Käykö romanit koulua?! :O

  • Viestiketjun aloittaja "gemma"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Huonosti käyvät koulua. Paljon poissaoloja ja siis aika lailla tahtoo olla siten, että ovat poissa ihan vanhempien luvalla. Meidän kunnassa ainakin viime vuonna peruskoulun sai suoritettua kolme romaninuorta ihan semmoisella heille tehdyllä mukautetulla ohjelmalla. Siitä oli lehdessä juttua. Pääsivät siis helpommalla kuin muut ja saivat päästötodistukset. Ei kovin reilua. Meidän kunnassa asuvilla romaneilla on huono maine ihan tunnetusti. Eivät opiskele ja töitä ei tehdä muuta kuin niitä hevoshommia ja autokauppaa. Kovin hyvin tuntuvat pärjäävän. En tiedä mistä rahansa saavat.
 
"niin"
Alkuperäinen kirjoittaja mä-78;26650595:
en ole kirja, mustalainen kyllä ja molemmat vanhemmat mustalaisia...
Vaikka et olekaan kirja, kiusattiinko sinua koulussa siksi, että olet mustalainen?

P.s. mulle tuo sana mustalainen on jotenkin ruma ja siksi mielummin käytän sanaa romani mutta jos mustalainen on ihan passeli nimi, niin olkoon niin. :)
 
"gemma"
Hei aloittaja, paljonko olet viettänyt aikaa lastesi kouluissa? Oletko siis varma, ettei kouluissa ole yhtään romania? Tunnistatko romanilapsen ulkonäöltä, esimerkiksi omia lapsiani luullaan usein ulkomaalaisiksi.

Ja vastauksena kysymykseesi, kyllä, romanit käyvät koulua. Lähipiiristäni tiedän yhden romanipojan, joka rankan kiusaamisen jälkeen jätti peruskoulun kesken, oli siis kotiopetuksessa mutta ei silti saanut suoritettua peruskoulua.
En sanonutkaan et oisin varma? Sanoin etten ikinä ole NÄHNYT yhtään, sen sijaan esim. kaupassa törmää harva se päivä...
 
[QUOTE="niin";26650655]Vaikka et olekaan kirja, kiusattiinko sinua koulussa siksi, että olet mustalainen?

P.s. mulle tuo sana mustalainen on jotenkin ruma ja siksi mielummin käytän sanaa romani mutta jos mustalainen on ihan passeli nimi, niin olkoon niin. :)[/QUOTE]
ei ole koulussa kiusattu mustalaisuuden takia.. koulu jäi kesken koska ei kiinnostanut opiskella ja adhd kun on niin keskittymiskyvyn ja ylivilkkauden takia oli vaan paljon muuta tekemistä olevinaan kuin käydä koulua...

tyttöni joka on 16 vuotias sai keväällä päästötodistuksen ja ei päässyt hakemiinsa ammattikouluihin...

ja tytöllänikin on molemmat vanhemmat mustalaisia...
 
"gemma"
Alkuperäinen kirjoittaja mä-78;26650646:
no joko kaalee tai mustalainen inhoan kun käytetää sanaa romani tai romaani
Mä oon luullu et "mustalainen" on vähän sellanen haukkuva/halventava/alentava sana, samaa tasoa kun neekeri, ja romani taas olisi neutraali sana??? :O
 
"Nelli"
Olen tätä asiaa monesti miettinyt ja ihmetellyt kun ei niitä romaneja tosiaan mun aikana koulussa ollut ja olen sentään muutamaa eri koulua käynyt. Kuitenkin tässä meidän kaupungissa heitä on ihan kiitettävä määrä. Muistan yläasteelta komean tumman pojan, jota näin jälkikäteen olen ounastellut mustalaiseksi mutta harmi kun en muista hänen nimeään. Siitä osaisin nyt päätellä jotakin. Saattaa olla muuten vain tumma ja komee.
 
"niin"
Alkuperäinen kirjoittaja mä-78;26650668:
ei ole koulussa kiusattu mustalaisuuden takia.. koulu jäi kesken koska ei kiinnostanut opiskella ja adhd kun on niin keskittymiskyvyn ja ylivilkkauden takia oli vaan paljon muuta tekemistä olevinaan kuin käydä koulua...

tyttöni joka on 16 vuotias sai keväällä päästötodistuksen ja ei päässyt hakemiinsa ammattikouluihin...

ja tytöllänikin on molemmat vanhemmat mustalaisia...
Mukava kuulla, ettei kiusattu. :)

Tuosta muusta tekemisestä luulen, että on yhdellä ja toisella yläasteikäisillä samaa ajatusta. Minä olisin mielummin lukenut niitä romaaneja kuin läksykirjoja...

