Lapsenvahti perui

  • Viestiketjun aloittaja tihti
  • Ensimmäinen viesti
tihti
Tottakai voi harrastaa mutta puhuitkin VUOSIPÄIVÄSTÄ et hääpäivästä tai ensimmäisestä hääpäivästä! Sain sellaisen kuvan että olette olleet vuoden yhdessä.

Sinun äitisi hoitoapuko on nyt loppu kun hoiteli esikoista kun olitte vauvan kanssa sairaalassa? Eli koskaan, ikinä, milloinkaan ettekä minkään syyn vuoksi saa häneltä enää hoitoapua?
No voi anteeksi, ettei siviilisääty tullut heti selväksi. Eiköhän oteta miehen kanssa ero saman tien, kun yhteistä aikaa ei näköjään saa edes kaivata ja parisuhde on kuulemma muuutenkin väljähtänyt.

No ei helvetti kukaan meidän perheessä lähde yhden illan vuoksi Oulusta Helsinkiin.
 
tihti
[QUOTE="Jenis";27160791]Miksi sen pitäis nukkua yksin? Kun meidän lapset oli noin pieniä, me mentiin kaikki nukkumaan yhtä aikaa.[/QUOTE]

Esikoinen nukkuu omassa huoneessaan, siskonsakin siirtyy sinne kunhan nukkuu yöt paremmin. En minä ainakaan pysty nukkumaan, kun vauva huutaa vieressä, joten ei, meillä ei mennä samaan aikaan nukkumaan.
 
tihti
[QUOTE="Jenis";27160811]Johan on. Koko perheelle siis on elämä vaikeaa - meidän perheessä ihan älyttömän usein lähdetään toiselta puolelta Suomea toiselle, ihan vaan että voidaan viettää aika yhdessä. Ja saattaa siinä sivussa olla lastenhoitopalveluitakin tarjolla.[/QUOTE]

Joo, niin täälläkin. Vastahan äiti kuukaisi sitten oli täällä sen viikon.
 
tihti
[QUOTE="Jenis";27160826]:D Niinpä tietysti. Missä se vauva sitten nukkuu yönsä, vai etkö sinä nuku ollenkaan kun vauva vaan huutaa?[/QUOTE]

Vauva nukkuu makuuhuoneessa, kehto minun puolella sänkyä. Yöllä vauva kyllä nukkuu, mutta illalla huutaa vaikka miten päin laittaisi.
 
tihti
[QUOTE="Jenis";27160831]Ja sen viikon aikana sulle ei järjestynyt minkäänlaista breikkiä arjesta? Jotenkin kovin vaikea uskoa, samoin kuin koko tätä ketjua :D[/QUOTE]

Järjestyi toki, sairaalassa vanhempien huoneessa sydänosastolla kun vetäisin pikaisesti kahvikupillisen naamaan. Rentouttavaa, jos mikä.
 
tihti
[QUOTE="Jenis";27160873]Sä oo kyllä perinjuurin katkeran ja uupuneen kuuloinen ihminen. Hoida itsellesi apua, ja pian. Siis jos tää on totta eikä provoa.[/QUOTE]

Miksi minä ilman syytä katkera olisin?
 
"vieras"
Joko huolit mummon lapsenvahdiksi tai otat MLL:n hoitajan (tai kaksi) tai sitten vietätte miehen kanssa laatuaikaa kotona. Jos vauva kerran yöllä nukkuu, niin syökää jotain hyvää ruokaa kun lapset nukkuu.
 
"vieras"
taas näitä mammoja ketkä kuvittelevat omien lasten olevan jotain niin spesiaalia, ettei kukaan muu VOI osata hoitaa tai pärjätä niiden kanssa.
Hei herätys hölmö, sun miehes voi vaikka huomenna jäädä auton alle, ja joutua sairaalaan kuukaudeksi. Mitäs sitten teet, jos kerran kahden mukulan iltatoimet VÄLTTÄMÄTTÄ vaativat kaksi aikuista? Saat itkupotkuraivarit?

Vähän voi laskeutua sieltä omasta erinomaisuudesta alas, ja tinkiä vaatimuksista. Sä et ole täydellinen äiti, sun lapset ei mee rikki toisesta hoitajasta, eikä tilanne ole mitenkään spesiaali.

Älä valita, kun itse olet ainoa este omalle vapaaillallesi.
 
tihti
[QUOTE="vieras";27161045]Joko huolit mummon lapsenvahdiksi tai otat MLL:n hoitajan (tai kaksi) tai sitten vietätte miehen kanssa laatuaikaa kotona. Jos vauva kerran yöllä nukkuu, niin syökää jotain hyvää ruokaa kun lapset nukkuu.[/QUOTE]

Huolin kyllä, vaan en yksin. Milloin sitten saan nukkua, jos yö pitää käyttää syimiseen?
 
tihti
[QUOTE="vieras";27161086]taas näitä mammoja ketkä kuvittelevat omien lasten olevan jotain niin spesiaalia, ettei kukaan muu VOI osata hoitaa tai pärjätä niiden kanssa.
Hei herätys hölmö, sun miehes voi vaikka huomenna jäädä auton alle, ja joutua sairaalaan kuukaudeksi. Mitäs sitten teet, jos kerran kahden mukulan iltatoimet VÄLTTÄMÄTTÄ vaativat kaksi aikuista? Saat itkupotkuraivarit?

Vähän voi laskeutua sieltä omasta erinomaisuudesta alas, ja tinkiä vaatimuksista. Sä et ole täydellinen äiti, sun lapset ei mee rikki toisesta hoitajasta, eikä tilanne ole mitenkään spesiaali.

Älä valita, kun itse olet ainoa este omalle vapaaillallesi.[/QUOTE]

Tuo nyt on toivottavasti vähän kaukaa haettua, miksi ihmeessä tekisin hommat yksin kun mies on viersssä? vai katsooko teillä miehet samalla telkasta futista kun te laitatte lapsenne nukkumaan?

Selviäisin kyllä yksin, jos pakko olisi, mutta kyllä tuntuisi pahalta laittaa selkä kaarella itkevä vauva sitteriin tai sänkyyn siksi aikaa, että saan esikoisen rauhoittumaan sänkyyn, saati sitten antaa 1v. lapsen nukahtaa lattialle päivävaatteissa ilman iltapuuroa kun hyssytän vauvaa?
 
tihti
[QUOTE="vieras";27161086]t. Sä et ole täydellinen äiti, sun lapset ei mee rikki toisesta hoitajasta, eikä tilanne ole mitenkään spesiaali.
.[/QUOTE]

Nonni, hääpäivähän on vain päivä muiden joukossa ja helvetin huono tekosyy irrottautua arjesta. Huh, melkein lipsahti vapaalle.
 

Yhteistyössä