Tässä super Marjolle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Siinäpä se
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ja nyt kun joku puolijumala on päättänyt, ettei pikkulapsi saisi harrastaa, tulee lasten rakkaatkin harrastukset lopettaa.

Oikeesti. Miksi pitää koko elämä nojata toisten tekemiin tutkimuksiin, miksei vaan ihan itse tutki niitä lapsiaan; Onko ne onnellisia vai ei? Jos ovat niin hittoon muiden mielipiteet.

Toki joistain tutkimuksista on hyvä ottaa onkeensa. Ja juu, ei osunut omaan nilkkaan. Lapset on vielä niin pieniä, etteivät harrastaa mitään (paitsi 3kk lähtee mun kanssa äiti/lapsi jumppaan :D). Ärsyttää vaan aina tää asenne, että "nyt on tutkittu taas mitä se ja se tekee elämässään väärin".
 
Ja nyt kun joku puolijumala on päättänyt, ettei pikkulapsi saisi harrastaa, tulee lasten rakkaatkin harrastukset lopettaa.

Ei olla kieltämässä, tämä oli minusta se tärkeä pointti: "Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, että alle kouluikäinen harrastaa. Mutta olisi tärkeää muistaa, että lapsella olisi joka päivä kiireetöntä aikaa oman leikin ja tekemisen rakentamisen ja luomiseen."

Monella niitä harrastuksia on vain yksinkertaisesti liikaa, eikä lepoa ole riittävästi.
 
Oot ihan oikeassa. Taisin olla vähän kärkäs, nousin väärällä jalalla...

Kyllähän tuon kuitenkin kaikki varmasti ymmärtää ilman tutkijoitakin; harrastusten ohella tulee olla myös vapaa-aikaa. Tasapaino kaikessa.
Kuitenkin osa lapsista saattaa juurikin olla onnellisimmillaan, kun ovat "koko ajan menossa" osa taas on onnellinen ilman harrastuksia siellä kotona.
 
[QUOTE="Mammina";27030831]Ei olla kieltämässä, tämä oli minusta se tärkeä pointti: "Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, että alle kouluikäinen harrastaa. Mutta olisi tärkeää muistaa, että lapsella olisi joka päivä kiireetöntä aikaa oman leikin ja tekemisen rakentamisen ja luomiseen."

Monella niitä harrastuksia on vain yksinkertaisesti liikaa, eikä lepoa ole riittävästi.[/QUOTE]

Juurikin tätä hain takaa. Marjo on itse haastattelussa sanonut, ettei heillä "vain olla". Ei niissä harrastuksissa mitään pahaa ole mutta jos niiden takia ollaan koko ajan menossa eikä ole aikaa huilahtaa ja antaa lapsien leikkiä ja tutkia maailmaa.
 
Rajansa kaikella. Jos se tyttö tahtoo satubaletissa kerran viikossa käydä tai poika leikkimielisssä jaliskerhossa niin totta ihmeessä.

Mutta sitten jos perheen elämä on yhtä menemistä ja tulemista. Mun mielestä se että äiti seisoo kaukalon äärellä läppäri sylissä -EI OLE lapsen kanssa olemista. Vaan se on kaikkea muuta. Kyllä, fyysisesti olet läsnä. Mutta että henkisesti.

Lapsi tarvitsee rauhoittumista - enemmän kuin aikuinen. Se jos vanhemmat on sellaisia että muurahaiset puree persesstä jos on sekunninkin paikallaan kertoo karua kieltä aikuisesta.MIKSI ei osata olla hetkeä paikalla? Pelottaako se hetken toimettomuus? Mitä ihmettä paetaan. JA sitten kun tämä tauti siirretään lapseen. Kipeää

On totta, ihminen masentuu helposti jos ei ole mieleistä puuhaa? Liekkö näille harrastuksista riippuville (ja lapsen harrastuksista riippuville) vanhemmille se lapsen kanssa keskenään olo liian vaikeaa ja masentavaa. Ei riitä että erossa olla työnpakottamana päivä. Vaan eron määrä tulee maksimoida. Ja jotta kasvot pysyy vanhempana se naamioidaan "lapsen aktiivi harrasteeksi"

Kiireissä maailmassa lapselle olisi syytä opettaa jouten olon kultainen taito. Sellainen jossa osataan todellakin olla koko päivä vaikka yöpuvussa. Se ei tee ihmisestä laiskaa - eikä masenna ketään. Vaan antaa rehellisesti luvan mielelle ja keholle rauhoittua. Tutkimuksiakin on siitä miten "yökkäri"-päivät lisää ihmisen tehokuutta. Ja vallankin edistää aivojen toimintaa.
 
