Mies ei antanut mulle lupaa lähteä pikkujouluihin!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hittolainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27485123]Käsittämätöntä, että kaksi aikuista ihmistä antavat tai epäävät toiselta lupaa mennä jonnekin. Meillä lähinnä sovitaan ja selvitellään, koska kelläkin on pikkujouluja tai muita menoja, ettei ole päällekäin.

Äitiyslomilla tai hoitovapailla ollessani olen viettänyt kaveriporukan (no, muita äitejä :D) kanssa pikkujouluja tavallisimmin hyvän ruoan merkeissä. Muutamana vuonna on ollut kahdet pikkujoulut, työporukan oman tiimin kanssa ihan omat menot ja sitten ne viralliset jäykistelyt koko firman kesken. Tänä vuonna olen hoitovapaalla, joten ollaan tuon entisen tiimin kanssa. Mies menee työpaikkansa pikkujouluihin.[/QUOTE]

Minulta ei vaadita, minulta pyydetään. Se on aivan eri asia.
 
Lupa :O Mä en lupaa keneltäkään kysy, se jäi lapsuuteen. Ainahan voi kysyä haittaako toista, mutta sekin lähinnä jos saattaisi olla jotain muutakin sille illalle. Inhottais ruveta lupia kyselemään, tai jos mies kyselisi lupia multa lähteäkseen johonkin..
 
Mä ilmoitin miehelle joskus syyskuussa, että meidän puljun pikkujoulut on sitten marraskuussa laivalla ja kirjoitin päivän kalenteriin. That's it. Koska siinä kohtaa kalenteria oli vapaata, se sopi kaikille. Jos siinä ei olis ollut vapaata, sitten olis mietitty, että mitä tehdään, voidaanko se toinen meno siirtää tai voisko mies mennä tytön kanssa kahdestaan.
 
Parisuhteessa on minusta aivan normaalia keskustella asioista, onko ok lähteä pikkujouluun siihen tai siihen aikaan. Omat näkemykset on hyvä osata myös perustella. Huolestuisin kyllä jos mies ei haluaisi minun lähtevän jonnekin sen takia ettei voi minuun luottaa (toisin sanoen on mustasukkainen). Toista ei myöskään pitäisi yrittää muuttaa, kummalliselta kuulostaisi että mies kieltäisi minulta jotakin perustellen sen sillä ettei niin halua itse tehdä, hän ei päästä pikkujouluihin koska ei niistä itse välitä jne.
 
Hetkonen... Siis miksi sinun pitäisi mennä niihin TYÖPAIKAN pikkujouluihin? Pidätkö niin paljon työstäsi. Minulla aviomiehenä ainakin heti heräisi epäilys, että miksi pitäisi mennä firman ryyppy/pettämisjuhliin vain, että saisi pitää työpaikkansa. Se on vaan työpaikka. Jos on niin kyvytön sosiaaliseen kanssakäymiseen, että suhteiden ylläpito työkavereihin ei onnistu ilman ryyppy/pettämisjuhlia niin mielestäni on ansainnut työttömyyden.

Miksi nämä PIKKUJOULUT ovat nyt niin tärkeä asia? Mikset voi järjestää vaikka kotona pirskeitä työkavereiden tai kavereiden kesken. Onko se jouluateria tai keilaaminen tai erikoisohjelmanumero siellä firman kalliissa pikkujouluissa nyt niiiiiiin maan mahtava, että sen takia pitää mennä sinne iskettäväksi ja kuolattavaksi tai että itse järjestetyt kemut ei vetäisi sille vertoja?

Sama pätee kaikkiin puolisoiden opiskelijaristeilyihin / bileisiin sukupuoleen katsomatta!
 
Ja mikäköhän esti sua sitten pitämästä sitä vapaailtaa? Ei ehkä työpaikan porukan kanssa, mutta muiden ystävien kanssa? Miksei kotiäiti voisi viettää pikkujouluja vaikka mudien kotiäitien kanssa? Miksi ihmeessä jotkut ajattelee, että kun on kotiäiti, ei voi tehdä mitään kodin ulkopuolella :headwall:??

Me pistimme yhden äidin kanssa tänne kylälle pystyyn äiti-lapsikerhon joka kokoontui jokatoinen viikko. Kerho ei ole toiminut enää aikoihin, kun äippälomalaisia on niin vähän, mutta jäänteenä siitä elää vieläkin äippien pikkujoulut :D.
 
Jos ihmisestä tuntuu siltä, että haluaa elää vapaasti selittelemättä menojaan ja haluaa tehdä täysin itsenäisiä päätöksiä sovittamatta niitä perheen viitekehykseen niin minusta tällaisen henkilön olisi parempi sitten pysytellä sitoutumattomana.
 
Voinhan mä painella ovesta kyselemättä, mutta se tietää viikkojen mykkäkoulua tai vaihtoehtoisesti räyhäämistä ja kiukuttelua. En kuulemma rakasta miestä jos edes ehdotan menemistä, koska hänkään ei menisi.

Mitä v**** väliä sillä on jos ihminen osoittaa mieltä lapsellisella tavalla lapsellisesta asiasta missä ei ole minkäänlaista oikeutta kiristää toista yhtikäs millään.

Pistää mittailemaan katuja jos alkaa ulisemaan pahemmin, ehkä siitä joku viisaus jäisi senkin palikan käteen kun joutuisi miettimään että mites tässä näin kävi, henkinen valtataistelu ei onnistunutkaan, oma tahto ei olekkaan sama asia kuin toisen elämä.
 
[QUOTE="vieras";27485822]Viittaatko tällä nyt ketjun aloittajaan?[/QUOTE]

Itse ymmärsin tuon yleisenä viittauksena sellaisia ihmisiä kohtaan jotka ei ymmärrä että jonkinlaista muiden ajattelua on syytä harrastaa perheessä.

