Inhoan miestäni!!!:((

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ggtee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

ggtee

Vieras
En jaksa enää olla tässä suhteessa... Ero taasen tuntuu ihan hirveältä vaihtoehdolta. Mutta en voi hyvin:( En jaksa tuota ihmistä joka notkuu täällä illat, koneella, syöden, nukkuen, sotkien... Seksiä ruinaten!!! En halua häntä!!
Meillä on kolme lasta, ennen nuorimmaista pidin häntä ihanana kumppanina, nyt tuntuu välillä että en voi sietää. Työmäärä itsellä vain lisääntynyt, hän ei auta minua! Hän ei tee yhtään MITÄÄN!! Kehuskelee muille tekemisillään kyllä, vaikka ei juuri rikkaa ristiin lyö!! Kaikki paikat rempsottaa kun hän ei saa mitään aikaiseksi. Itse en jaksa nkä ehdi tehdä enää "miesten juttuja" vaikka haluaisinkin!:(
 
Ei varmaan muutukkaan... Tekisi mieli laukoa hänelle päin näköä hänen huonot puolensa!! Auttaisiko se?? En tiedä. Hän ottaa niin vahvasti itseensä kaiken sanomiseni, jos poikkisanan sanon hän käpertyy itsesääliin ja siitä tuleekin kunnon riita, lopulta minä olen se huono paska ihminen! Inhoan tätä avioliittoa!!
 
tuttu tunne. Älä tee ruokaa miehellesi tai siivoa sen sotkemia paikkoja, anna sen hoitaa omat juttunsa, omat pyykit yms. Seksiä ei tipu, jos ei halua osallistua perhe-elämään. Ole viileä, suorastaan kylmä häntä kohtaan, lähde pois kotoa jos vaan pääset välillä, ettei pää hajoa täysin. Jos ei tajua vihjettäsi eikä usko, että hänenkin täytyy osallistua lasten hoitoon ja kodin hoitoon, koska ne ovat yhteinen asia, niin kannattaisi vakavasti harkita eroa.
 
[QUOTE="vieras";27640877]tuttu tunne. Älä tee ruokaa miehellesi tai siivoa sen sotkemia paikkoja, anna sen hoitaa omat juttunsa, omat pyykit yms. Seksiä ei tipu, jos ei halua osallistua perhe-elämään. Ole viileä, suorastaan kylmä häntä kohtaan, lähde pois kotoa jos vaan pääset välillä, ettei pää hajoa täysin. Jos ei tajua vihjettäsi eikä usko, että hänenkin täytyy osallistua lasten hoitoon ja kodin hoitoon, koska ne ovat yhteinen asia, niin kannattaisi vakavasti harkita eroa.[/QUOTE]

tämä tietenkin edellyttää, että käyt töissä niinkuin miehesi, jos olet kotiäiti niin sinun kuuluukin hoitaa enemmän kotia ja lapsia. Valitettavasti useimmat miehet katsovat että koti ja lapset kuuluvat äidille eikä heidän tarvitse laittaa tikkua ristiin sen suhteen, eikä sellasten miesten asennevammaa niin vain muuteta, jos kotoa ovat sellaisen mallin saaneet. Sopeudu tai vaihda miestä.
 
Ei varmaan muutukkaan... Tekisi mieli laukoa hänelle päin näköä hänen huonot puolensa!! Auttaisiko se?? En tiedä. Hän ottaa niin vahvasti itseensä kaiken sanomiseni, jos poikkisanan sanon hän käpertyy itsesääliin ja siitä tuleekin kunnon riita, lopulta minä olen se huono paska ihminen! Inhoan tätä avioliittoa!!

Vi... sitten latelet niitä poikkipuitasi. Ole hiljaa tai lähde.
 