Niin ja nyt muistan senkin, että mulla oli ala-asteella samassa koulussa mutta ei samalla luokalla oikein mukava mustalaistyttö, jonka kanssa juteltiin välitunneilla. Mulle sitten soitettiin suuta siitä, että olen mustalaisen kanssa. En tiedä, kiusattiinko sitä tyttöä, ei ainakaan mun kuulteni. Jossain vaiheessa kouluvuotta häntä ei enää koulussa näkynyt mutta en tiedä miksi, kun emme olleet vapaa-ajalla yksissä.
 
viik
[QUOTE="gemma";26650667]En sanonutkaan et oisin varma? Sanoin etten ikinä ole NÄHNYT yhtään, sen sijaan esim. kaupassa törmää harva se päivä...[/QUOTE]

Siksi juuri kysyinkin, oletko varma.

Vietätkö siis kuitenkin paljon aikaa lastesi kouluissa? Itse en millään esimerkiksi osaisi vastata, onko lasteni koulussa kiinalaisia oppilaita :D Toki tunnen ulkonäöltä lasten luokkakavereita ja muita tuttuja, mutta muuten...

Ai niin, ja kerro siis vielä ne romanilapsen tuntomerkit. Nimi ei välttämättä kerro mitään, ei myöskään ulkonäkö.
 
[QUOTE="gemma";26650688]Mä oon luullu et "mustalainen" on vähän sellanen haukkuva/halventava/alentava sana, samaa tasoa kun neekeri, ja romani taas olisi neutraali sana??? :O[/QUOTE]

no kaikki ei pidä sanasta romani, riippuu tietty miten mustalaisen sanooo mut puhun itekki mustalaisista
 
"gemma"
Siksi juuri kysyinkin, oletko varma.

Vietätkö siis kuitenkin paljon aikaa lastesi kouluissa? Itse en millään esimerkiksi osaisi vastata, onko lasteni koulussa kiinalaisia oppilaita :D Toki tunnen ulkonäöltä lasten luokkakavereita ja muita tuttuja, mutta muuten...

Ai niin, ja kerro siis vielä ne romanilapsen tuntomerkit. Nimi ei välttämättä kerro mitään, ei myöskään ulkonäkö.
AI EIKÖ?!?! No hitto kun mää oon aina luullu että kaikki Taija-nimiset on romaneja!!!
 
Romaninainen...
Joillakin paikkakunnilla oppivelvollisuus toteutuu paremmin ja joillakin huonommin. Tiedän esimerkiksi Pohjanmaalla pikkukuntia, joissa romanioppilaan poissaoloon koulusta ei ole puututtu mitenkään.

Pääsääntöisesti oppivelvollisuus kyllä toteutuu.
 
"gemma"
Ja ihan tiedoksesi, että yläasteikäiset tytöt esim. jo usein käyttävät sellaista tummaa pitkää kapeaa hametta, joka antaa mielestäni melko selkeän vinkin tähän suuntaan. Eikä mun omista kouluajoistakaan loppujen lopuksi niin kauan ole (yhdeksänkymmentäluvun lapsia kun olen), ja uskallan kyllä väittää, ettei meidän koulussa ollut yhtään romania, kyllä sen olisi kaikki tiennyt jos olisi ollut (yhtä lailla kun esim. lestadiolaisuus tiedettiin).

Mutta kerro sinä, onko sinun lapsesi koulussa romaneja, kun se oikeastaan olikin tämän jutun pointti?!?
 
Romaninainen...
[QUOTE="gemma";26650790]No mitä siis sit pitäis sanoo ettei varmasti pahoittais kenenkään mieltä?[/QUOTE]

Minusta on sama, sanooko joku "romani" vai "mustalainen" - sillä on väliä, MITEN sen sanoo. Kohteliaampaa on vieraalta henkilöltä puhua romaneista, ainakin omasta mielestäni. Mutta jos joku tuttu valkolainen puhuu "mustalaisista", niin ei tämä minun korvaani särähdä.
 
