L
Levotonta
Vieras
Lapsi on nyt 2v, nukkunut omassa huoneessaan omassa sangyssään nyt vajaan vuoden. Nukkuu kokonaisia öitä, joskus pariin kertaan unissaan huutelee, mutta nukahtaa itsekseen uudestaan. Nukkumaan menee mielellään ja herää hyväntuulisena.
Mutta nyt, muutaman viikon...lapsi herää 3-5 kertaa yössä itkemään ja huutamaan äitiä. Ei aina ole välttämättä hereilläkään mutta joskus kyllä. Edellisenä yönä tuli taas rajattua huoneessa tiuhaan, usein niin että kun itse pääsi takaisin sänkyyn, huuto alkoi uudestaan.
Tuntuu ettei hänellä ole mitään hätää, kunhan vaan haluaa jonkun paikalle ja sitten seurustella. En kuitenkaan halua lähteä seurustelukaveeiksi pitkin yötä, eikä meillä ole palveluita saatavilla öisin.
Miten tehdä? Tuntuu pahalta olla menemättä
Mutta tuntuu myös huonolta, että lapsi pompottaa vanhempiaan pitkin yötä ihan ilman sen kummempaa syytä. Eli pitäisikö vaan antaa huutaa ja odottaa, että nukahtaa?
Niin kurjaa, että oli jo koko perheellä hyvät yöunet ja nyt sitten paluu vauva-aikaan
aletaan olla jo kaikki kiukkuisia tähän. Lapsikin, koska herää sitten väsyneenä.