[QUOTE="vieras";27640896]tämä tietenkin edellyttää, että käyt töissä niinkuin miehesi, jos olet kotiäiti niin sinun kuuluukin hoitaa enemmän kotia ja lapsia. Valitettavasti useimmat miehet katsovat että koti ja lapset kuuluvat äidille eikä heidän tarvitse laittaa tikkua ristiin sen suhteen, eikä sellasten miesten asennevammaa niin vain muuteta, jos kotoa ovat sellaisen mallin saaneet. Sopeudu tai vaihda miestä.[/QUOTE]

Tottakai hoidan enemmän kotia ja lapsia. Käytännössä huolehdin kaikesta. Joskus sunnuntaisin hän on lasten kanssa ulkona aamupäivän, jotta voin valmistaa oikei gourmet(kai kirjoitin väärin, iha sama) ruokaa. Ennen nuorimman syntymää oltiin molemmat töissä. Minä hain ja vein ja kuljetin ja huolehdin lasten hoitojutut mutenkin.. Hän yhden viikon koko lasten hoidossaolon aikana hoiti nämä asiat kun itse olin lomalla ulkomailla naisporukalla. Hän muistaa sen edelleen todella hyvin, kuinka hän on ollut niiin pitkän jakson yksin lasten kanssa. Kun itehän en ole ollut kuin pari vuotta joka saaterin viikko yksin mukeloiden kanssa, kun hän oli kaukana töissä ja yötkin pois. Näin hän nostaa itseään pallille, hän on kestänyt niin paljon enemmän!!! Saamari kun ärsyttää!!! Ois niin paljon kerrottavaa!!!ärrrrrrrrr
 
Tottakai hoidan enemmän kotia ja lapsia. Käytännössä huolehdin kaikesta. Joskus sunnuntaisin hän on lasten kanssa ulkona aamupäivän, jotta voin valmistaa oikei gourmet(kai kirjoitin väärin, iha sama) ruokaa. Ennen nuorimman syntymää oltiin molemmat töissä. Minä hain ja vein ja kuljetin ja huolehdin lasten hoitojutut mutenkin.. Hän yhden viikon koko lasten hoidossaolon aikana hoiti nämä asiat kun itse olin lomalla ulkomailla naisporukalla. Hän muistaa sen edelleen todella hyvin, kuinka hän on ollut niiin pitkän jakson yksin lasten kanssa. Kun itehän en ole ollut kuin pari vuotta joka saaterin viikko yksin mukeloiden kanssa, kun hän oli kaukana töissä ja yötkin pois. Näin hän nostaa itseään pallille, hän on kestänyt niin paljon enemmän!!! Saamari kun ärsyttää!!! Ois niin paljon kerrottavaa!!!ärrrrrrrrr

Niin kun hän oli kerralla vain neljä päivää pois, pikku juttu!!
 
Niin kun hän oli kerralla vain neljä päivää pois, pikku juttu!!

niin laiska töitään luettelee. Mun mies on vähän samanlainen, voisin kans kertoa vaikka mitä siitä kun joskus ottaa päähän sen nalkutus kun olen siivonnut koko päivän kotona ja mies tulee töistä kotiin ja alkaa ensimmäiseks valittaa kuinka huonosti olen siivonnu enkä lainkaan hänen haluamallaan tavalla! Tai kun hän herättää rättiväsyneen äidin yöunilta (vaikka itse valvoo virkeänä koneella , koska on unirytminsä sekoittamaan) että pitäisi vaihtaa vauvalle vaippa. (vaikka osaisi vaihtaa itsekin, mutta ei viitsi.)
 
Olen kyllä huomannut, että sanominen on turhaa! Se laiskiainen ei ymmärrä tai halua ymmärtää, että on laiska. Myöntää korkeintaan, että ehkä ei tee niin paljon kuin sinä, mutta kun ei yhtään tykkää siivoamisesta. No kuka siitä erityisemmin tykkää!?

Sitten alkaa vielä luettelemaan töitä mitä on tehnyt. Senkin imuroinnin, kun rukoilit tai kauniisti pyysit jos imuroisi kun ei ole vuoteen imurinvarteen tarttunut. No sen kun saat tekemään, niin muistuttaa siitä seuraavat viisi vuotta varmaan.

