Aika hassua että meidän asumistukihakemus oli kadonnut KELASSA!

  • Viestiketjun aloittaja Rollolainen
  • Ensimmäinen viesti
Rollolainen
Täytin viime viikolla netin kautta hakemusken uuteen asuntoon. Sain puhelimitse vahvisusviestin, mutta heiltä ei vaan löytynyt sitä hakemusta.

Kummallisesti se katosi bittiavaruuteen. Täytettiinsit uus hakemus ja virkilija aittoi sen kiireeliseksi.
 
"vieras"
Siinähän olisi ollut oiva tilaisuus ja ikäänkuin vinkki elämältä lähteä hankkimaan kunnon työpaikat ja alkaa maksamaan oma kämppä ja eläminen ihan itse niinkuin aikuisten ihmisten kuuluu.
 
Rollolainen
[QUOTE="vieras";26758718]Jos kävisit töissä kuten muut ikäisesi niin tätäkään ei murhetta olisi.[/QUOTE]

asumisukea saa jos on pienet tulot, asumistukea saa moni työssäkäyväkin. mu mies on töissä ja silti asumitukeen pitä turvautau, sillä osa-aikatyöllä ei oikin elintasoa nosteta. saa noin 200-300e enmmn käteen kuin työttömänä, että onpas hyvinkin kannattavaa.
 
Niin. Jos kävisitte molemmat töissä ei sitä tukea ehkä tarvitsisi nostaa? Rovaniemellä on ihan pilkkahintaisia asuntoja joita voi ostaa melkein keskituloisen työssäkäyvän luottokortin limitillä.
 
"sipsi"
asumisukea saa jos on pienet tulot, asumistukea saa moni työssäkäyväkin. mu mies on töissä ja silti asumitukeen pitä turvautau, sillä osa-aikatyöllä ei oikin elintasoa nosteta. saa noin 200-300e enmmn käteen kuin työttömänä, että onpas hyvinkin kannattavaa.
Minä kyllä käyn töissä muunkin kuin "kannattavuuden" vuoksi, vaikka toki palkkamme meille tarpeeseen tulevat. Asuntovelkaisia kun vielä olemme, ja lapsella suht kallis harraste. Minä en vaan yksinkertaisesti ison lapsen äitinä saisi täällä kotona aikaani kulumaan, vaikka isohkossa ok-talon pihassa tekemistä riittäisikin :( Minulle työ on henkireikä, ja onnekseni olen saanut maailman ihanimmat työhuonetoveritkin :heart: Joten työn tuottama mielihyvä on kannattavuutta jo itsessään :)

Onneksi tukihakemus oli mahdollista tehdä uudestaan, ja meni kiireelliseksi.
 
Rollolainen
[QUOTE="vieras";26758739]Niin. Jos kävisitte molemmat töissä ei sitä tukea ehkä tarvitsisi nostaa? Rovaniemellä on ihan pilkkahintaisia asuntoja joita voi ostaa melkein keskituloisen työssäkäyvän luottokortin limitillä.[/QUOTE]

ja kaikki eivät halua omistusasuntoa, katss kun moni vaihtaa asuntoa ELÄMÄNTILANTEEN MUKAAN.
mä opiskelen, joten työhötä voin alkaa tekemään vasta ensi kesänä.
kyllä on harvassa nykyään ne paikat mihin pääsee. mun ytärkinhali osa-aikatyätäja jopa siivoustyähän oli vaikee päästä, ilman kokemusta ja koulutust. ei saanut paikka, viaka olis halunut kovin sen lauantaipäivisin tapahtuvan työn.
 
[QUOTE="vieras";26758718]Jos kävisit töissä kuten muut ikäisesi niin tätäkään ei murhetta olisi.[/QUOTE]

Mä käyn töissä ja silti saan asumistukea. Suomessa nyt vaan on olemassa meitä pienipalkkaisia ja kalliit vuokrat. Toki, jos mulla olis mies niin en välttämättä tarvis tukia.
 
"vieras"
ja kaikki eivät halua omistusasuntoa, katss kun moni vaihtaa asuntoa ELÄMÄNTILANTEEN MUKAAN.
mä opiskelen, joten työhötä voin alkaa tekemään vasta ensi kesänä.
kyllä on harvassa nykyään ne paikat mihin pääsee. mun ytärkinhali osa-aikatyätäja jopa siivoustyähän oli vaikee päästä, ilman kokemusta ja koulutust. ei saanut paikka, viaka olis halunut kovin sen lauantaipäivisin tapahtuvan työn.
Mä en usko ettei töitä tekevälle olisi, joitakin ihmisiä vaan ei haluta palkata niiden persoonan takia.
 
ja kaikki eivät halua omistusasuntoa, katss kun moni vaihtaa asuntoa ELÄMÄNTILANTEEN MUKAAN.
mä opiskelen, joten työhötä voin alkaa tekemään vasta ensi kesänä.
kyllä on harvassa nykyään ne paikat mihin pääsee. mun ytärkinhali osa-aikatyätäja jopa siivoustyähän oli vaikee päästä, ilman kokemusta ja koulutust. ei saanut paikka, viaka olis halunut kovin sen lauantaipäivisin tapahtuvan työn.
Mut eikös se ollut niin, että sun mielestä töitä ei ole pakko tehdä jos ei huvita?Ja miehesi ei tarvitse ensi kesänä mennä töihin, vaan on sun vuoro?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;26758761:
Mä käyn töissä ja silti saan asumistukea. Suomessa nyt vaan on olemassa meitä pienipalkkaisia ja kalliit vuokrat. Toki, jos mulla olis mies niin en välttämättä tarvis tukia.
Ootko sä eronnut?
 
"Vieras"
Miten selvisi, että hakemus on hukassa?

Itse tutkin kelan asiointisivuja harvasen päivä ja odottelen sairaspäivärahaa ratkaistavaksi. Vaan kun näyttää siltä, että työnantaja ei olisi sitä edes hakenut. Hitaita herrojen kiireet.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26758723]Siinähän olisi ollut oiva tilaisuus ja ikäänkuin vinkki elämältä lähteä hankkimaan kunnon työpaikat ja alkaa maksamaan oma kämppä ja eläminen ihan itse niinkuin aikuisten ihmisten kuuluu.[/QUOTE]

Miks vastaatte? Mitä jos ei oo työtä? Hei nero kerro miten saan töitä?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26758723]Siinähän olisi ollut oiva tilaisuus ja ikäänkuin vinkki elämältä lähteä hankkimaan kunnon työpaikat ja alkaa maksamaan oma kämppä ja eläminen ihan itse niinkuin aikuisten ihmisten kuuluu.[/QUOTE]

Mut mä tykkään asua vuokralla.
Saa esim vaihdettua asuntoakin paljon helpommin.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26758992]Miks vastaatte? Mitä jos ei oo työtä? Hei nero kerro miten saan töitä?[/QUOTE]

-Kouluttaudu
-hanki sosiaalisia suhteita
-muuta ihmisten ilmoille paikkakunnalle, jossa on runsaasti työmahdollisuuksia
-tee nuoresta asti töitä niin osaat toimia työelämässä ilman vaikeuksia
-työttömän työtä on työnhaku, jos lähettää 100 hakemusta viikossa voi olla että sieltä joskus tärppää.
-älä vierasta työtä jota tarjotaan, vaan ota kaikki vastaan.
 
Yhteistyössä