N
Nimetön.
Vieras
Ystävälläni on 2 alle kouluikäistä lasta, itselläni on 1. Minun lapseni on päivähoidossa ja ystäväni hoitaa lapsiaan kotona.
Hänen juttunsa ovat tässä aikojen mittaan alkaneet risoa aika lailla. Vihjailee nimittäin joka käänteessä, kuinka hirveää on, että minun lapseni on mennyt 1,5-vuotiaana pk:hon (joka on muuten yksityinen pienryhmä).
Esim. jos joku yhteinen tuttava ihastelee, jotain lapseni "taitoa", niin tämä ystävä saattaa sanoa siihen jotain "no pakkohan se on noin pienenä oppia itse tekemään, kun ei siellä pk:ssa ehdi apua saamaan". Tai jos sanon kuinka kiva on, että "Leevi" viihtyy hetken omissa leikeissään niin siihen vastaus on "pakkohan se on tottua yksin olemaan, kun ei siellä pk:ssa ehdi kukaan sylissä pitämään ja leikittämään". Jne.
Ja tässä tulee varsinainen ärsytyksen syy: ystäväni on itse ihan finaalissa lastensa hoitamiseen. Kaikki keskustelut, joita nykyään käymme liittyvät siihen kuinka hän ei jaksa. On kertonut mm. väkivaltaisista ajatuksistaan lapsiaan kohtaan ja siitä kuinka vain huutaa ja tiuskii heille kaiken aikaa. Käy myös psykologin juttusilla väsymyksestään johtuen (ei ole kuitenkaan masentunut).
Itse kertoo omasta kotiäitiydestää tuollaista ja tuomitsee minut lapseni hoitoon viemisestä! Onko todella niin, että oli äiti ja hänen käytöksensä (jaksamisensa) millaista tahansa, niin kotiäitiys on parempi juttu? Ei minusta.
Hänen juttunsa ovat tässä aikojen mittaan alkaneet risoa aika lailla. Vihjailee nimittäin joka käänteessä, kuinka hirveää on, että minun lapseni on mennyt 1,5-vuotiaana pk:hon (joka on muuten yksityinen pienryhmä).
Esim. jos joku yhteinen tuttava ihastelee, jotain lapseni "taitoa", niin tämä ystävä saattaa sanoa siihen jotain "no pakkohan se on noin pienenä oppia itse tekemään, kun ei siellä pk:ssa ehdi apua saamaan". Tai jos sanon kuinka kiva on, että "Leevi" viihtyy hetken omissa leikeissään niin siihen vastaus on "pakkohan se on tottua yksin olemaan, kun ei siellä pk:ssa ehdi kukaan sylissä pitämään ja leikittämään". Jne.
Ja tässä tulee varsinainen ärsytyksen syy: ystäväni on itse ihan finaalissa lastensa hoitamiseen. Kaikki keskustelut, joita nykyään käymme liittyvät siihen kuinka hän ei jaksa. On kertonut mm. väkivaltaisista ajatuksistaan lapsiaan kohtaan ja siitä kuinka vain huutaa ja tiuskii heille kaiken aikaa. Käy myös psykologin juttusilla väsymyksestään johtuen (ei ole kuitenkaan masentunut).
Itse kertoo omasta kotiäitiydestää tuollaista ja tuomitsee minut lapseni hoitoon viemisestä! Onko todella niin, että oli äiti ja hänen käytöksensä (jaksamisensa) millaista tahansa, niin kotiäitiys on parempi juttu? Ei minusta.