Toggle sidebar

Lasten kasvatuksesta/kehityksestä jotain tietävät, apua.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja puutis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

puutis

Vieras
Mä en tiedä miten päin olla. Serkun poika, 12 v, tuli kesäloma vieraaksi. Kuten joka kesä. Asuvat kaukana ja näemme harvoin. Poika oli kuitenkin itse pyytänyt äidiltään että saisi tulla taas.

Mutta poika ei puhu mitään. Ei niin mitään. Miehelleni hän ei juurikaan koskaan ole ennenkään puhunut. Nyt ei enää minullekaan. Kun hain junalta sanoi moikka. Sen jälkeen ei mitään. Istuu vaan ja on hiljaa. Ja mä en tiedä mitä tehdä. Olen hieman yrittänyt kysellä haluaisiko lähteä jonnekin. Puistelee päätään. Syömään kyllä tulee pyydettäessä, menee unille ym normaaliin arkeen liittyvää juttua. On täysin sulkeutunut. Ilmeistäkään ei oikein mitään osaa sanoa. Meidän lasten kanssa (alle kouluikäisiä) leikkii kyllä, joskaan ei montaa sanaa ole heillekään sanonut.

Mun tekee niin pahaa. Meillä on paljon ollut tuttujen lapsia hoidossa, kun tosiaan asutaan täällä pohjoisemmassa. Tulevat siis usein useammaksi päiväksi. Ollaan heidän kanssa koko perheellä aina touhuttu, mies, minä ja meidän omat lapset. Mutta tämä on outoa. Vuosi sitten ajattelin että pojalla menossa joku vaihe elämässä ja siksi kovin vaisu. Mutta mennyt vaan pahemmaksi.

Haluaisin jotenkin auttaa, tai edes toimia oikein. Viikko radiohiljaisuuttakin hieman tuntuu ahdistavalta. Osaisiko joku avittaa? Kuulostaako tutulta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Taitaa murrosikä tehä tepposiaan? Tai jos vaan on hiljaisempi luonteeltaan? Vaikuttaako muuten ahdistuneelta tai varautuneelta? Ei kaikki osaa puhella.
Click to expand...

Hyvin ahdistunut. On siis ollut aina tavallaan hiljaisempi lapsi, enkä siis ole odottanutkaan mitään "puheen sorinaa". Mutta nyt ei saa enää mitään kontaktia. Varmasti murrosiällä osa tekoa asian kanssa. Mutta tuo ahdistus on niin käsinkosketeltavaa - tarttuvaa.
 
[QUOTE="aap";26799971]Hyvin ahdistunut. On siis ollut aina tavallaan hiljaisempi lapsi, enkä siis ole odottanutkaan mitään "puheen sorinaa". Mutta nyt ei saa enää mitään kontaktia. Varmasti murrosiällä osa tekoa asian kanssa. Mutta tuo ahdistus on niin käsinkosketeltavaa - tarttuvaa.[/QUOTE]

Onko kotona kaikki kunnossa?
 
No kyselin kohteliaasti kavereista, kotitunnelmista jne. Voisiko olla jo jokin asia mennyt myttyyn..? Onko miehestäsi apua ns. miesten kesken jutteluun/autoajeluun tms...?
Tai ota poika kainaloon ja pidä siinä, sano että hän on tärkeä omana itsenään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Onko kotona kaikki kunnossa?
Click to expand...

En ole ihan varma. Tiedän että heillä on ollut ongelmia, mutta niiden asteesta en tiedä tarkemmin. Sen tiedän että pojan isä on ainakin joskus riekkunut alkoholin kanssa (silloin kun itse asuin samalla suunnalla tuli asia selväksi). Ehkä meno jatkuu. En tiedä.

