Vähän epäkorrektia kysyä, kun olet raskaana, mutta MIKSI ihmeessä haluat miehesi kanssa vielä lisää lapsia? Kun jo nytkin joudut valtaosan kotitöistä ja lastenhoidosta ymmärtääkseni hoitamaan.
Itse erosin, kun esikoiseni oli 4 vuotta. Meillä oli koko ajan enemmän ja enemmän riitoja, lapsen tulo ei auttanut asiaa vaan parisuhteemme jatkoi alamäkeen menemistä. En halunnut elää sillä tavalla enää enkä antaa lapselleni sellaista parisuhteen mallia, jossa ei ole lämpöä eikä hellyyttä - pelkkää arvostelua, nalkutusta ja väittelyä kummankin taholta.
Ei tullut MIELEENKÄÄN, että olisin hänen kanssaan vielä toisen lapsen halunnut. Ensimmäinenkin oli oikeastaan "ajautumista", ajattelin että tällaista tämä elämä on enkä tästä nuorene (olin 32).
Toisin kävi. Heti erottuani tapasin elämäni miehen, jonka kanssa olen naimisissa ja meillä on yhteinen lapsi. Elämme ihanaa uusperheen elämää, johon kuuluu tietysti nyt jo 9-vuotiaan esikoiseni ajoittaiset kiukuttelut ynnä muut, mutta yhtä kaikki olemme kaikki onnellisia.
Kannattaa yrittää keskustella rakentavasti. Minkäin pystyn juttelemaan exäni kanssa nykyään vaikka kuinka kauan ja olemme kuin neutraaleja kavereita. Kun ei tarvitse olla yhdessä.
Mutta jos tunteita on, niin keskustelu avoimesti voi johtaa siihen, että pystytte yrittämään riidatonta perhe-elämää. Sen ovat lapset ja vanhemmat ansainneet. Jos taas ette pysty olemaan riitelemättä ja yhteiselonne on enemmän tai vähemmän jatkuvasti kuvailemasi kaltaista, eikä muutosta tapahdu, niin ei elämäänsä kannata hukata tuollaiseen. Lapsetkin siinä kärsivät.