Odotin kaksostyttöjä. Jouduin vuodelepoon raskauden ollessa rv24. Viisi viikkoa kaikkiaan tuli maattua sängyssä, lupa nousta tasan vessaan joka oli metrin päässä. Suihkuunkin laittoivat paareilla. Lapset siis meinasi syntyä etu-ajassa. Napanuoravirtaukissa oli ajoittain jotain häikkää joten ultrattiin usein varmistaakseen et lapsilla kaikki hyvin. Pääsin kotiin kun päästiin rv30. Se oli se virstanpylväs että lapsilla olisi suurimmat mahdolisuudet päästä normaali elämään. Viikon päästä kontrolli ja sitten todettiin hepatogestoosi. Ja takaisin sairaalasänkyyn. Reilu viikko meni ja otettiin lapsivesipunktio, keuhkojen kypsyyden mittaamiseksi. Tulos, erittäin epäkypsät keuhkot. Gestoosi arvot saatiin kuriin lääkkeillä. Pääsin kotiin, tai melkein sinne asti. Lapsivedet meni. Samana päivänä kun lääkäri sanonut että keuhkot ovat vielä hyvin epäkypsät. Takaisin sairaalaan, sektioon. Ensimmäinen perätilassa niin en saanut synnyttää normaalisti. Sama lääkäri ottamassa vastaan kuin oli minut kotiuttanut. Leikkausessa kaikki hyvin. Lääkäri sanoo lopussa että mitähän tähän kehtaa vuotoon laittaa kun ei vuoda juuri mitään. Nukahdan. Herään heräämössä ja tuntuu kuin makaisin lammikossa. Hoitaja kurkkaa peiton alle ja toteaa että näinhän se on. Loppuilta ja yö hyvin sekavaa aikaa, muisti siis ei parhaassa kunnossa. Kaavittiin kaks kertaa yön aikana ja jouduin nousemaan tutkimuspöydälle, siis vain muutama tunti leikkaamisen jälkeen. Vuoto saatiin jotakuinkin kuriin. Synnytysosastolle jäin muutamaksi päiväksi synnytyksen jälkeen ja missään vaiheessa mua ei jätetty yksin, koko ajan joku vahtimassa vointia. Kipupumpun lisäksi ilokaasua tarjolla koko ajan kipujen vuoksi. Kukaan ei tiennyt mikä mua vaivaa. Pääsin vihdoinkin "tavalliselle" osastolle, samalle missä vuodelevon vietin. Onneksi, hoitajat oli tuttuja ja todella mukavia. Vihdoin pääsin myös tapaamaan tyttöjäni, toinen painoo 1700gr ja toinen 1870 gr. Pyysin harjaa hoitajalta ennenkun lähti mua viemään sinne ja se sano mulle vaan että ei he sun hiuksia siellä katso. Niin pihalla vieläkin olin. Vuoto kurissa ja viikon päästä mut passitettiin kotiin. Lapset jäi keskolaan. Äitienpäivänä olin kenguruhoidossa toisen tytön kanssa ja kivut alkoi taas. Onneksi valmiina TYKSissä niin apu lähellä. Vuoto alkoi taas. Tätä jatku pari kuukautta. Suurin ihmetyksen aihe tais olla se kun se päätty välillä ja alko sit taas uudestaan. Pelkästään synnytyksen jälkeen olin jo uusinu koko verenkierron. Kaavittu yhteensä 3 kertaa, tutkittu ja ronkittu lukemattomia kertoja. Pelottavinta oli se kun lääkäri tulee ja sanoo että ollaan sun tilanteesta pidetty monta kokousta ja on pakko sanoa ettei tiedetä mikä sulla on. Kohta pitää jo miettiä kohdunpoistoa. Tehtiin varjoainekuvaus ja tukittiin verisuoni. Mikään ei auttanut. Viimeisenä vaihtoehtona sanoivat olevan tähystys. Jälleen nukutuksessa. Mut oltiin nukutettu jo monta kertaa lyhyessä ajassa ja aina en tykänny herätä sieltä kunnolla. Viimeinen keino auttoi, löysivät syyn. Istukka kasvanut kohtulihaksen sisään. Oli siivuttanut sitä niin paljon pois kuin uskalsi ja se auttoi.
Vasta jälkikäteen oon tajunnut kuinka lähellä viimeistä unta kävin pariinkin otteeseen. Kiitos sinnikkäiden lääkäreiden oon saanut nauttia elämästä ja seurata kuinka mun ihanat tytöt kasvaa. Alottivat justiinsa koulun. Olivat muuten 8 pisteen vauvoja molemmat. Lisähappea tarvitsi vain toinen parin tunnin ajan. Keuhkot olivat siis kypsät.
Tuli paljon muutaki tähän kirjotettua mutta en osaa kertoa vaan yhtä osaa raskaudesta kun se oli niin kokonainen kokemus.
