En olis välittänyt tätäkään ikinä kokea.
Lasten ja miehen kanssa oltiin iltasella menossa kauppaan, mies palas hakemaan unohtunutta roskakassia ja me jäätiin roskiksille odottelemaan...
Yhtäkkiä jostain ilmestyy (luultavasti) labradorinnoutaja, ilman pantaa, ajattelen että sen omistaja varmaan tulee ihan juur jostain pihasta perässä tms. Jos koira vaikka livahtanut ovesta tai jotain.
Koira murisee, paljastelee hampaitaan ja kiertää rattaita ja meitä. Haukahtelee välillä ja taas murisee.
Enpä siinä osannut muutakaan tehdä kuin pysyä paikallani ja varoa liikkeitä, aina kun käännyin tai vaihdoin asentoa koira tulee vähän lähemmäs ja murisee kovempaa. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
"Onneksi" ohi kirmaa 7-8v lapsi, ilmeisesti kotiinsa matkalla ja koiran huomio meistä herpaantuu. Koira juoksee lapsen perään, joka kuitenkin jo ilmeisesti, onneksi, ehti ehjänä kotipihaansa koska koira palas hyvin nopsaa takas...
Tällä kertaa kuitenkin roskisten toiselta puolen ja lähti eri suuntaan, unohti meidät.
Mieskin ehti siinä vaiheessa paikalle ja jatkettiin matkaa.
Oli fiilis kuin lampaalla jota susi piirittää. En tiedä kauanko sitä tilannetta ois kestänyt jos se lapsi ei olis juossut ohi ja miten ois päättynyt. Ikinä ei yksikään koira ole käyttäytynyt noin.
Siinä sitten selittelin esikoiselle pitkin iltaa, ettei koira ollut paha, vaan varmaankin peloissaan... Eikä ollut koiran vika, että oli irrallaan... Jne.. Toivottavasti ei nyt kammoa isompia koiria tulevaisuudessa, mä kyl varmaan hätkähdän jos vielä irrallaan olevaan koiraan törmään.
Ja todella toivon, että koira pääsi inhimillisestä vahingosta johtuen juoksentelemaan minne sattuu, eikä siksi, että omistaja on välinpitämätön k*sipää.
Onko tuo muuten normaalia käytöstä koiralta?