[QUOTE="gemma";26650825]Ja ihan tiedoksesi, että yläasteikäiset tytöt esim. jo usein käyttävät sellaista tummaa pitkää kapeaa hametta, joka antaa mielestäni melko selkeän vinkin tähän suuntaan. Eikä mun omista kouluajoistakaan loppujen lopuksi niin kauan ole (yhdeksänkymmentäluvun lapsia kun olen), ja uskallan kyllä väittää, ettei meidän koulussa ollut yhtään romania, kyllä sen olisi kaikki tiennyt jos olisi ollut (yhtä lailla kun esim. lestadiolaisuus tiedettiin).

Mutta kerro sinä, onko sinun lapsesi koulussa romaneja, kun se oikeastaan olikin tämän jutun pointti?!?[/QUOTE]

no eipä muuten käytä, mun tytöllä koulussa ihan farkkuja, minihameita ja normaalit vaatteet koulussa muutenkin päällä vaikka vapaa-ajalla käyttääkin mustaa pitkää hametta... sama mun yhdeksännelle luokalle menevä poikani niin normaaleissa vaatteissa koulussa kulkee vaikka kotona suoria housuja ja kauluspaitoja lakerikenkien kera käyttääkin...
 
viik
[QUOTE="gemma";26650825]Ja ihan tiedoksesi, että yläasteikäiset tytöt esim. jo usein käyttävät sellaista tummaa pitkää kapeaa hametta, joka antaa mielestäni melko selkeän vinkin tähän suuntaan. Eikä mun omista kouluajoistakaan loppujen lopuksi niin kauan ole (yhdeksänkymmentäluvun lapsia kun olen), ja uskallan kyllä väittää, ettei meidän koulussa ollut yhtään romania, kyllä sen olisi kaikki tiennyt jos olisi ollut (yhtä lailla kun esim. lestadiolaisuus tiedettiin).

Mutta kerro sinä, onko sinun lapsesi koulussa romaneja, kun se oikeastaan olikin tämän jutun pointti?!?[/QUOTE]

Varmaan minulle oli tuo kysymys... Pahoittelut ensin, ajattelin lähinnä ala- asteikäisiä lapsia, isommilla lapsilla tuo pukeutuminen on jo tunnistettavaa.

Vastasin kyllä "yleisellä tasolla" jo ekassa viestissäni, mutta tarkennetaan, että esikoiseni koulussa on yksi romani, hän itse. Nuoremman koulussa on kaksi romania, poikani ja hänen serkkunsa.
 
"jaa"
[QUOTE="niin";26650606]Nyt kun kerroit, niin muistan, että puhuttiin romanilasten käyvän apukoulua silloin kun olin ala-asteiässä. Nuo puhutaan-jutut voisi toki jättää omaan arvoonsa mutta kun kerroit oman kyläsi romanilapsista, ei juttu kai ihan tuulesta temmattua ole. Vaikea kyllä uskoa, että yhdessä väestöryhmässä olisi niin paljon vähälahjaisuutta...
Olisi kiinnostavaa tietää totuus tästä kouluasiasta ja 16-vuotiaana eläkkeelle siirtymisestä.[/QUOTE]

Niin juuri, apukoulu se oli, en itsekään enää muistanut miksi sitä koulua kutsuttiin :) Kiinnostaisi kyllä tietää etenkin oman kylän kohdalta, että vieläkö romanilapset käy siellä koulussa. En todellakaan usko, että koko kylän romanilapset olisi jotenkin heikkolahjaisia!
 
..
[QUOTE="jaa";26650487]90-luvulla meidän kylällä romanit kävi samaa koulua kuin kehitysvammaiset tai muuten vähän heikompilahjaiset. En ikinä ymmärtänyt että miksi!! Yksi romanityttö tuli yläasteella samaan kouluun kuin me muutkin, mutta tosiaan kaikki muut romanilapset ja -nuoret oli siellä eri koulussa :O Vieläköhän tänä päivänä menee samalla tavalla?[/QUOTE]

Mä olen kanssa aikoinani ns. normikoulussa, jossa oli myös esy-puoli. Mun käsittääkseni kaikki mustalaiset oli siellä esypuolella.
 
"vieras"
Mitä ne romaninuoret sitten tekee, jos eivät opiskele tai tee töitä?

Kuten siinä eilisessä ohjelmassakin, loppuu kaikki työttömyystuet alle 25-vuotiaalta jos ei kouluun ole menossa/hae.

Millä ne sitten elää, kun puhutaan kuitenkin n. 7 vuodesta ennen kuin 25 tulee täyteen?
 

Yhteistyössä