.....
Paljonko tuli hintaa per kerrosalaneliö? löysin jostain tiedon, että 1500e/krsalaneliö, mutta kun tuo tieto on vuodelta 2008. Pitääkö paikkansa, vai saako laskea rutkasti lisää?
EvgPaljonko tuli hintaa per kerrosalaneliö? löysin jostain tiedon, että 1500e/krsalaneliö, mutta kun tuo tieto on vuodelta 2008. Pitääkö paikkansa, vai saako laskea rutkasti lisää?
My point exactly, vaikka se täällä herättääkin joka ikinen kerta vastarintaa. Tämänkin viestin perään tulee taas sen yhden vieraan viesti, jossa hän kertoo teettäneensä talon keskimääräistä laadukkaammalla varustetasolla täysin avaimet käteen hintaan alle 1500e/huoneistoneliö.Jos oman työmme määrä olisi ollut ns. normaali, niin varmaankin huoneistoalaneliötä kohti hintaa olisi kertynyt noin 2000 e, jolloin kerrosalaneliötä kohti olisi hintaa tullut vähän alle 1800 e. Eli mä lähtisin varmaan tämän jälkimmäisen kappaleen tietojen pohjalta laskemaan mahdollista budjettia, jos aloittelisin nyt rakennusprojektia.
Minun vastaus oli tuossa jo aiemmin 1530 euroa neliö ja teinpä sulle oman avauksenkin eilen. En ole muuten missään sanonut, että talomme olisi keskimääräistä laadukkaammalla varustetasolla. Olen sanonut, että kalusteet ja kodinkoneet on varmaan parempaa keskitasoa, mutta muuten talo on ns. perustalo. Sähkölämmitys, suorakaiteen muotoinen jne. Miksi sua vituttaa niin kovin tämä asia? Seuraan rakentamista aika tarkkaan täällä päin ja 1500-1600 euroa neliöltä on ihan normisumma.Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;27579727:My point exactly, vaikka se täällä herättääkin joka ikinen kerta vastarintaa. Tämänkin viestin perään tulee taas sen yhden vieraan viesti, jossa hän kertoo teettäneensä talon keskimääräistä laadukkaammalla varustetasolla täysin avaimet käteen hintaan alle 1500e/huoneistoneliö.
Olet koko ajan suhtautunut vähättelevästi ja ikään kuin odottanut että budjettimme kosahtaisi (tai sellainen kuva minulle on tullut) Niin kuin tuossa toiseen ketjuun linkitetyssä ketjussa sivulla 4 sanoin, minusta meillä on keskimääräistä paremmat kodinkoneet ja kalusteet. Laatat perustasoa, joita piristetty kalliihkoilla tehostelaatoilla. Sen sijaan itse talo on ns. perustalo, sähkölämmitys, yksinkertainen muoto, maanvarainen laatta jne. En siis ole missään vaiheessa sanonut, että talomme on kaikin puolin keskimääräistä laadukkaampi vaan nimenomaan noissa tietyissä jutuissa. Ja vertaan taloamme nimenomaan niihin perus desigtaloihin tai muihin sellaisiin. Yhtään kivitaloa tai muuta älyttömän kallista taloa en ole käynyt edes katsomassa livenä, joten niihin verrattuna varmasti talomme "häviää" kokonaisuudessaan. Kiitos kuitenkinAlkuperäinen kirjoittaja Isämies;27584843:"Keskimääräistä laadukkaampi" on siis eri asia kuin "parempaa keskitasoa". Kumpi on parempaa/laadukkaampaa?
Minä puolestani en ymmärrä tuota vitutuksesta jankkaamistasi. Olen kuitenkin jo useampaan kertaan todennut, että minä olen pikemminkin tyytyväinen, mikäli ihmiset onnistuvat rakentamaan siten, että pysyvät budjetissaan. Suurimmalla osalla se ei onnistu, enkä halua olla antamassa ihmisille liian ruusuista kuvaa rakentamisen todellisista kustannuksista.
Siellä toisessa ketjussa kävinkin sinua jo onnittelemassa, mutta onnitellaan nyt vielä tässäkin. Onnea! :flower:
Totta. Me kyseltiin myös aluksi talopaketteja ja ne olisi tulleet huiman paljon kalliimmaksi. Talopaketin kohdalla pelkkä talon hinta ilman liittymiä, vastaavaa jne olisi maksanut sen mitä pitkästä tavarasta tehtynä maksoi talo + liittymät, vastaava jne + talli.Olemme tehneet lähes kaiken itse ja päästiin todella kovalla urakalla 1300euroa lämminneliö pitkäkästä tavarasta. neuvoksi pitkän kaavan mukaan rakentaneena voin sanoa että 1500 euroon pääsy neliöltä talopaketilla jossa on edes keskitasoa sisustukset on mahdoton päästä. yleensä siellä on esim. tasot hienot mutta lattia muovimattoa, tai onnettomat lista tai teranssi mini jne...joku kohta on missä on rakentamisessa säästetty.