Yhdessä työpaikassani oli eräs vanhempi työntekijä, joka jyräsi kaikessa, ja kaikki työntekijät olivat varpaillaan hänen kanssaan. Olin juuri muuttanut tänne paikkakunnalle, mieheni sukua lukuunottamatta ihmiset olivat outoja, uusi työpaikka, ja ekat pari kk meni raskauspahoinvoinnin ja alkuraskauden väsymyksen kanssa kärvistelyyn. No, se työ ei sujunut kovin hyvin, ja tämä työntekijä oli yksi osasyy siihen, sai semmoisen olon itselleni että en osannut mitään.
Nykyisessä työpaikassani on ihanat, rennot pomot, mutta en osaa suhtautua luontevasti heihin vieläkään. Kävin eilen viemässä työtuntilistat toimistolle ja olin kyllä lukossa.
Vapaa-ajallani en pelkää oikeastaan ketään ihmistä, koskaan missään, voisin heittää juttua vaikka presidentille. MUTTA jos tämä henkilö muuttuu työnantajakseni, niin mulla tulee vanhat muistot päälle.
Jos olen naisporukassa, niin mulla on oikein hauskaa, mutta jos mulle sanottaisiin että tämä onkin sun työporukka ja joukossa on pari pomoa, niin menen ihan kipsiin.
Ja jos jännitän jotakin henkilöä, muutun täysin pöljäkkeeksi. Sanon vääriä asioita, sekoilen jne. Kun taas jos en koe jotakuta uhaksi, niin olen oma itseni ja homma on mulla hallinnassa.
Onko ketään muuta näin epätoivoista ihmistä?
Nykyisessä työpaikassani on ihanat, rennot pomot, mutta en osaa suhtautua luontevasti heihin vieläkään. Kävin eilen viemässä työtuntilistat toimistolle ja olin kyllä lukossa.
Vapaa-ajallani en pelkää oikeastaan ketään ihmistä, koskaan missään, voisin heittää juttua vaikka presidentille. MUTTA jos tämä henkilö muuttuu työnantajakseni, niin mulla tulee vanhat muistot päälle.
Jos olen naisporukassa, niin mulla on oikein hauskaa, mutta jos mulle sanottaisiin että tämä onkin sun työporukka ja joukossa on pari pomoa, niin menen ihan kipsiin.
Ja jos jännitän jotakin henkilöä, muutun täysin pöljäkkeeksi. Sanon vääriä asioita, sekoilen jne. Kun taas jos en koe jotakuta uhaksi, niin olen oma itseni ja homma on mulla hallinnassa.
Onko ketään muuta näin epätoivoista ihmistä?