Tuntuu vaan vaikealta ja pitkältä viikolta olla lapsen kanssa joka on noin lukossa. Kun jotenkin saisi edes pienen otteen, vaan kun en tiedä edes mistä aloittaa. Vai pitäisikö vaan mennä "virran" mukaan? Ehkä pojalle riittää se että meillä on rauhaisaa kotona, eletään normi arkea, onnellistakin sellaista?
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe ja Jätkä
[QUOTE="vieras";26800035]Mutismilta kuulostaa.

Jutele ja toimi ihan normaalisti hänen kanssaan, älä kuitenkaan painosta mitenkään puhumaan.[/QUOTE]

Kuuluuko asiaan tuollainen sulkeutuneisuus? En ehtinyt vielä lukea tuota juttua - mutta palaan aiheeseen aamutoimien jälkeen. Poika kun ei ota mitään kontaktia. Ilmeistä ei saa mitään kiinni. Vetäytyy olemaan yksin. Eilenkin lähti vaan ovesta ulos sanaakaan sanomattaa ja meni tuonne metsään yksikseen istumaan. En tiennyt pitäisikö mennä perään vai ei? Pyyttää sisälle?
 
[QUOTE="aap";26800097]Kuuluuko asiaan tuollainen sulkeutuneisuus? En ehtinyt vielä lukea tuota juttua - mutta palaan aiheeseen aamutoimien jälkeen. Poika kun ei ota mitään kontaktia. Ilmeistä ei saa mitään kiinni. Vetäytyy olemaan yksin. Eilenkin lähti vaan ovesta ulos sanaakaan sanomattaa ja meni tuonne metsään yksikseen istumaan. En tiennyt pitäisikö mennä perään vai ei? Pyyttää sisälle?[/QUOTE]

Niin tämä siis tapahtui suoraan ruokapöydästä. Olimme vielä syömässä kaikki kun poika sai syötyä ruuan loppuun. Nousi vaan ja lähti ovesta ulos sanomatta sanaakaan.
 
Ite oon sitä mieltä, että kannattaa käyttäytyä normaalisti.. Siis jos poika huomaa, että sua vaivaa sen hiljaisuus, se saattaa lisätä vaan enemmän ahistuneisuutta ja hiljaisuutta. Itelleni ainakin kävi näin aina jos joku väkisellä hirveesti yritti jutella.. Olin siis tooosi hiljainen yhessä vaiheessa (ja ahistunutkin monesta syystä). Jos joku yritti saada kontaktia, se ahisti vain enemmän. Tosiaan ainoa mitä silloin toivoin, oli normaali elämää. Siis vietätte normaalia perhe-elämää ja osoitatte sillä tavalla välittämistä.. Voithan sanoa, että toivot, että kertoo sulle tai miehellesi, jos on menossa käymään jossain, ettei tarvi ihmetellä missä on tms..
 
Jos poika vielä lähtee tuollein sanomatta niin sinuna menisin perään ja koittaisin vähän kysellä neutraaleja asioita ja kysyä esim. haluaisiko poika nähdä jonkun tietyn jutun teillä ulkona (tyyliin: ostettiin uudet vanteet autoon, tuletko katsomaan).

T: itsekin olin TOSI hiljainen
 
Nyt mä nostan hatun korkeammalle kuin ikinä aiemmin. Niille jotka pärjää haastavampien lasten kanssa.

Yritin eilen saada kontaktia poikaa. Koiti kysellä mitä haluaisi tehdä. Vastaukset on yksi sanaisia. Mikään ei tunnu innostavan, ei kiinostavan. Hän vaan laahustaa surullisena yksin ulkona. Yritettiin pelata krokettia. Hän pelasi kierroksen ja sitten vaan lähti.

Mä haluaisin auttaa -en osaa. Ja toisaalta odotan että lapsi lähtee. Omat lapset kyselee mikä häntä vaivaa kun ei puhu, vaikea sanoa mitään. Koitettaan olla mahdollisimman normaalisti, mutta hieman vaikealta tuntuu. Yöllä tuli kamala ajatus: Entäs jos poika ei tullutkaan vapaaehtoisesti vaan vanhempien pakottamana (vaikka hänen äitinsä toisin sanoi) ;(
 
[QUOTE="aap";26807196]Nyt mä nostan hatun korkeammalle kuin ikinä aiemmin. Niille jotka pärjää haastavampien lasten kanssa.

