Mitä eroa äidillä ja isällä pienten lapsen vanhempina?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hejhej"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei, äidillä ja isällä ei ole eroa. Samaan kykenevät molemmat. Hullua mun mielestä että jotkut kuvittelevat äidin olevan jotain "enemmän" kuin isän silleen ihan luonnostaan..
 
Ei, äidillä ja isällä ei ole eroa. Samaan kykenevät molemmat. Hullua mun mielestä että jotkut kuvittelevat äidin olevan jotain "enemmän" kuin isän silleen ihan luonnostaan..

Ei mun mies ainakaan kykene synnyttämään eikä imettämään. Mä en myöskään kuvittele itsestäni että kykenisin tarjoamaan sataprosenttisesti lapselle jotain sellaista jota isä voi tarjota.
 
[QUOTE="vieras";27070662]No, molemmat kykenevät ruokkimaan lasta, se riittää minulle. Hormonien tähän vetäminen on outo heitto jopa sulta, pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa luetella miehen ja naisen eroja? Tyyliin miehillä on kikuli ja naisilla pimpsa... :laugh:[/QUOTE]

Eivät kykene, jos äiti imettää. Ei ole outoa. Imetys ja tuo hormonitoiminta raskausajan lisäksi tekevät äidistä soveltuvamman ensisijaiseksi hoitajaksi.
 
Eivät kykene, jos äiti imettää. Ei ole outoa. Imetys ja tuo hormonitoiminta raskausajan lisäksi tekevät äidistä soveltuvamman ensisijaiseksi hoitajaksi.

Et ole koskaan kuullut tuttipullosta? Tai korvikkeesta? Kaikilla äideillä ei imetys edes onnistu, näännyyttääkö se lapsi sitten pitäis? Ettei vain se varjeltu symbioosi tärveltyisi...

Ja ihmepätemistä joillain hormoneilla, tulee ainoastaan ihmisiltä joilla on perustavanlaatuista häikkää parisuhteessa (epäluottamusta mieheen lapsenhoidossa) tai suurta epävarmuutta omissa kyvyissään (koskee kaikkia elämänalueita). Niin, niiltä lapsettomilta sinkuilta, jotka eivät tiedä oikeasta parisuhteesta tai vanhemmuudesta yhtikäs mitään.
 
[QUOTE="vieras";27071081]Et ole koskaan kuullut tuttipullosta? Tai korvikkeesta? Kaikilla äideillä ei imetys edes onnistu, näännyyttääkö se lapsi sitten pitäis? Ettei vain se varjeltu symbioosi tärveltyisi...

Ja ihmepätemistä joillain hormoneilla, tulee ainoastaan ihmisiltä joilla on perustavanlaatuista häikkää parisuhteessa (epäluottamusta mieheen lapsenhoidossa) tai suurta epävarmuutta omissa kyvyissään (koskee kaikkia elämänalueita). Niin, niiltä lapsettomilta sinkuilta, jotka eivät tiedä oikeasta parisuhteesta tai vanhemmuudesta yhtikäs mitään.[/QUOTE]

Se että äidinmaito ja imetys on vastasyntyneelle ja vauvalle ensisijaista ravintoa tarkoittaa että jos imetys ei onnistu niin vauva näännytetään nälkään? :D No, ei meillä ainakaan vaikka näenkin vahvasti imetyksen parhaana ravintona noille pienille. Kaksi isompaa saivat kyllä ensimmäisinä päivinään korviketta ja myöhemmin äidinmaitoa pullosta tarpeen mukaan. Ja kyllä se isä pystyi vauvoja hoitamaan vaikka imetinkin ja olin ihan pienille se ensisijainen hoitaja ja tutuin ihminen.

Mitä hormonitoimintaan tulee, kyse ei ole edes pelkästään naisen ja miehen eroista vaan sillä äidillä ja muilla naisilla on eroa. Vaikka ennen omia lapsia kahteen otteeseen majailin perheissä joihin syntyi vauva ja olin alusta asti aktiivisesti vauvoja hoitamassa jne ei siinä päässyt siihen samaan herkistymiseen mitä tuli omien vauvojen kohdalla.
 
[QUOTE="vieras";27071081]Et ole koskaan kuullut tuttipullosta? Tai korvikkeesta? Kaikilla äideillä ei imetys edes onnistu, näännyyttääkö se lapsi sitten pitäis? Ettei vain se varjeltu symbioosi tärveltyisi...