Juu, inhoan laiskoja ihmisiä.
 
Huii ku kuullostaa tutulta.. Meillä yksi 1,5v lapsi josta minä olen huolehtinut 80prosenttisesti koko ajan olinpa töissä tai en. On ollut 3kk päiväkodissa ja mies on vienyt tytön sinne 2 kertaa ja hakenut kerran pois :D Kotona minä teen aikalailla kaiken,paitsi kun aloin ääneen latelemaan faktoja tiskiin ja puhumaan erojutuista niin alkoi homma muuttumaan. Mutta eipä se enää auttanut palauttamaan rakkauden tunteita miestäni kohtaan, lähinnä hän vaan ällötti minua omalla olemuksellaan ja asenteellaan. Niin nyt tässä ollaan sitten oikeasti erottu ja muutan tytön kans kuukauden päästä omaan kotiin ja vitsi etttä on niin loistava fiilis ettei mitään järkiä! :D
 
  • Tykkää
Reactions: AmppaKoo
[QUOTE="jenni";27641975]Huii ku kuullostaa tutulta.. Meillä yksi 1,5v lapsi josta minä olen huolehtinut 80prosenttisesti koko ajan olinpa töissä tai en. On ollut 3kk päiväkodissa ja mies on vienyt tytön sinne 2 kertaa ja hakenut kerran pois :D Kotona minä teen aikalailla kaiken,paitsi kun aloin ääneen latelemaan faktoja tiskiin ja puhumaan erojutuista niin alkoi homma muuttumaan. Mutta eipä se enää auttanut palauttamaan rakkauden tunteita miestäni kohtaan, lähinnä hän vaan ällötti minua omalla olemuksellaan ja asenteellaan. Niin nyt tässä ollaan sitten oikeasti erottu ja muutan tytön kans kuukauden päästä omaan kotiin ja vitsi etttä on niin loistava fiilis ettei mitään järkiä! :D[/QUOTE]

En yleensä näihin puutu, mutta nyt on kyllä pakko. Sillä 1,5veellä ei varmasti ole "niin loistava fiilis". Vasta lapsen saannin jälkeenkö sitä ihan oikeasti huomaa, että tuo mieshän ei teekään yhtään mitään.

Itseään on joo ajateltava, tottakai, mutta voisiko edes pienen hetken ajatella myös lastaan... Tai sitä, kannattaako niitä lapsia hankkia ihmisen kanssa, joka on auttamatta laiska. En jaksa uskoa siihen, että jokainen mies muuttuu puolessatoista vuodessa täysin eri ihmiseksi kuin oli ennen sitä.

Eroperheen lapsen arki ilman toista vanhempaa ei ole mikään onni ja autuus. Eikä varmasti muutu helpommaksi lapsen kasvaessa. Pienessä mittakaavassa siitä saattaa kärsiä vielä aikuisenakin, esimerkiksi minusta olisi ihanaa viettää joulua niin, että kaikki voisivat olla paikalla. Aina saa elää sen tunteen kanssa, että joku puuttuu kuviosta - vietän joulua aina niin, että toinen vanhemmistani on "yksin".
 
En yleensä näihin puutu, mutta nyt on kyllä pakko. Sillä 1,5veellä ei varmasti ole "niin loistava fiilis". Vasta lapsen saannin jälkeenkö sitä ihan oikeasti huomaa, että tuo mieshän ei teekään yhtään mitään.

Itseään on joo ajateltava, tottakai, mutta voisiko edes pienen hetken ajatella myös lastaan... Tai sitä, kannattaako niitä lapsia hankkia ihmisen kanssa, joka on auttamatta laiska. En jaksa uskoa siihen, että jokainen mies muuttuu puolessatoista vuodessa täysin eri ihmiseksi kuin oli ennen sitä.

Eroperheen lapsen arki ilman toista vanhempaa ei ole mikään onni ja autuus. Eikä varmasti muutu helpommaksi lapsen kasvaessa. Pienessä mittakaavassa siitä saattaa kärsiä vielä aikuisenakin, esimerkiksi minusta olisi ihanaa viettää joulua niin, että kaikki voisivat olla paikalla. Aina saa elää sen tunteen kanssa, että joku puuttuu kuviosta - vietän joulua aina niin, että toinen vanhemmistani on "yksin".

Tämä on sellainen asia, jota en ymmärrä. Miten ihmeessä pitäisi etukäteen olla selvillä, miten mies osallistuu vauvan hoitoon ja miten arki rullaa vauvan syntymän jälkeen? Onko kaikilla tosiaan se kristallipallo, josta tiedetään, miten homma tulee etenemään?

En tiedä teistä muista, mutta kyllä minua ainakin esikoisen syntymä muutti ihmisenä aika reippaalla kädellä. Oli otettava vastuuta ja asetettava omat tarpeet syrjään. Miten ihmeessä tämä muutos on naiselle mahdollinen ja pakollinen, mutta miehestä pitäisi olettaa, että käytös ei millään tavalla muutu lapsen synnyttyä. Onko tosiaan miessukupuolen kohdalla niin, ettei mitään kasvua saa olettaa tapahtuvaksi siinä, kun elämässä tapahtuu isoja muutoksia?
 
En yleensä näihin puutu, mutta nyt on kyllä pakko. Sillä 1,5veellä ei varmasti ole "niin loistava fiilis". Vasta lapsen saannin jälkeenkö sitä ihan oikeasti huomaa, että tuo mieshän ei teekään yhtään mitään.

Itseään on joo ajateltava, tottakai, mutta voisiko edes pienen hetken ajatella myös lastaan... Tai sitä, kannattaako niitä lapsia hankkia ihmisen kanssa, joka on auttamatta laiska. En jaksa uskoa siihen, että jokainen mies muuttuu puolessatoista vuodessa täysin eri ihmiseksi kuin oli ennen sitä.

Eroperheen lapsen arki ilman toista vanhempaa ei ole mikään onni ja autuus. Eikä varmasti muutu helpommaksi lapsen kasvaessa. Pienessä mittakaavassa siitä saattaa kärsiä vielä aikuisenakin, esimerkiksi minusta olisi ihanaa viettää joulua niin, että kaikki voisivat olla paikalla. Aina saa elää sen tunteen kanssa, että joku puuttuu kuviosta - vietän joulua aina niin, että toinen vanhemmistani on "yksin".


Ehdittiin miehen kanssa seurustella 9kk ennen kun tulin raskaaksi,pillereistä huolimatta. Edellisviikon,ennen siis kun tein testi, painin ajatuksen kanssa että haluanko olla tuon ihmisen kanssa,"vätyspiirteitä" olin jo silloin havaitsevani. Mutta sitten tosiaan tein raskaustestin ja sen jälkeen meillä alkoikin mennä ihan kivasti,mies osallistui jonkin verran kodin hoitoon ja näin.
Sitten lapsi syntyi ja ekat 3kk mies oli tosi kivasti mukana lapsen hoidossa ja näin.
Mutta sitte se vätysmeininki taas alkoi.
Ja nyt kun lapsi on ollut vähän isompi niin inhottaa kun mies ei teen hänen kanssaan koskaan mitään. Yhden käden sormin voi laskea ne kerrat kun olisivat käyneet esim puistossa ja ylipäätään jossakin käyneet kahdestaan. Ja eipä kolmestakaan olla juuri mitään tehty, yleensä vain minä ja tyttö kun mies ei jaksa/ei kiinnosta nyt.
Tyttö ihan selvästi välttelee isänsä seuraa,ei nykyään anna hyvänyönpusua,eilen illalla alkoi itkemään äitiä kun kävi isin kans kylvyssä. Kun ollaan kahdestaan kotona,tyttö on jotenkin paljon rennompi ja iloisempi. Inhottaa sanoa mutta näin se on.

Juu omatkin vanhempanikin ovat eronneet,mutta siitä huolimatta minulla on ollut onnellinen lapsuus,ja tänäkin jouluna on ihana mennä sekä äidilleni ja hänen miehelleen että isälleni ja hänen vaimolleen.
He kaikki yrittivätkin viimeiseen asti antaa vinkkejä ja pyysivät että yrittäkää kaikkenne,mutta jos minullakin on paljon helpompi olo ilman mieheni seuraa niin eikait sitä pakolla voi yrittää..?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;27642229:
Tämä on sellainen asia, jota en ymmärrä. Miten ihmeessä pitäisi etukäteen olla selvillä, miten mies osallistuu vauvan hoitoon ja miten arki rullaa vauvan syntymän jälkeen? Onko kaikilla tosiaan se kristallipallo, josta tiedetään, miten homma tulee etenemään?

En tiedä teistä muista, mutta kyllä minua ainakin esikoisen syntymä muutti ihmisenä aika reippaalla kädellä. Oli otettava vastuuta ja asetettava omat tarpeet syrjään. Miten ihmeessä tämä muutos on naiselle mahdollinen ja pakollinen, mutta miehestä pitäisi olettaa, että käytös ei millään tavalla muutu lapsen synnyttyä. Onko tosiaan miessukupuolen kohdalla niin, ettei mitään kasvua saa olettaa tapahtuvaksi siinä, kun elämässä tapahtuu isoja muutoksia?

Kasvua siihen myönteiseen suuntaan, vastuunottamiseen jne, mistä sinäkin kirjoitit, tottakai jokainen olettaa tapahtuvaksi. Tarkoitin lähinnä sitä, että on vaikea uskoa jokaisen ennen lasta osallistuvan ja aktiivisen miehen muuttuvan vauvan myötä lopullisesti laiskaksi ja passiiviseksi.

Tottakai ihmiset saavat erota ja eroavatkin. Jokainen omista syistään, eikä niistä yksikään ole toistaan huonompi tai parempi.
 
Kasvua siihen myönteiseen suuntaan, vastuunottamiseen jne, mistä sinäkin kirjoitit, tottakai jokainen olettaa tapahtuvaksi. Tarkoitin lähinnä sitä, että on vaikea uskoa jokaisen ennen lasta osallistuvan ja aktiivisen miehen muuttuvan vauvan myötä lopullisesti laiskaksi ja passiiviseksi.

Tottakai ihmiset saavat erota ja eroavatkin. Jokainen omista syistään, eikä niistä yksikään ole toistaan huonompi tai parempi.

Tuo mun laiskiainen on ollu kyllä aina laiska. se ei ennen edes haitannu, asuttiin vuokralla ja ei paljo tarvinukkaan tehdä. Ajattelin että tottakai haluaa omassa talossa laittaa paikkoja kuntoon, rakennella jotai autotalissa, "remppailla" vaikka autoa. Kaikki puitteet ois, vaan kun ei viitsi! Siihe samaan syssyyn vielä odotettiin kuopusta ku tuli talon osto. Ja vielä ku hän puhui mulle että aikoo omassa tehä vaikka ja mitä, Mitään ei oo kahteen vuoteen tapahtunu! No on hän renkaat vaihtanut ku pakko on ollut.. Ai että ku tekee hyvää kirjoittaa tästä, kun sen joku vielä luulis lukevan.;)
 
Kasvua siihen myönteiseen suuntaan, vastuunottamiseen jne, mistä sinäkin kirjoitit, tottakai jokainen olettaa tapahtuvaksi. Tarkoitin lähinnä sitä, että on vaikea uskoa jokaisen ennen lasta osallistuvan ja aktiivisen miehen muuttuvan vauvan myötä lopullisesti laiskaksi ja passiiviseksi.

Tottakai ihmiset saavat erota ja eroavatkin. Jokainen omista syistään, eikä niistä yksikään ole toistaan huonompi tai parempi.