Palstalla kun on tapana myös mustavalkoistaa asioita, että se on joko totaalinen symbioosi tai täysin vapaata menemistä.
 
  • Tykkää
Reactions: Data ja astrolabe
siis millaisia ihmisiä te olette? elätte parisuhteissa ja heti kun yksin ollaan menossa itse tai puoliso jonnekin pelätään että on pettämässä?!?!?? ja aikuiset ihmiset tarvitsee erikseen luvan jonnekin menemiseen, ymmärrän sen että asioista keskustellaan kun ollaan parisuhteessa, ihan jo senkin takia että muut aikataulut on menon takia kunnossa. mutta en ymmärrä sitä että toinen voi suoraan kieltää ja että pitää erikseen kysyä lupa.
ettekö te oikeasti luota toisiinne yhtään?
 
Ei nyt varsinaisesti "lupaa" tarvitse kysellä, mutta kyllä molemmat varmistetaan toisiltamme että käykö että menen. Ihan kunnioituksesta toiseen ja myös siksi että toisella saattaa olla jo tiedossa joku muu suunnitelma jota ei ole ehtinyt/muistanut kertoa.

Nimenomaan työpaikan pikkujoulut tuntuu olevan niitä joissa sattuu ja tapahtuu.. Ennemmin sitten vaikka pikkujoulut omien kavereiden kesken, työpaikan pikkujouluissa toki sitten voisi pyörähtää syömässä jne. Mutta ryyppääminen työkavereiden ja esimiesten kanssa?
Onpa monella ollut vaikeaa pikkujoulujen jälkeen rantautua takaisin töihin, kun hävettää...

Minä sanoin miehelle suoraan että en tykkää että menet(pohjautuen aiempiin kokemuksiin), mutta hetken asiaa sulateltuani ehdotin että kävisi asiallisesti siellä jonkin aikaa olemassa.
Yleensä noissa pippaloissa tuntuu meno olevan sellaista, että tuskin nukun ennen kuin mies kotiutuu sieltä ehjänä kotiin..
 
Ei työpaikan pikkujoulut ole olleet seksuaalisia meillä, vaikka naisvaltainen työyhteisö on kyseessä. Työyhteisössä ei tarvita seksuaalisia jännitteitä.

Viime vuonna joku avulias miespuolinen työtoverini osti minulle lipun firman syysjuhliin (vähän isommat pikkujoulut koko yhtiöryppään kesken). En sitten mennyt sinne lainkaan. Jälkikäteen minun on annettu ymmärtää, että tarkoitusperät lipun ostossa olivat muutakin kuin kollegalliset. Onneksi nykyinen työyhteisö voi erinomaisesti ja tulen toimeen kaikkien konttorin ihmisten kanssa.
 
Viime vuonna joku avulias miespuolinen työtoverini osti minulle lipun firman syysjuhliin (vähän isommat pikkujoulut koko yhtiöryppään kesken). En sitten mennyt sinne lainkaan. Jälkikäteen minun on annettu ymmärtää, että tarkoitusperät lipun ostossa olivat muutakin kuin kollegalliset. Onneksi nykyinen työyhteisö voi erinomaisesti ja tulen toimeen kaikkien konttorin ihmisten kanssa.

Alat päivä päivältä kuulostaa pienitalopreerialaisemmalta.
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
mä olen sitä mieltä, että toisen mielipidettä pitää kunnioittaa. jos toinen ei halua, ja keskustelemalla ei saada raktakisua tehtyä, niin sitten sä et mene. täällä monet kehottaa menemään vaan, vaikka toinen ei suostuiskaan. keskustelemalla mä pyrkisin kompromissiin tossa asiassa ja ellei, niin sitten jättäisin menemättä
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27485948:
mä olen sitä mieltä, että toisen mielipidettä pitää kunnioittaa. jos toinen ei halua, ja keskustelemalla ei saada raktakisua tehtyä, niin sitten sä et mene. täällä monet kehottaa menemään vaan, vaikka toinen ei suostuiskaan. keskustelemalla mä pyrkisin kompromissiin tossa asiassa ja ellei, niin sitten jättäisin menemättä

Jos olisi joku ihan oikea järkevä syy, asia voisi olla toisenlainen, mutta ei se riitä vaan että epäilee pettämistä ja/tai sanoo ettei itsekkään menisi.

Omat epävarmuudet ei ole syy kontrolloida toisen elämää. Vaikka on parisuhteessa ei se tarkoita että oma elämä lakkaa eikä saa käydä ihan normaaleissa aktiviteeteissä, oli kyse harrastuksista tai vaikkapa työpaikan menoista.

Siinä on sellainen pieni asia että jos toinen on pettääkseen, se tekee sen oli pikkujoulut tai ei, se ei siitä muutu että panikoi asiasta ja yrittää kiristää toista jäämään. Se kertoo vain luottamustasosta ja suhteen tilasta.

Ero ei välttämättä ole huono asia jos ei kyetä muuten asiaa ratkaisemaan kuin rajoittamalla toisen/molempien menoja.
 
Minua häiritsi ihan kauheasti se miten joku voi luulla että hänen käsitys jonkun haluttavuudesta on sama kuin kaikkien muiden :D

Onneksi näin ei ole... ;) :heart:

Mua taas häiritsi se että ikään kuin naimisissa olevalle ihmiselle olisi joku itseisarvo se että kaikki muutkin häntä himoitsee, ja olettamus että vieras muka voi hänet ampua alas luuloistaan "ei sua kuule kukaan halua"-lauseella... :D :D :D
 
  • Tykkää
Reactions: Data

Yhteistyössä