Voittehan te täällä sanoa miten lapsi pitää kasvattaa, paljonko pitää leikkiä, montako tuntia harrastaa ja pitääkö äiskän seistä päällään pukuhuoneessa jotta on tarpeeksi läsnä. Sitten kuitenkin täällä monet itkee kun lapset ei osaa käyttäytyä edes viittä minuuttia kaupassa, kirkkoon ei voi mennä tai oikeastaan parempi linnoittautua kotiin ja vierailla vaan viereisellä leikkikentällä.

Marjo ja Ari ovat kasvattaneet uskomattoman fiksut, lahjakkaat, hyväkäytöksiset ihanat tytöt, heissä on paljon mistä ottaa mallia. Nuo lapset tietää mitä haluavat ja perheellä on mahdollisuus panostaa lapsiin, se ei ole teiltä millään muotoa pois.
 
Oot ihan oikeassa. Taisin olla vähän kärkäs, nousin väärällä jalalla...

Kyllähän tuon kuitenkin kaikki varmasti ymmärtää ilman tutkijoitakin; harrastusten ohella tulee olla myös vapaa-aikaa. Tasapaino kaikessa.
Kuitenkin osa lapsista saattaa juurikin olla onnellisimmillaan, kun ovat "koko ajan menossa" osa taas on onnellinen ilman harrastuksia siellä kotona.

*tykkää* :)

Juuri näin, ja kai tuossa on tärkeintä ottaa huomioon lapsen ikä. Vasta koulua aloitteleva tarvitsee enemmän aikaa palautumiseen, kun kaikki on niin uutta ja aivot tekevät kovasti töitä koko ajan. Niiden pitää saada välillä myös "olla vain", muutenkin kuin nukkuessa.
 
[QUOTE="A p";27030903]Juurikin tätä hain takaa. Marjo on itse haastattelussa sanonut, ettei heillä "vain olla". Ei niissä harrastuksissa mitään pahaa ole mutta jos niiden takia ollaan koko ajan menossa eikä ole aikaa huilahtaa ja antaa lapsien leikkiä ja tutkia maailmaa.[/QUOTE]

Näin minäkin asian näen. Sitten mulle tulee mieleen yksi juttu, näin ekaluokkalaisen äitinä. Se jatkuva meteli välitunneillakin varmasti rasittaa lasta, jo päiväkodissa sitä syntyi monesta lapsesta, saati sitten, kun lapsia on moninverroin enenmmän.

Mun lapsi ainakin nauttii, kun saa olla vähän aikaa läksyjen teon jälkeen itsekseen, lauleskella, leikkiä rauhassa, ennen kuin muut tulevat kotiin. Yksi harrastus on aloitettu, sitä on kerran viikossa, ja jos siitä tykkää, eikä se ole liikaa, saa mielihyvin sitä jatkaa.
 
Mä oon tuon harrastushomman ihan maalaisjärjellä tiennyt. Jos lapsi on kiinostunut jostain, niin vasta sitten harrastuksia, koska koulutyössä on jo tarpeeksi.

Poika ei harrastanut ole mitään. Tyttö tanssi jonkun vuoden.
 
[QUOTE="Piparnakkeli";27031075]Voittehan te täällä sanoa miten lapsi pitää kasvattaa, paljonko pitää leikkiä, montako tuntia harrastaa ja pitääkö äiskän seistä päällään pukuhuoneessa jotta on tarpeeksi läsnä. Sitten kuitenkin täällä monet itkee kun lapset ei osaa käyttäytyä edes viittä minuuttia kaupassa, kirkkoon ei voi mennä tai oikeastaan parempi linnoittautua kotiin ja vierailla vaan viereisellä leikkikentällä.

