jees vai nou
Allergia- ja astmaliitto haluaa tuoksukynttilät pois markkinoilta. Niistä halutaan eroon, koska voimakkaat tuoksut aiheuttavat liiton mukaan monille fyysisiä oireita. Oireet voivat olla voimakkuudeltaan lamaannuttavia.
Tuoksuyliherkät saavat päänsärkyä, pahoinvointia, nenän tukkoisuutta ja muita epämääräisiä oireita, joita aluksi ei tule edes yhdistäneeksi tuoksuihin. Astmaatikolla tuoksut aiheuttavat pahimmillaan astmakohtauksen, jos sairaus ei ole hallinnassa, sanoo allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.
Liiton mukaan tuoksuyliherkkiä on Suomessa 1040 prosenttia väestöstä. Tarkkaa sairastavien määrää ei ole tiedossa, koska tuoksuyliherkkyyttä ei voida mitata testeillä. Astmaatikkoja on aikuisväestöstä kymmenisen prosenttia, mutta heistä kaikki eivät kärsi tuoksuista
Allergia- ja astmaliitto haluaa tuoksukynttilät kokonaan pois myynnistä, sillä sesonkituotteita on vaikea välttää kaupassa ja tuoksuilla täytettyyn kotiin on mahdotonta mennä vierailulle.
Sesonkituotteet sijoitetaan kaupassa sisäänkäynnin ja kassojen tuntumaan, jolloin niitä on hankala välttää. Varsinkin joulun alla saamme toistuvasti tuoksuihin liittyviä yhteydenottoja, Vuorenmaa sanoo.