Ja ihmepätemistä joillain hormoneilla, tulee ainoastaan ihmisiltä joilla on perustavanlaatuista häikkää parisuhteessa (epäluottamusta mieheen lapsenhoidossa) tai suurta epävarmuutta omissa kyvyissään (koskee kaikkia elämänalueita). Niin, niiltä lapsettomilta sinkuilta, jotka eivät tiedä oikeasta parisuhteesta tai vanhemmuudesta yhtikäs mitään.[/QUOTE]

Pitäisikö siis kaikkien käyttää tuttipulloja ja korvikkeita vain, jotta isäkin saisi syöttää vauvaa yhtä paljon? Jos imetys ei onnistu tai äiti ei halua imettää niin silloin toki isä kykenee syöttämään vauvaa siinä missä äitikin. Minusta äidin ja vauvan välillä on symbioosi, imetti äiti tai ei. Se imetys vain helpottaa sitä symbioosia.
 
Äideillä on enemmän empatiakykyä.

Ihan empiirisen havainnoinnin perusteella olen tämän huomannut. Hyvänä esimerkkinä tästä on, että joka ikisessä tuntemassani perheessä äidin selkänahasta revitään yövalvomiset. Vaikka molemmat vanhemmat käyvät töissä, niin silti äiti on se, joka joutuu heräämään, kun lapsi heräilee öisin. Isä vain kääntää kylkeä ja jatkaa sikeitä tulpat korvissa. Samoin suurin osa lapseen liittyvistä velvollisuuksista (neuvolakäynnit, lääkärireissut, synttärien järjestämiset jne.) kaatuvat äidin hoidettaviksi, kun isät luistavat vastuusta.
 
[QUOTE="vieras";27071081]Et ole koskaan kuullut tuttipullosta? Tai korvikkeesta? Kaikilla äideillä ei imetys edes onnistu, näännyyttääkö se lapsi sitten pitäis? Ettei vain se varjeltu symbioosi tärveltyisi...
[/QUOTE]

Suurimmalla osalla imetys onnistuu, joten turha hakea tähän mitään ääriesimerkkejä.
 
Pitäisikö siis kaikkien käyttää tuttipulloja ja korvikkeita vain, jotta isäkin saisi syöttää vauvaa yhtä paljon? Jos imetys ei onnistu tai äiti ei halua imettää niin silloin toki isä kykenee syöttämään vauvaa siinä missä äitikin. Minusta äidin ja vauvan välillä on symbioosi, imetti äiti tai ei. Se imetys vain helpottaa sitä symbioosia.

Niinkö minä sanoin? Sanoin vain, että pystyy se iskäkin lapsen ruokkimaan jos niikseen tulee. Ja tuohon symbioosiin en usko edelleenkään, tai sitten meillä on kolmen ihmisen symbioosi, mun, iskän ja lapsen. :)
 
[QUOTE="vieras";27071571]Niinkö minä sanoin? Sanoin vain, että pystyy se iskäkin lapsen ruokkimaan jos niikseen tulee. Ja tuohon symbioosiin en usko edelleenkään, tai sitten meillä on kolmen ihmisen symbioosi, mun, iskän ja lapsen. :)[/QUOTE]

Et siis usko vastasyntyneen kärsivän, jos hänet erotetaan heti syntymänsä jälkeen äidistään? Jos kerran vauvalla ei mitään sidettä äitiin ole.
 
Jos vähän laajemmin ajattelee, niin isä osallistuu imeväisen ruokkimiseen ravitsemalla äidin. Kun äiti syöttää vauvaa, isä joko valmistaa äidin ruoat, käy ainakin kaupassa ostamassa ne tai ansaitsee töissä rahaa, jolla äidille ostetaan ruokaa.
 
[QUOTE="vieras";27071951]En usko kärsivän tippaakaan, jos siinä on isä läsnä. Tai jos esim. adoptiovanhemmat ovat suoraan synnytyssalissa ottamassa häntä vastaan. Riittää, että lapsella on rakastava ja huolehtiva syli, joka ei jätä.[/QUOTE]

Olet valitettavan väärässä. Jokaisella adoptiolapsella on takanaan hylkäämiskokemus. Ymmärrätkö, että vauva _tuntee_ jo äitinsä synnyttyään?
 
[QUOTE="Nella";27071788]Ei pidä tuokaan teoria paikkaansa. Minä tein itse ruokani ja maksoin puolet kaikista menoista.[/QUOTE]

Taisin miettiä liian alkukantaisesti tätä. Moderni maailma on tosiaan monimutkaisempi.

Pystyisiköhän ketjun aihetta ratkaisemaan aikuisen näkökulmasta? Jos mietitte omaa tilannettanne, olemme kaikki yhden naisen ja yhden miehen lapsia, niin kumpi teille on tärkeämpi vai ovatko molemmat vanhemmat yhtä tärkeitä?

Onko toinen korvaamaton mutta toinen ei,

onko toinen kyennyt pitämään teidän paremmin hengissä,

lisääntymiskykyisenä ja toimintakykyisenä kuin toinen vanhempi?