Marjo ja Ari ovat kasvattaneet uskomattoman fiksut, lahjakkaat, hyväkäytöksiset ihanat tytöt, heissä on paljon mistä ottaa mallia. Nuo lapset tietää mitä haluavat ja perheellä on mahdollisuus panostaa lapsiin, se ei ole teiltä millään muotoa pois.[/QUOTE]

Eikös tätä urahakuisuutta, mikä näillä lapsilla jo on, voi harrastaa hieman myöhemminkin elämässä? Täytyykö elämän suunnan olla totaallisesti selvillä jo alle 10 vuotiaana? Mun mielestä elämässä saa ihan tarpeeksi kauan olla AIKUINEN. Ei sitä tarttea aloittaa jo alakouluikäisenä.

Meillä lasten kanssa ollaan. Kotona. Syödään yhdessä. Pelataan ja leikitään. Lapset on päivät hoidossa, minä ja mies töissä. JA arvaappa mitä, meidän lapset OSAA KÄYTTYTYÄ. Ihan sellaisia on kasvanut ilman aikatauluja ja tulevaisuuden visioita. Avainsana on oma esimerkki käytöksessä. Siis meillä aikuisilla. Ja lasten kunnioitus. Ei mitää tekoa sillä että meidän kalenteri ei ole täynä menoja.

Ja jos veikkaan niin kun nuo kouhottamaan opetetut lapset pannaan joskus rinnan niiden lasten kanssa joille on opetettu myös rauhoittumisen merkitys. Aikuisena siis. Niin terveempiä henkisesti heistä on ne joilla ei ollut 10 vuotiaana ura ja tavoitteet lyötynä lukkoon. Heitä ei ole jo lapsena kulutettu puhki.
 
Mä en ymmärrä minkä takia Marjoa ja Aria sorsitaan ja mollataan? Onko ihmiset kateellisia? Oikeesti kyseessä on tosi mukavan oloinen ja lämmin pariskunta kun livenä tapaa.

Itse koen että he saavat olla sellaisia kuin ovat. Mutta toivon että tuollainen elämä ei enää yhtään enempää "takerru" meikäläiseen kultuuriin ja yhteiskuntaa jossa voidaan jo muutenkin tarpeeksi paljon pahoin.

Oletko koskaan miettinyt mitä saatatsi "masennusbuumin" takana olla? Helppo vastaus on laiskuus ja saamattomuus. Että ei tehdä elämästä jatkuvilla harrasteilla ja tekemisillä mieluisaa. Se on kuitenkin todellakin se helppo vastaus. Tuskin oikea.

Taustalla on suorittamisen pakko. Suomessa muutekin on jo sellainen "pakko tehdä, pakko tehdä" kultuuri. Nyt se halutaan levittää lapsiinkin. Tosiasia on kuitenkin se että monen masennustapauksen takana on se että koetaan olevan liian tehottomia. Koetaan että ollaan jotekin hylkiöitä tästä kiirettä ihannoivasta maailmasta. Kummastellaan kun ei jakseta niin kuin "SuperMarjot". Ja tässä kohtaa vajotaan sitten sinne syövereihin - ääripäästä toiseen.

Kun ihmiset tajuaisiavat että aina ei tarvitse jaksaa. Eikä pakko ole mennä. Ja asenteesta jossa viikottainen laiskottelupäivä on enemmän kuin suotavaa - arvatkaapa kuinka monta lääkereseptiä jäisi kirjoittamatta? Mutta ei. Kun meidän täytyy tukea suorittamista joka tuutista. Ja se pitää juurruttaa jo lapsiinkin. Niin ei v*ttu.

Eli henkoht en voi sanoa sinällään pahaa tietenkään ihmisistä joita en tunne. Mutta heidän esutamansa elämän malli on monelle tuhon alku. Juu, sanotaan että ei saisi vertailla...Jep joo, ja lehmätkin lentää.


Olen asunut vuosia eri Aasian maissa ja siellä meille nauretaan. Koska juoksemme kellon perässä. Yksi rakas ystäväni piirsikin kerran kuvasarjan länsimaisesta ihmisestä joka joka kehdosta lähtien alkaa ryömiä,kontata, ja lopulta juosta kellon perässä. Viimeisessä kuvassa se ihminen putoaa hautaa. JA kello jatkaan edellä juoksemista. Lopussa teksti: No time for life.
 

Yhteistyössä