Tuossa aiemmassa viestissä kyllä kirjoitit "..kannattaako niitä lapsia hankkia ihmisen kanssa, joka on auttamatta laiska." Eli mistä sen voi tietää etukäteen tietää, onko ihminen tulevaisuudessakin laiska, vai muuttaako hän käytöstään, kun lapsi syntyy, niin kuin kaikkien äitien kuitenkin oletetaan tekevän.

Ja ylipäätään muutenkin, ei välttämättä pelkästään laiskuuden osalta. Näitä esimerkkejähän vilisee tällä palstallakin. Jos joku täällä valittaa, että mies ei rauhoita bilettämistään, heti ollaan syyttämässä, että mitäs valitsit alkkismiehen. Eikö kenelläkään äiti-ihmisellä täällä oikeasti ole ollut tilannetta, että on itsekin ollut kova bilettämään, mutta vauvan syntymä on muuttanut elämän täysin. Onko tällöin jotenkin kohtuutonta ihmetellä, miten itse pystyi kasvamaan asian suhteen, mutta toinen ei, eikä hänen muka edes tarvitse?
 
Kerään voimia, että pystysin muuttamaan tilanteen. Siis käytännössä nostamaan kytkintä. Kyse ei ole miehen laiskuudesta, vaan lähinnä muista erittäin ärsyttävistä piirteistä. Ja on kyllä täysin totta mitä joku kirjoitti, että naisen pitää muuttua lasten syntyessä, mutta mies se vaan voi jatkaa vanhaa elämää. Näin ainakin meillä kävi.
 
[QUOTE="niinpä";27641920]Ja sitten ne miehet ihmettelee, että miksi se muija lähti kun kaikki oli niiiiin hyvin. Voi huoh noita pilalle passattuja ääliöitä.[/QUOTE]

Kyllä akat osaa valittaa, jos on valittaakseen. Aina pitäs tehdä enemmän ja osata paremmin. Se syö miehen itsetuntoa, kun mikään ei kelpaa tai riitä.
 
En jaksa enää olla tässä suhteessa... Ero taasen tuntuu ihan hirveältä vaihtoehdolta. Mutta en voi hyvin:( En jaksa tuota ihmistä joka notkuu täällä illat, koneella, syöden, nukkuen, sotkien... Seksiä ruinaten!!! En halua häntä!!
Meillä on kolme lasta, ennen nuorimmaista pidin häntä ihanana kumppanina, nyt tuntuu välillä että en voi sietää. Työmäärä itsellä vain lisääntynyt, hän ei auta minua! Hän ei tee yhtään MITÄÄN!! Kehuskelee muille tekemisillään kyllä, vaikka ei juuri rikkaa ristiin lyö!! Kaikki paikat rempsottaa kun hän ei saa mitään aikaiseksi. Itse en jaksa nkä ehdi tehdä enää "miesten juttuja" vaikka haluaisinkin!:(

"Niin ärsyttävä"...muuten tulette toimeen...:)
 
AP:lle kovasti voimia!Voin sanoa, että TIEDÄN TUNTEEN! Meillä myös 3 lasta ja minä olen 95% vastuussa KAIKESTA! Töissä käydään molemmat, mutta kotona hoidan minä lähestulkoon kaiken. Tässä saa itse olla se joka sanoo viimesen sanan ja pitää perheen ns. kasassa. Jotenkin sitä ajattelee, että se olisi miehen tehtävä, mutta kerta miehestä ei siihen ole, olen ottanut tehtävän. Todella ymmärrä, että v*tuttaa välillä sikana. Oon samoilla fiiliksillä joskus, kunnes mies repäisee ja tekeekin jotain. En ymmärrä miksi mies ei tajua tehdä oma-aloitteisesti, aina pitää käskeä/pyytää. Muuten makaa laiskana sohvalla kaiket illat. huh huh kyllä näitä tälläisiä tapauksia kuule löytyy, usko pois.
 
jep iso osa ukoista tuntuu olevan tollasia!


viet sen parisuhdeterapeutille! jos ei halua lähteä menet yksin! ja pyydät että mies tulee pitää kädestä kiinni kun sä meet keskustelee

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI
 

Yhteistyössä