[QUOTE="vieras";27649241]Etkö itse osaa käyttää hakusanoja ja etsiä tietoa ?
Eikö sinulle riitä se, että lapsipsykologit ovat perehtyneet lapsen psyykeeseen ja kehitykseen, ja sanovat että alle 3-vuotiaan paikka on kotona. Miksi itse haluat sotia tätä jo yleisesti tiedettyä faktaa vastaan?
Eihän psykologiset traumat tai vaikutukset tule näkyviin kuin vasta aikuisiällä. Täälläkin näkee aina perustelua että "kyllä tuo tarhassa pienestä asti käynyt lapseni on täysin normaali ja iloinen lapsi". Ei lainkaan tajuta että eihän se vaikutus näy kun sitten joskus esim aikuisiässä ihmisen omissa ihmissuhteissa tms. Sinäkin nyt jankkaat asiasta, etkä edes näy kovin paljoa tietävän asiasta, kunhan saat jankattua oman asiasi läpi. Ja miksi meidän pitäisi pystyä antamaan jotain lähdeluetteloa sinulle?Hanki itse jos aihe kiinnostaa.
Monen kokemus on myös empiiristä "tutkimusta" lähipiirissä, nähdään miten huonosti jossain päiväkodeissa kohdellaan lapsia, nähdään miten huonosti lapset käyttäytyvät, miten paljon lapsilla on erilaisia käyttäytymishäiriöitä, työntekijät kertovat miten epäinhimillisissä paikoissa he ITSE työskentelevät, ja lähes kaikki hoitajat sanovat etteivät veisi omaa pientä lastaan päiväkotiin, kun ovat nähneet miten vähän heitä ehditään huomioida siellä . Eikö ole selvä homma, että jos esim alle 2-vuotias ei saa huomiota päivän aikana aikuiselta lähes ollenkaan, että se jättää pysyvän jäljen? Luuletko oikeasti että 2-vuotias osaa selittää sen itselleen ja selviytyä kokemastaan ajatellen että "no, tarhatädeillä on vaan vähän kiire".
Voit myös seurata ystäväpiirin lapsia, ja huomata miten lasten käytös huononee heti kun heidät viedään suureen päiväkotiin, lapset stressaantuvat ja se näkyy heti käytöksessä.
Etkö pysty itse näkemään sitä, miten paljon pehmeämpää lapselle on kotihoito? Miksi pieni lapsi joutuu aikuisen maailmaan jo alle kouluikäisenä? Rankat aikataulut ja stressaavia tilanteita päivästä toiseen. Mitä onnellista lapsuutta se muka on???[/QUOTE]
Oman lapsen käytös ei ole muuttunut huonommaksi ja sen mainitsin, mutta lisäsin kyllä ettei tämä tietenkään kerro yleisesti päiväkodeista yhtään mitään.
Hei sinultakin pääsi tuo tms:"Ei lainkaan tajuta että eihän se vaikutus näy kun sitten joskus esim aikuisiässä ihmisen omissa ihmissuhteissa tms. "
Niin kai tälle on näyttöä?
Sovitaan vaikka etten osaa googlata, voisitko siis minun puolestani googlata näyttöä tälle väitteelle tms?

Pakostikin joku maailmassa on tästä aiheesta tehnyt tutkimuksen kun kerran niin selkeitä haittoja aiheuttaa!
Älkää nyt jankuttako googlaamaan, haluan vain yhden faktan pöytään jossa osoitetaan ne karut paskaäitiväitteet tutkimuksella. Pyysin alunperin useita koska yleensä ne ovat päteviä vasta kun on useita selkeitä näyttöjä. (niitä kun kumotaan jatkuvasti) mutta saisinko edes yhden jos kauniisti pyydän!?