikaystävää toisen jälkeen. Oltiin silti ystäviä. No epäilen, että lapsi olisi se ratkaiseva juttu tässä.
On vaan niin surkia olo, kun on (jo käytännössä) menettänyt ystävän. Olen yksipuolisesti ehdotellut tapaamisia ja pitäis kai nyt sitten vaan ottaa vaari ja antaa ihmisen olla rauhassa. Ehkä palaa luokseni, jos joskus hänellä siltä tuntuu...
Tiedän, että lastensaanti voi joissain elämänvaiheissa ystäväporukoita muuttaa, mutta en sentään aatellut, että enää niin kävis ja vieläpä, kun meilläkin oli jo näin pitkä historia yhdessä, nyyh! Meillä on myös toinen tapaus, yksi lähisukulainen, josta oltiin satavarma, että tulee todella läheinen meidän lapselle ja iloittiin asiasta, mutta nyt ovat hänenkin kanssaan välit jotenkin viilentyneet, eikä koskaan kysele puhelimessa lapsesta mitään.. Höh. Tässäkin on kyllä kyseessä lapseton pari, jonka lapsentekoikä on ohi. Puhuivat jopa muutama vuosi sitten, että ihanaa jos me saadaan lapsia, he sitten hoitavat ja läpäläpälää, mutta nyt ei sitten kontaktinhiventä meidän suuntaan..
Siis tällaista ruikutusta. Ja mielestäni en oo muuttunut miksikään hirviöksi lapsen synnyttyä, vaan oon ihan oma hurmaava itteni
Onko muilla käynyt tällaista vanhemmalla iällä? Tai onko täällä palstalla näin vanhoja ylipäätään
?
Emme ole pitkään aikaan asuneet samalla paikkakunnalla, mutta silti tapailleet työmatkojen yms. yhteydessä ja kotipaikkakunnalla ja yhteinen sävel on aina ollut vahva. Nyt näitä tapaamisia ei enää järjesty. En halua hänen kuuntelevan vaippajuttuja tai ihastelevan lastani, vaan olen nimenomaan yrittänyt tarjoata kahdenkeskisiä tapaamisia tai reissuja hänen kanssaan. Itsekin haluaisin mieluiten nauttia itse hänen seurastaan ilman lasta. Mutta ei.
No, ymmärrän, että hän on nyt taas sinkku ja ehkä "jäämässä lapsettomaksi", tai ikä alkaa painaa, eli siinä mielessä hän voi olla katkera tai surullinen minun tilanteestani, mutta eipä sen pitäisi olla näin vanhassa ihmissuhteessa mikään este. Itse olin teinivuosina ja parikymppisenä aina se yksinäinen, ja hänellä jos mitä miestä kierroksessa ja poikaystävää toisen jälkeen. Oltiin silti ystäviä. No epäilen, että lapsi olisi se ratkaiseva juttu tässä.
On vaan niin surkia olo, kun on (jo käytännössä) menettänyt ystävän. Olen yksipuolisesti ehdotellut tapaamisia ja pitäis kai nyt sitten vaan ottaa vaari ja antaa ihmisen olla rauhassa. Ehkä palaa luokseni, jos joskus hänellä siltä tuntuu...
Tiedän, että lastensaanti voi joissain elämänvaiheissa ystäväporukoita muuttaa, mutta en sentään aatellut, että enää niin kävis ja vieläpä, kun meilläkin oli jo näin pitkä historia yhdessä, nyyh! Meillä on myös toinen tapaus, yksi lähisukulainen, josta oltiin satavarma, että tulee todella läheinen meidän lapselle ja iloittiin asiasta, mutta nyt ovat hänenkin kanssaan välit jotenkin viilentyneet, eikä koskaan kysele puhelimessa lapsesta mitään.. Höh. Tässäkin on kyllä kyseessä lapseton pari, jonka lapsentekoikä on ohi. Puhuivat jopa muutama vuosi sitten, että ihanaa jos me saadaan lapsia, he sitten hoitavat ja läpäläpälää, mutta nyt ei sitten kontaktinhiventä meidän suuntaan..
Siis tällaista ruikutusta. Ja mielestäni en oo muuttunut miksikään hirviöksi lapsen synnyttyä, vaan oon ihan oma hurmaava itteni
Onko muilla käynyt tällaista vanhemmalla iällä? Tai onko täällä palstalla näin vanhoja ylipäätään
?