Yritin eilen saada kontaktia poikaa. Koiti kysellä mitä haluaisi tehdä. Vastaukset on yksi sanaisia. Mikään ei tunnu innostavan, ei kiinostavan. Hän vaan laahustaa surullisena yksin ulkona. Yritettiin pelata krokettia. Hän pelasi kierroksen ja sitten vaan lähti.

Mä haluaisin auttaa -en osaa. Ja toisaalta odotan että lapsi lähtee. Omat lapset kyselee mikä häntä vaivaa kun ei puhu, vaikea sanoa mitään. Koitettaan olla mahdollisimman normaalisti, mutta hieman vaikealta tuntuu. Yöllä tuli kamala ajatus: Entäs jos poika ei tullutkaan vapaaehtoisesti vaan vanhempien pakottamana (vaikka hänen äitinsä toisin sanoi) ;([/QUOTE]

sekin on mahdollista(mutta toisaalta hyvin moni lapsi kokee saman, esim. kuinka moni lapsi haluaa päivähoitoon? ei varmaan kauheen moni, meillä ei ainakaan ois halunnut,mutta kun lapsen täytettyä 3v on pakko mennä töihin, samaten joskus tulee kausia ettei lasta kiinnosta mennä kouluun, mut pakkohan se on, eikä nää lapset käyttäydy noin).

Mä veikkaisin masennusta!! etenkin jos on kovin ahdistunut. eli tutkimuksiin ja hoitoon lapsi pitäs saada
 
Voihan jotku tosiaan sulkeutua, mutta noin totaalinen ei kyl mustakaan kuullosta normaalilta. Kysyisin tosiaan äidiltään, onko kotona samanlainen ja jos, niin hienovaraisesti vihjaisisin, että vaikuttaa sinusta ahdistuneelta, enkä tiedä kuinka auttaa. Tietysti voi olla, että tuossa iässä on niin monenlaista mielessä ja entistä rajallisempaa, kenellä puhutaan -mut ettei edes ns arkipäiväisiä, kuulostaa tos huolestuttavalle.
 
Mäkin veikkaan jonkinlaista masennusta. Mutismi tuntuu kaukaahaetulta, jos lapsi on aiempina vuosina teille jutellut. Omasta kohta kymmenenvuotiaasta pojastani olen huomannut, että puhuu mulle vähemmän kuin nelivuotias pikkusiskonsa, mutta sen olen laittanut iän piikkiin.
 
Oho, mitä lääkäreitä täällä on, vituttaa diagnooseja jakelevat tavikset.

Asiaan. Poika on esiteini-iässä, joka on laitettu landelle viikoksi, vieraitten ihmisten sekaan. Vaikka poika ei olisi teille vieras, voi hän olla unohtanut teidät, varsinkin jos asutte kaukana, eikä poika pidä teitä läheisenä. Hän saattaa ikävöidä kavereitaan, perhettään tai vaikka pleikkaria.

Kysy suoraan, että haluatko lähteä kotiin, onko sinulla ikävä kavereita tai äitiä, isää? Sano, että voit soittaa äidille jos on ikävä jne..

Milloin poika tuli, voihan hän olla hitaasti lämpenevä. Soita vaikka päivällä serkullesi kuulumiset, kerro pojan kuullen, että teillä on kaikki hyvin ja huikkaa kundille, että tuleeko äitin kanssa juttelemaan? Sitten kun poika nukkuu, soita uudestaan ja kysy pojan lempitouhuja kotona. Samalla kuulet juopotteleeko ne siellä.
 
Olen miettinyt tuota teini-ikääkin ja tosiian ajatellut että hänet ehkä on "pistetty" meille vastoin omaa tahtoaan.