Jos toinen on läheisempi, olisiko ideaalitilanne silti mielestänne sellainen, että myös toinen vanhempi olisi yhtä läheinen?


Vastaan omasta puolestani, että ilman muuta minusta on paras vaihtoehto se, että minulla on sekä äiti että isä jotka ovat tehneet kaikkensa sen eteen, että minusta kasvaa onnellinen, terve ja turvallisen lapsuuden elänyt yksilö. Totta kai kaksi korttia on parempi kuin yksi, jos ne on mahdollista saada. Jos taas on tyytyminen vähempään, niin sillä mennään. Mutta ajatuksena: kaksi elinvoimaista aikusita, mies ja nainen, tekemässä työtä jälkikasvunsa eteen tarvittaessa jopa henkensä uhalla.

Päätän omalta osaltani ketjuun kirjoittamisen omaan loppupäätelmääni, että uskon ideaalitilanteessa molempien vanhempien intressin olevan täysi panostaminen lapseensa. Symbioosi/imetysvaiheen voisin kuvitella olevan vain yksi elämänvalmiuksien osa pitkällä matkalla aikuisuuteen. Geenitekniikan tutkimuksissakin on havaittu, että nainen - vaikka voikin tulla raskaaksi - pyrkii koko raskauden ajan mahdollisimman vähän kuluttavaan raskauteen ja naisen keho ei todellakaan veny äärimmilleen vaan pyrkii vaimentamaan sikiön geenejä jotta ne eivät veisi kaikkia mehuja äidistä. Uhrautunut ja väsynyt äiti ei edesauta jälkikasvun valmiuksia aikuisuuteen, eli näkisin vastuunjaon biologisesti tavoiteltavana.
 
[QUOTE="vieras";27072120]No itse en usko, että se hylkäämiskokemus tulee siitä, että vauva synnytyksen jälkeen erotetaan äidistään, jos hän pääsee uusille vanhemmille heti. Eli en ole väärässä, mielestäni sinä olet.[/QUOTE]

Se on fakta, että adoptiolapsilla on hylkäämiskokemus. Uskoit sinä sitä tai et.
 
Mitkä ovat tässä ketjussa tehtyjen päätelmien seuraukset?

Jos todetaan, että äidillä ja vauvalla on alussa symbioosi ja äiti on siinä vaiheessa vauvalle tärkeämpi, niin... mihin se johtaa?

Esimerkiksi Kelan antama avustus on yhä nimeltään Äitiyspakkaus. Mielestäni tämä kertoo siitä, että 1)niiden miesten määrä, joita nimi häiritsee ja jotka haluavat muuttaa sen, on kovin pieni 2)niiden naisten määrä, joita nimi häiritsee, on kovin pieni 3) tai kela on tosi byrokraattinen eikä kuuntele kansaa 4) joku muu
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;27072244:
Paitsi että se hylkäämyskokemus tulee vasta sitten, jos lapselle selviää olevansa adoptoitu. Jos ei koskaan saa asiasta tietää, ei ole hylkäämiskokemustakaan. Ei lapsi muista syntymästään yhtään mitään.

Pakko peesata. Muutaman kuukauden ikäisenä äitinsä menettänyt ei koe asiaa hylkäämisenä tai traumaattisena menetyksenä, jos hänellä on kuitenkin hoitaja johon kiintyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;27072244:
Paitsi että se hylkäämyskokemus tulee vasta sitten, jos lapselle selviää olevansa adoptoitu. Jos ei koskaan saa asiasta tietää, ei ole hylkäämiskokemustakaan. Ei lapsi muista syntymästään yhtään mitään.

Ei pidä paikkaansa. Hylkäämiskokemus ei tarkoita sitä, että lapselle jäisi aina traumoja tai, että hän tiedostaisi niitä. Eihän yksivuotiaskaan muista myöhemmin sitä, jos hänet viedään pois omasta perheestään, mutta varmasti se aiheuttaa trauman.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
[QUOTE="vieras";27072262]Peesaan keittiönoitaa, ei adoptiolapsikaan koe mitään hylkäämistä, jos ei saa koskaan kuulla olevansa adoptoitu. Miten sen selität?[/QUOTE]

Vauvana on kokenut. On saattanut kovastikin stressaantua siinä vaiheessa, kun hänet on erotettu äidistään. Ei, lapsi ei myöhemmin tiedä tai muista, että hänet on vastasyntyneenä erotettu biologisesta äidistään. Se on silti aiheuttanut hylkäämiskokemuksen, joka _saattaa_ aiheuttaa tiedostamatonta oireilua myöhemmin elämässä. Eikä lapsi päädy adoptoitavaksi heti syntymänsä jälkeen ja siten saa heti pysyvää hoitajaa.
 

Yhteistyössä