Pojalla ei ole kotonakaan varsinaisesti kavereita, joku tyttö oli joskus kaverina (viime vuonna kun oli täällä vielä sen verran minulle puhui). Kiusaamisesta en tiedä - voi olla taustalla. Äitinsä ei ole koskaan mitään puhunut.

Ikävä voi toki painaa - soitti puhelimestani eilen äidilleen (meni saunaan puhumaan...). Olen vaan niin huolissani, en ikinä ole nähnyt noin lukkoon mennyttä lasta =( Mutta kun en tiedä miten ottaa hänen äitinsä kanssa asia puheeksi. Valitettavasti äiti on hieman "pääkkö"luonne. Pelkään että huoleni jää kuulematta ja muuttuu "mitäs kyttäät"-muotoiseksi jutuksi. Jotenkin vaan avuton olo kun ei osaa mitään tehdä tai auttaa järkevästi. Totta ihmeessä olen itsekin alkanut miettiä kuinka paljon heillä alkoholia käytetäänkään. Sen verran tiedän että pojan pikkusisko oli puhunut joskus siskolleni että isä ja äiti riitelee paljon...Mutta päällisin puolin kaikki näyttäis olevan ok =/

Pleikkaa ei meillä ole, eikä tietokone pelejä. Tietääkseni hän ei ole koskaan niistä kiinnostunut. Nyt sain hieman jotain tekemistä kun löysin muutaman nuorellekin sopivan kirjan.
 
[QUOTE="aap";26799989]Sen tiedän että pojan isä on ainakin joskus riekkunut alkoholin kanssa (silloin kun itse asuin samalla suunnalla tuli asia selväksi). Ehkä meno jatkuu. En tiedä.

[/QUOTE]

Mä arvelin tätä -ja meinasin kysyä- jo ekan viestin persuteella. valitettavsti tuo on yksi aivan normaali puolustusmekanismi alkoholistiperheen lapselle :/. Ja se, että lapsi on itse halunnut tulla teille on viellä noirmaalimpaa -pääsee hetkeksi rauhaan.
Alkoholistioperheessä harvoin on mitään kovin isoja ulos näkyviä ongelmia, mutta tunneilmapiiri on ahdistava ja tukala. Toiset pakenee tilannetta vetäytymällä ja yrittämällä olla niin "kilttejä", muuttumalla näkymättömäksi, että kukaan ei vaan kohdista mitään huomiota heihin -koska se huomio voi olla yhtä arvaamatonta molemmilta vanhemmilta, myös siltä stressaantuneelta raittilta puolisolta.
Toiset yrittävät ostaa hyväksyntää olemalla "täydellisiä", aina parhaita kaikessa. Toisista tulee oivallisia seuraihmisiä; vitsillä laukaistaan vaikea tilanne ja kun ilmaopiiri käy tukalaksi, koitetaan heittää niin paljon vitsiä tai ruvbetaan tekemään jotain muuta, että kireyttä synnyttävä asia unohtuu. Jotkut koittavat (tää on stereotypia, jonka jokainen tuntee ja jota pidetään tyypillisenä ongelmaperheen lapsena, mutta joka lopulta taitaa olla harvinaisin!) aiheuttaa muita ongelmia niin, että alkuperäinen ongelma häviäää, ovat siis oikeita ongelmalapsia.
Mikään noista ei tietenkään ole tietoista toimintaa, vaan ihmisen luontaisia selviytymismekanismeja ja toisaalta kukaan sopii harvoin puhtaasti yhteen rooliin, mutta niistä saa viitteitä miten ihmiset ongelmaperheissä käyttäytyvät.
 
kyllä alkoholistiperheen lasta voi ahdistaakin olla pois kotona, jos fyysistä väkivaltaa esiintyy, on poika huolissaan äidistä. Kysy ihan suoraan kahden kesken mikä siellä himassa mättää, sano, että ne kuulemma juo ja riitelee, pelottaako sua se?. Vitut siitä, mitä kaverisi siitä ajattelee.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa